Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Lakot | Kauppoja uhkaa lakkojen sarja: HS kokosi, mihin kauppoihin lakot vaikuttaisivat

Kaupan alalle julistettiin tiistaina jälleen uusi lakkovaroitus. Helmikuussa lakkoja olisi useita peräkkäin.

Kaupan alan lakot osuisivat useisiin eri kauppoihin ja varastoihin. Kuva:  Eeva Valtokari / Aamulehti, Heikki Saukkomaa / Lehtikuva, Ville Honkonen, Markku Ulander / Lehtikuva

Palvelualan ammattiliitto Pam antoi tiistaina uuden lakkovaroituksen. Kauppoja uhkaa useiden lakkojen sarja. Lakkoja kohdistuisi sekä varastoihin että kauppoihin.

Uhkaavan lakkosarjan taustalla on se, etteivät Pam ja Kaupan liitto ole päässyt sopimukseen työehtosopimus- ja palkkaneuvotteluissaan. Pam pyrkii saamaan kaupan alan työntekijöille noin 200 euron kuukausipalkan korotuksen.

Lakko ei tarkoittaisi suoraan sitä, että kaupat sulkevat ovensa. Esihenkilöt voivat yrittää pitää kauppoja auki. Pam on arvioinut, että useat kaupat voisivat kuitenkin joutua sulkemaan ovensa erityisesti, jos ihmiset päätyvät hamstraamaan tuotteita. Lisäksi kauppojen hyllyillä voi olla pulaa tuotteista.

Keskon työsuhdeasioista vastaava johtaja Petteri Huovinen uskoo, että kaupat pysyvät auki.

”Kaupoissa mahdollinen lakko ei alkuvaiheessa näy merkittävästi kauppojen asiakkaille, joitain tuotepuutoksia voi tulla. Toki mahdollinen lakkojaksojen toistuminen tai pitkittyminen voi vaikuttaa tuotepuutteiden lisääntymiseen yksittäisten tuotteiden osalta. Kauppoihin toimitetaan tavaraa kuitenkin myös lakon aikana”, Huovinen kertoo sähköpostilla HS:lle.

Huovisen mukaan lakkojen vaikutusten arvioiminen on vaikeaa, sillä tiedossa ei ole, miten moni työntekijä aikoo osallistua lakkoon.

S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho ei suostu vielä arvioimaan lakkojen mahdollisia vaikutuksia.

”Työehtosopimusneuvottelut ovat käynnissä edelleen, ja toivomme liittojen pääsevän ratkaisuun”, Päällysaho viestittää.

Lidlistä viestitettiin HS:lle, että viimeisimmästä lakkovaroituksesta on kulunut vasta muutama tunti, joten on liian aikaista arvioida sen vaikutuksia.

6.–9.2. Lakko osuisi varastoihin

Ensimmäinen lakoista koskisi varastoja. Lakko kohdistuisi 25 varastoon.

9.–11.2. Lakko siirtyisi kauppoihin

Ensi viikon torstaina kaupan alan lakko siirtyisi koskemaan kauppoja. Lakko koskisi yli 160 kaupan alan toimipaikkaa.

Joukossa on suurten kaupunkien K-Citymarketeja ja Prismoja. Lakko osuisi myös osaan pienempiä kauppoja, kuten S-marketeja. Mukana on myös muutamia varastoja.

13.–16.2. Lakot osuisivat logistiikkakeskuksiin

Lakko osuisi yli 40 toimipaikkaan useissa eri kaupungeissa. Se koskisi noin 4 000 kaupan alan työtekijää. Joukossa on useita isoja päivittäistavaraliikkeiden logistiikkakeskuksia.

16.–18.2. Lakko laajenisi useisiin kauppoihin

Parin viikon päästä lakko laajenisi koskemaan yhä useampaa kauppaa. Lakko koskisi 415 toimipaikkaa ja noin 26 000 työntekijää.

Lakko koskisi muun muassa kaikkia Prismoja, Lidlejä ja K-Citymarketeja. Lisäksi listalla on Veljekset Keskisen myymälöitä, Halpa-Halleja, Tokmanneja ja pari S-marketia.

Lakko koskisi myös Kesko Logistiikan terminaaleja Tampereella, Turussa, Kuopiossa ja Oulussa.