Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Leopardit lähtevät liikkeelle, mutta Ukraina tarvitsee paljon muutakin – Lähettääkö Ruotsi pyydettyjä haupitseja?

Anna Saraste, Berliini: Pitkät ja vaikeat keskustelut ja sen jälkeen 14 Leopardia

Kuluneella viikolla katseet kiinnittyivät Saksaan. Maalta odotettiin vastauksia sen jälkeen, kun Puola ilmoitti halustaan viedä saksalaisvalmisteisia Leopard 2 -panssarivaunuja Ukrainalle.

Keskiviikkona asiaan saatiin vihdoin selvyyttä, kun liittokansleri Olaf Scholz paitsi antoi luvan muille maille viedä Leopardeja, myös ilmoitti Saksan puolustusvoimien lähettävän Ukrainaan taistelupanssarivaunuja.

Alkuun Saksa toimittaa Leopardeja ainakin komppanian verran eli 14 kappaletta, maaliskuun loppuun mennessä. Saksa pyrkii kokoamaan läntisten liittolaismaiden kanssa Ukrainalle yhteensä kaksi pataljoonaa taistelupanssareita.

Saksalle ja Scholzille oli tärkeää korostaa, että päätös vienneistä syntyi monenvälisten keskustelujen tuloksena. Julkinen mielipide Saksassa on myös muuttunut myönteisemmäksi panssarivaunutoimituksille: Forsa-instituutin kyselyn mukaan 53 prosenttia saksalaisista on Leopard-toimitusten kannalla.

Saksa on edennyt aseapupäätöksissään hitaasti. Sodan alettua Scholz ilmoitti 26. helmikuuta Saksan toimittavan Ukrainalle panssarintorjunta-aseita sekä Stinger-ilmatorjuntaohjuksia. Ilmoitusta seurasi kuukausien epäröinti jatkoavusta.

Etenkin oppositio vaati Saksaa viemään Ukrainaan raskaita aseita. Huhtikuussa hallitus ilmoitti Gepard-ilmatorjuntapanssareiden viennistä. Monille Saksassa tämä ei silti riittänyt.

Vielä vuonna 2022 Saksa vei Ukrainaan raketinheittimiä, panssarihaupitseja ja ilmatorjuntajärjestelmiä, kuten Patriot- ja IRIS-T-järjestelmiä. Saksa antoi myös omaa kalustoaan itäeurooppalaisille Nato-maille, jotka veivät omia raskaita aseitaan Ukrainaan.

Saksan toimitukset ovat tulleet etenkin sen puolustusvoimilta. Lisäksi maan aseteollisuudelta tilattiin kalustoa Ukrainalle viime vuonna 1,7 miljardin euron edestä. Vastaava vuodelle 2023 varattu summa on 2,2 miljardia.

Tammikuussa Scholz lupasi Ukrainalle toimittaa 40 Marder-rynnäkköpanssarivaunua, mikä merkitsi uutta askelta aseavussa ja pehmitti tietä taistelupanssarivaunujen vientiluvalle. Keskustelu onkin kääntynyt jo ukrainalaisjohdon viitoittamana mahdollisiin hävittäjävienteihin.

Aseapukysymyksessä Saksa liikkuukin mieluummin joukon hännillä kuin etunenässä. Varovaiseen linjaan vaikuttavat Saksan puolustusvoimien heikko happi sekä maan historia.

Vaatimuksia. Leopardien lähettämistä Ukrainaan on vaadittu muun muassa useissa mielenosoituksissa eri puolilla Eurooppaa. 23.1. otettu kuva on Brysselistä.Kuva: OLIVIER HOSLET

Janne Soisalon-Soininen, New York: Abrams-tankkeja ja miljardeja

Yhdysvalloissa presidentti Joe Biden ilmoitti keskiviikkona maan lähettävän 31 M1 Abrams -taistelupanssarivaunua Ukrainan armeijan käyttöön. Bidenin mukaan kestää kuitenkin vielä kuukausia, ennen kuin Abrams-vaunut saadaan taistelukentälle Ukrainassa.

Valkoisen talon järjestämässä tiedotustilaisuudessa kerrottu uutinen tuli vain tunteja sen jälkeen, kun Saksassa Olaf Scholz kertoi maan lähettävän omia Leopard-taistelupanssarivaunujaan Ukrainaan ja sallivansa muiden Euroopan maiden tehdä samoin.

Vasta viime viikolla Valkoisen talon tiedettiin suhtautuvan varauksella Yhdysvaltain armeijan käyttämien taisteluvaunujen lähettämiseen Ukrainalle. Tuolloin raskaiden Abrams-vaunujen kuvailtiin sopivan Leopard-vaunuja heikommin Ukrainaan muun muassa siksi, että ne käyttävät polttoaineenaan lentopetrolia.

Mediatietojen mukaan lopulliseen päätökseen Abramsien lähettämisestä vaikutti Scholz, joka halusi USA:n mukaan taistelupanssarivaunuja lähettävien maiden joukkoon ehtona suostumukselle Leopardien lähettämisestä.

