Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kuvatuimpiin vieraisiin kuuluva Maria Guzenina paljastaa suosikkipaikkansa Linnan juhlissa – tv-katsojilta salassa käydään parhaat keskustelut

Maria Guzenina juhlistaa Suomen itsenäisyyttä tänä vuonna kierrätyspuvussa. Aina kuvatuimpiin vieraisiin kuuluva Guzenina nauttii eniten uusien ihmisten tapaamisesta ja Presidentinlinnan käytävillä käydyistä keskusteluista.

Kansanedustaja Maria Guzenina on juhlinut Linnassa kolmen presidentin aikakautena. Kuva:  Toni Repo/IS

– Kulunut vuosi on ollut monella tapaa poikkeuksellinen. Euroopan maaperällä on sota Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Myös koronan aiheuttama kriisi on jättänyt jälkeensä valtavan korjausvelan. Tänä itsenäisyyspäivänä on tärkeää korostaa yhtenäisyyden merkitystä ja yhteen hiileen puhaltamisen tärkeyttä näiden vaikeiden aikojen keskellä, kansanedustaja Maria Guzenina (sd) sanoo.

Itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa palaa tänä vuonna kohti tuttuja kaavoja koronavuosien jälkeen, mutta pienin muutoksin. Perinteinen kättely järjestetään, mutta presidenttiparia voi tervehtiä muutenkin kuin kättelemällä.

Guzenina on hyvillään, että kutsuvieraiden joukossa on tänä vuonna entistä enemmän ensikertalaisia. Linnaan on kutsuttu muun muassa terveydenhuoltoalan ammattilaisia, kokonaisturvallisuudesta huolehtivia ihmisiä ja vapaaehtoistyötä tekeviä.

– Mielestäni tämä on erittäin tärkeä huomionosoitus siitä raskaasta työstä, mitä monet meidän kriittisissä ammateissa olevat ovat joutuneet tekemään kuluneen kahden vuoden aikana, hän sanoo.

Guzenina osallistuu presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle tällä kertaa yksin. Hän erosi keväällä puolisostaan Kari Mokosta ja halusi kertoa tapahtuneesta sosiaalisessa mediassa juhlien alla, koska saapuminen Linnaan yksin olisi voinut herättää turhaa huomiota.

Maria Guzenina juhli itsenäisyyspäivää Presidentinlinnassa ensimmäisen kerran vuonna 1995. Kuva:  Toni Repo / IS

Tänä vuonna vastaanoton teemana on itseensä luottava Suomi ja presidentinlinnan juhlakoristeissa loistavat valkoisen, sinisen ja kullan sävyt. Linnan juhlien konkari Guzenina on juhlistanut itsenäisyyspäivää Linnassa kolmen presidentin aikakaudella.

– Joka vuosi juhlat ovat vähän erilaiset. Minusta on hienoa, että jokainen presidenttipari on teemoitellut vastaanoton omanlaisekseen. Musiikkivalinnatkin heijastelevat aina ajan kulkua. Vuosi vuodelta Linnan juhlien ilmapiiri on muuttunut jotenkin inhimillisemmäksi ja kutsuvammaksi. Siellä on vähän sellainen Suomi pienoiskoossa meininki, hän kehuu.

– Presidentti Sauli Niinistön aikana Linnassa on ollut välitön ja lämminhenkinen tunnelma. Monille ensikertalaisille tilanne on jännittävä ja se saattaa olla ensimmäinen kerta kun he tapaavat presidentin. Mielestäni presidenttipari huomioi kättelyjonossa hienolla tavalla Linnan ensikertalaiset ja viettää heidän kanssaan hieman pidemmän hetken. Meidät konkarit voi viuhtoa eteenpäin.

Guzenina juhli Linnassa ensimmäistä kertaa työskennellessään Lontoossa Music Televisionin juontajana. Vuosi oli 1995 ja hän 26-vuotias. Guzenina sanoo muistavansa yhä elävästi, kuinka yllättynyt ja jännittynyt hän oli saadessaan presidentti Martti Ahtisaarelta kutsun Linnaan.

– Juuri 90-luvulla Linnan juhlat alkoivat muuttua rennommiksi ja presidentit ryhtyivät kutsumaan vieraita laajasti eri yhteiskunnan aloilta. Minun ensimmäinen kutsuni ajoittui juuri noihin muutoksen aikoihin.

– Myöhemmin tuli kutsu presidentti Tarja Haloselta, kun työskentelin Yksin- ja yhteishuoltajienliiton puheenjohtajana. Olin aivan häkeltynyt, että silloinen vaikuttamistyöni sai tällaisen huomion. Seuraavat kutsut sainkin jo kansanedustajana, kun minut valittiin Eduskuntaan vuonna 2007.

Maria Guzenina sanoo nauttivansa Linnan juhlissa erityisesti uusien ja vanhojen tuttujen tapaamisesta. Kuva:  Toni Repo / IS

Guzenina sanoo jännittävänsä yhä presidenttiparin kättelyä ja tv-kameroiden eteen astumista. Hän kuvailee edustavansa Linnassa myös niitä ihmisiä, jotka ovat hänet eduskuntaan äänestäneet.

