Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Lakkoraivo kiehahti Porissa: Prisman vartijat tarkastivat työntekijöiden laukkuja

Palvelualojen ammattiliitto PAM:n toimitsijat suuntasivat maanantaina infokaravaaninsa Porin Mikkolan Prismalle. Toimitsijoita odotti kuitenkin ennalta arvaamaton tilanne, sillä heidät häädettiin Prisman tontilta. Osuuskaupan mukaan toimeen vaaditaan lupa.

– Omalla urallani tällaista tilannetta ei ole ollut. Koskaan aikaisemmin ei lupaa ole erikseen tarvinnut anoa, PAM:n ammattiosaston puheenjohtaja Riikka Salminen kertoo.

Mahdollisesta lakosta on tehty vaadittavan viranomaisilmoitukset. Tällä hetkellä alalla on lakkouhka ja lakon on määrä alkaa torstaina. Tiistai-iltana kerrottiin, että valtakunnansovittelija ei saanut aikaan sovintoesitystä.

Salminen kertoo, että aikaisemmin kaikkeen tiedottamiseen sekä jäsenhankintaan on suhtauduttu suopeasti. Helmikuun alusta alalla on vallinnut sopimukseton tila. Mahdollisesta lakosta ja sen aikana tehtävistä toimista on PAM:n mielestä tärkeä kertoa, sillä monet työntekijät ovat nuoria, eivätkä koskaan ole lakkoa aikaisemmin kohdanneet.

– PAM:n vuokraama auto pysäköitiin Prisman pihalle, johon ihmiset saivat tulla tutustumaan, kuinka lakon aikana toimitaan. Mitä oikeuksia ja millaisia velvollisuuksia lakkoon osallistuvilla oikein on, Salminen selventää.

Salminen kuvaa tilannetta hyvin poikkeukselliseksi. Vastaavaa yhteistyöhaluttomuutta ei aiemmin ole tullut vastaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Palvelualojen ammattiliiton järjestöjohtaja Risto Kalliorinne kuvailee tilannetta ennennäkemättömäksi. Jaakko Lukumaa

Järjestöjohtajan mukaan tilanne on kärjistynyt ennennäkemättömiin mittasuhteisiin

PAM:n järjestöjohtaja Risto Kalliorinne avaa saamaansa käsitystä tulehtuneesta tilanteesta Satakunnassa. Laillinen lakko sekä sen uhka on saanut ennennäkemättömiä mittasuhteita.

– Ulkona järjestetystä tiedotustilaisuudesta on hätyytelty toimitsijoita pois. Vartijat ovat antaneet käskyn poistua pysäköintialueelta. Auto oli pysäköitynä parkkialueen peränurkkaan, Kalliorinne kertoo.

Erityinen ilmapiiri syventyi entisestään tiistain aikana. Työntekijät ovat lähettäneet luottamusmiehelle kymmeniä viestejä tilanteista, joissa heidät on yksitellen kutsuttu erilleen esihenkilön toimesta. Kahden keskisessä tilaisuudessa on tiedusteltu työntekijän mahdollisesta osallistumisesta lakkoon.

Satakunnan Osuuskunnan kaupanpuolen työntekijöiden luottamusmies Melina Mäkelä kertoo työntekijöitä kohdanneista tilanteista.

– Olen saanut kymmeniä viestejä työntekijöiltä , että heille on annettu koppihoitoa. Heidät on istutettu yksin esihenkilöä vasten ja kysytty osallistumisesta lakkoon. Osalle on kerrottu, ettei kysymykseen ole pakko vastata. Lakkokyselyitä on tehty jopa puhelimitse soittamalla ihmisten koteihin, Mäkelä kertoo.

Yhteensattumat jatkuvat Mikkolassa

Tiistaina työntekijöitä odotti Mikkolan Prismassa satunnaisia poistumistarkastuksia. Mäkelän mukaan niitä tehdään todella harvoin. Työntekijöiden poistuessa työpaikalta vartijat kysyvät saavatko he tarkastaa laukut.

– Satunnaisia poistumistarkastuksia tehdään todella harvoin. Vaikka tarkastukset perustuvat vapaaehtoisuuteen ja niiden tarkoituksena on varmistaa, ettei laukkuun ole päätynyt maksamattomia tuotteita työpaikalta.

Poistumistarkastukset ovat satunnaisia sekä ennalta-arvaamattomia.

Osuuskaupan mukaan tilanne on normaali

Satakunnan Osuuskaupan market- ja tavaratalotoimialajohtaja Jussi Kaartinen toivoi tiistaina alkuillasta, että tilanteeseen löytyy sopu, eikä lakko toteudu. Lupa-asioihin hän vastaa, että osuuskaupan yleisten käytäntöjen mukaan myyntiä, esittelytoimintaa, vaalitilaisuuksia tai muuta vastaavaa toimintaa varten on aina anottava lupa. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä. Tapauksen osalta lupahakemusta ei ole toimitettu.

– Meillä työnantajana ei ole oikeutta kysyä lakkoon osallistumista. Olemme ohjeistaneen esihenkilöitä tarkoin ja he ovat tiedustelleet työntekijöiltä, josko he tulevat töihin, Kaartinen sanoo.

Kaartisen mukaan työpaikalla vallitsee normaalitilanne, vaikka mahdollisen lakon alkaessa tilanne on haastava. Töihin tuleville työntekijöille on järjestettävä töitä, mutta määrästä riippuen liikkeen aukiolosta ei voi etukäteen sanoa mitään. Satunnaistarkastukset tekevät ulkopuoliset toimijat.

– Tänään järjestetyistä satunnaistarkastuksesta en ole kuullut, ja niistä vastaa ulkopuolinen taho. Kyseessä on normaali ja satunnainen tarkastus, jollaisia aika ajoin tehdään, Kaartinen sanoo.