Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Lehti: Skandaali MM-kisoissa – Fifa salli serbien rasistiset törkylaulut

Serbian kannattajat syyllistyivät fasistisiin iskulauseisiin ja rasistisiin huutoihin Sveitsi-ottelun aikana.

Myös kentällä tunteet kuumenivat Sveitsin ja Serbian välisessä ottelussa. Kuva:  Suhaib Salem / reuters

Serbian kannattajilla oli muun muassa fasistisia iskulauseita t-paidoissaan ja he kohdistivat rasistisia huutoja albaaneille Qatarin MM-kisojen ottelussa, jossa Serbia kohtasi Sveitsin.

Asiasta kertoo The Guardian, joka perustaa tietonsa silminnäkijähavaintoihin ja saamiinsa valokuviin.

Sveitsin joukkueessa on etniseltä taustaltaan Kosovon albaaneja, ja siksi Sveitsin ja Serbian välisissä otteluissa on usein välikohtauksia.

Kansainvälisen jalkapalloliiton eli Fifan sääntöjen mukaan tällaiset iskulauseet ja huudot ovat kiellettyjä, mutta The Guardianin mukaan järjestyshenkilöt kuitenkin näyttivät hyväksyvän loukkaavat huudot. Vasta kun ottelua oli pelattu 77 minuuttia, kuulutuksella vaadittiin syrjivien laulujen ja eleiden lopettamista.

Sen sijaan katsojan, jolla oli kaulansa ympärillä Albanian lippu, piti poistaa lippu ennen katsomoon menemistä.

”Olin täysin tyrmistynyt nähdessäni fasististen iskulauseiden, t-paitojen ja lippujen määrän”, Hasan Rrahmani, jonka piti poistaa Albanian lippu, totesi The Guardianille.

”He lauloivat mitä ilkeimpiä rasistisia lauluja.”

Yhtenä hokemana oli myös ”tapa, tapa, tapa albanialaiset”.

Rrahmani näytti valokuvatodisteita kannattajasta, joka käytti vihreää hattua, joka liittyy läheisesti Kosovon ja Bosnian sodassa tehtyihin julmuuksiin. Rrahmanin mukaan katsomossa oli kokonainen ryhmä vastaavassa asussa.

Rrahmanin mukaan myöskään poliisi ei ollut kiinnostunut valituksista, joita serbikannattajista oli tehty. Yksi albanialainen kannattaja poistettiin stadionilta tehtyään käsillään kaksipäinen kotka -eleen.

Ottelu päättyi Sveitsin 3–2-voittoon. Se varmisti Sveitsin jatkoon pääsyyn. Serbian ottelut päättyivät alkulohkoon.