Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Länsi-Suomi: TVO:n jäteluolassa radioaktiivinen päästö – STUK: Säteilyturvallisuudesta ei suurta huolta

Säteilyturvakeskuksen mukaan luolan vuotovesistä havaittiin viime toukokuussa poikkeava mittaustulos.

Olkiluodon ydinvoimala Eurajoella. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Teollisuuden Voiman ydinvoimalaitosjäteluolassa on havaittu radioaktiivinen päästö, kertoo Länsi-Suomi -lehti. (siirryt toiseen palveluun) Lehden mukaan päästön lähdettä jäljitetään, mutta sitä ei ole toistaiseksi löydetty.

Säteilyturvakeskuksen asiantuntija Kai Hämäläisen mukaan luolan vuotovesistä havaittiin viime toukokuussa poikkeava mittaustulos. Kyse oli kohonneesta tritiumaktiivisuudesta.

Hämäläisen mukaan TVO oli kuitenkin tehnyt lisämittauksia vasta syyskuussa. Hämäläisen mukaan yhtiö olisi voinut tehdä asian selvittämiseksi enemmän jo kesällä. Hämäläinen vakuuttaa kuitenkin, ettei säteilyturvallisuudesta ole tällä hetkellä suurta huolta vuodosta huolimatta.

TVO:n jäteluolaan Eurajoella on loppusijoitettu ydinvoimaloiden matala- ja keskiaktiivista jätettä sekä valtion vastuulla olevaa pienjätettä, jota kertyy muun muassa terveydenhuollosta ja teollisuudesta.