– Presidenttiparin kättely on valtavan juhlallinen hetki. Kun kävelen kättelemään presidenttiparia, niin ajattelen, että vien mukanani myös tervehdyksen kaikilta niiltä ihmisiltä, jotka ovat minua äänestäneet. Me kansanedustajathan olemme vain välineitä, jotka tuovat ihmisten äänen päätöksentekoon, Guzenina sanoo.

Guzenina paljastaa, että illan parhaita keskusteluja ei käydä tanssilattialla tai Linnan salongeissa, vaan paikassa, johon tv-kamerat eivät pääse.

– Kättelyn jälkeen ihmiset ohjataan odottamaan pitkään käytävään, ennen kuin heidät päästetään salien ja tanssilattian puolelle. Se on kuin ”odotustila” ja se on ehdottomasti suosikkipaikkani Presidentinlinnassa, Guzenina kertoo.

– Siellä täysin tuntemattomat ihmiset juttelevat ahtaissa tiloissa keskenään ja tutustuvat toisiinsa. Henkilökunta kulkee samaa käytävää tarjottimia kantaen ja daamit yrittävät kuroa helmojaan, ettei kukaan astu vahingossa helman päälle.

Hän sanoo nauttivansa siitä, että käytävillä voi törmätä vanhoihin tuttuihin tai uppoutua keskusteluun aivan uusien tuttavuuksien kanssa.

– Muistan muun muassa keskustelleeni erään yrittäjäpariskunnan kanssa, jotka olivat aivan äimistyneitä kutsusta. He kertoivat työstään ja kyselivät minulta vinkkejä, että mitä kaikkea illan aikana tapahtuu, mitä pitää tehdä ja minne pitää mennä. Myöhemmin istuin juttelemassa tanssilattian sivupenkillä Kirsti Paakkasen kanssa ja pariskunnan kulkiessa ohi esittelin heidät Kirstille.

– Se käytävä on lämpimien kohtaamisten aarreaitta ja siksi siellä hetki ennen varsinaisia juhlia on ne parhaat bileet! Nämä välittömät keskustelut ovat mielestäni melkeinpä parasta koko Linnan juhlissa, ja ne käydään piilossa katseilta käytävillä, jossa on aina vähän liian kuuma ja ahdasta, hän naurahtaa.

Tanssilattialla hän pyrkii pyörähtämään Linnassa aina edes hetken ajan, mutta jatkoilla Guzenina ei viihdy.

– Linnassa tykkään kierrellä ja höpötellä ihmisten kanssa. Siinä tutustuu nopeasti ja saa edes pintapuolisen raapaisun ihmisen persoonaan, ja pääsee kuulemaan hyvin erilaisten ihmisten ajatuksia. Toivon, että tänäkin vuonna tapaan Linnassa mukavia ihmisiä, joiden kanssa voi pysähtyä hetkeksi ja jutella kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.

Maria Guzenina on jo vuosia ollut yksi Linnan kuvatuimmista vieraista, eli yksi heistä, joiden juhlatyyliä seurataan tarkoin Linnan juhlissa. Tänä vuonna hänen yllään nähdään Linnassa kierrätysasu.

Maria Guzenina pukeutuu tänä vuonna samaan rubiininpunaiseen pukuun, joka nähtiin hänen yllään 2019. – Puku tuunataan tälle vuodelle aivan erilaiseksi, Guzenina kertoo. Kuva:  Antti Hämäläinen

– Puku on Rils’in pääsuunnittelijan Birgitta Sannigin ja käytin sitä Linnassa vuonna 2019. Hänen johdollaan rubiininpunainen leninki tuunataan tälle vuodelle aivan erilaiseksi. Siinä on ripaus vanhan ajan glamourin nostalgiaa. Laukku ja korutkin ovat vintagea ja lainassa Kaarina Kivilahdelta, hän paljastaa.

– On aivan upeaa päästä käyttämään samaa pukua uudelleen. Käytän muutenkin todella paljon second hand -vaatteita ja olisi tosi sääli, jos juhlapukua arvokkaine kankaineen käytettäisi vain kerran.

Yksi Maria Guzeninan suosikkipuvuista on musta Dries Van Notenin iltapuku, jota hän on käyttänyt Linnan juhlissa useamman kerran. Kuva vuodelta 2016. Kuva:  Antti Hämäläinen

Itsenäisyyspäivän aamuna Maria Guzenina ja hänen poikansa käyvät Marian isoisän Pentti Oskari Salosen haudalla. Guzeninan isänisä oli rintamalla joukkoja johtanut ja loukkaantunut kapteeni, joka pidätettiin jatkosodan jälkeen aseenkätkennästä. Samassa yhteydessä hän menetti isän oikeudet. Marian Ilkka-isä kasvoi isättömänä ja Maria sai tietää isoisästään vasta aikuisiällä.

– Viemme poikani kanssa kukat Pentti Oskarin haudalle ja vietämme hiljaisen hetken. Siitä on tullut perinteemme. Olisin niin kovin halunnut tuntea hänet, Guzenina sanoo.