Laura Frimanin kolumni | Ruutu­aikani on 9 tuntia ja 14 minuuttia päivässä

Digidetoxin merkityksen voi tajuta vain, jos omat ruutuajat huitelevat puolessa valveillaoloajasta, kirjoittaa Laura Friman kolumnissaan.

9 tuntia ja 14 minuuttia.

Tarkalleen sen verran käytän. Päivässä.

Numerot eivät ole ylä- tai alakanttiin: statistiikka on minuutintarkkaa ja Iphoneni tallentamaa, ja käyttö ihan tavalliselta kesälomaviikolta. Eikä loma selitä ruutumaniaa suuntaan tai toiseen: luvut näyttävät samalta myös arjessa.

Tiedän jotain muidenkin numeroista. Somessa avattiin taannoin kollektiivisesti älypuhelinten asetusvalikot ja niiden ruutuaikaraportointi. Sitten oltiin ”rohkeasti avoimia” ja kerrottiin, miten kauan kännykällä tulee roikuttua päivittäin. Melkein kaksi tuntia. Tai jopa neljä tuntia! Herttinen, nyt pitää skarpata.

Sitä isommista lukemista ei hiiskuttu. Toisin sanoen kilpavertailussa vaikenivat kaltaiseni tosiongelmaiset, joille mikään määrä selittelyä ei riittäisi kaunistelemaan totuutta.

Kyllä, osa ruutuajastani koostuu kokkausmusiikin luukuttamisesta, äänikirjan kuuntelemisesta lenkillä ja online-joogatunnille osallistumisesta. Vähän niin kuin passiivisesta ruutuajasta.

Silti: en pääse mihinkään siitä, että vietän puhelimeni kanssa huomattavasti enemmän aikaa kuin puolisoni tai lasteni kanssa. (Olen siis juuri niitä äitejä, jolta korppi saattaa varastaa pienokaiset ihan koska tahansa, kun tuijotan poissaolevana näytöltä, mitä Vappu Pimiä tänään mahtaa kokata mökkilounaakseen.)

”

Seuraava tavoitteeni on ajaa somekoukkuani alas asteittain ja lanseerata digipätkäpaasto elämäntapana.

Viime viikoksi päätin poistaa somesovellukset puhelimestani. Tiedän, tiedän: boomer-toimittajien dramaattiset somelakot vaikuttavat ulkopuolisista käsittämättömän turhilta ja noloilta.

Digidetoxin merkityksen voi tajuta vain, jos omat ruutuajat huitelevat puolessa valveillaoloajasta – tai yli, kuten minun tapauksessani. Silloin tauko on oikeasti radikaali muutos arkeen.

Kun yöpöydällä päivystävään puhelimeen ei liimaudu tunniksi heti aamulla ja pariksi nukkumaan mennessä ja vilkaise meilejä, Instagramia, Facebookia, Pinterestiä, Tiktokia, osakekursseja ja Lidlin kanta-asiakaskuponkeja seitsemän minuutin välein koko päivän ajan, olo on ällistyttävän tyhjä. Ei erityisen hyvällä tai huonolla tavalla, tyhjä vain.

Enkä voi valehdella, etten keskittyisi viikon aikana perheeseen, ruuanlaittoon, kirjoihin ja ojanpientareen kukkiin ihan toisella tavalla. Pakko, kun ei voi muutakaan. Kliseistä, mutta ehdottoman totta: päivät tuntuvat rauhallisilta ja pitkiltä.

Se ei tarkoita, ettenkö lataisi päivälleen viikon kuluttua kaikkia sovelluksia takaisin puhelimelleni. Miltä se sitten tuntuu? Tutulta, turvalliselta – ja saman tien tunkkaiselta.

Siksi seuraava tavoitteeni on ajaa somekoukkuani alas asteittain ja lanseerata digipätkäpaasto elämäntapana: viikko ruutua, viikko ilman.

Saa kopioida.