Abramsit ovat yksi osa USA:n uutta apua Ukrainalle. Viime viikolla liittovaltio kertoi uudesta 2,5 miljardin dollarin aseapupaketista, joka kattaa liki 150 panssaroitua taisteluajoneuvoa, Avenger-ilmatorjuntajärjestelmiä, ase- ja ampumatarvikkeita sekä muita varusteita.

Kaikkiaan Yhdysvallat on viimeisen kahden vuoden aikana toimittanut Ukrainaan aseapua noin 27,5 miljardilla dollarilla.

Näistä on kyse. Ukraina on nyt saamassa saksalaisvalmisteisia Leopard-taistelupanssarivaunuja.Kuva: FRIEDEMANN VOGEL

Sami Lotila, Tallinna: Jo yli prosentti bkt:stä

Virolla on pullat hyvin uunissa, kun Euroopan maat kilvoittelevat siitä, kuka lahjoittaa Ukrainalle eniten sotatarvikkeita. Viron puolustusministerin Hanno Pevkurin mukaan Viron lahjoitukset vastaavat jo yli prosenttia bkt:stä.

Viron tuorein apupaketti Ukrainalle on arvoltaan yli sata miljoonaa euroa. Yhteensä Viro on tukenut Ukrainan sotaponnistuksia noin 400 miljoonalla.

Tuoreessa paketissa Viro antaa kymmeniä kenttätykkejä, niille ammuksia ja kulkuneuvoja ammusten kuljettamiseen. Paketissa on myös tankintorjuntakalustoa ammuksineen.

Tykkien lähettämisestä on noussut poru, sillä ainakin sosiaalisessa mediassa levinneen uskomuksen mukaan Viro heikentää liiaksi omaa puolustusvalmiuttaan. Viron puolustusvoimat vakuuttaa, että tykit joutavat mennä, sillä Viro on siirtymässä käyttämään uusia Etelä-Koreasta hankittuja tykkejä.

Virolaisten tankkien lähettämisestä Ukrainaan ei ole vakavasti edes keskusteltu, vaikka Virolla on kymmeniä ruotsalaisvalmisteisia CV90-rynnäkköpanssarivaunuja. Se osti niitä käytettyinä Hollannista ja sai samassa kaupassa myös himoittuja Leopardeja – tosin vain Leopard 1 -hinauspanssarivaunuja.

Viron CV90:t ovat liian heiveröisiä, jotta niistä olisi todellista apua Ukrainan taisteluissa, ja toisaalta Viro tarvitsee niitä turvaamaan omaa puolustustaan.

Viron yleisradioyhtiö ERR kertoi, että Viro odottaa EU:n ”rauhanrahaston” hyvittävän Virolle Ukraina-aselahjoitukset koko lailla viimeistä senttiä myöten.

Ossi Kurki-Suonio, Tukholma: Ei päätöstä Ukrainan haluamista haupitseista

Ruotsissa julkinen keskustelu aseavusta Ukrainaan on kiinnittynyt erityisesti Archer-haupitseihin. Ne ovat pyörillä liikkuvia, Volvon dumpperin alustalle rakennettuja raskaita tykkejä, joita Ukraina on Ruotsilta pyytänyt.

Viime syksyn vaalien alla nykyiset hallituspuolueet painostivat Magdalena Anderssonin (sd) silloista hallitusta antamaan Ukrainalle Archereita. Puolueiden arvion mukaan Ruotsi voisi luovuttaa tusinan verran haupitseja.

Ulf Kristerssonin (kok) viime syksynä valtaan noussut hallitus ei ole vielä tehnyt ratkaisua, ja julkinen kritiikki sekä paine ovat kasvaneet.

Viime viikolla hallitus kertoi antaneensa Ruotsin puolustusvoimille tehtäväksi ryhtyä valmistelemaan Archer-haupitsien luovuttamista.

Lopullista päätöstä Ruotsi ei kuitenkaan ole vielä tehnyt.

Ukrainan presidentti Volodomyr Zelenskyi pyysi Ruotsilta viime joulukuussa myös Saabin valmistamia Gripen-hävittäjiä. Aiemmin englantilainen ajatuspaja Royal United Service Institute (RUSI) piti Gripen-koneita Ukrainalle kaikkein sopivimpina hävittäjinä.

Gripeneistä ei kuitenkaan ole noussut Ruotsissa laajempaa keskustelua. Myöskään Leopard-keskustelu ei ole ollut Ruotsissa yhtä aktiivista kuin Suomessa, eikä Ruotsi valmistele niiden lähettämistä.

Viime viikolla Ruotsi tosin kertoi lahjoittavansa enintään 50 CV90-rynnäkköpanssarivaunua. Niitä Suomellakin on hieman toisen mallisina käytössä noin sata kappaletta.

Auli Valpola, Lontoo: Britannia lupasi omiaan

Britannia on luvannut lähettää Ukrainaan 14 Challenger 2 -panssarivaunua. Pääministeri Rishi Sunak vahvisti asian Ukrainan presidentille Volodymyr Zelenskyille puhelinkeskustelussa kuun puolivälissä.

Britannia lähettää myös tykistöjärjestelmiä ja muuta lisäkalustoa.

Zelenskyi kiitti päätöksen ”vahvistavan Ukrainaa taistelukentillä ja myös lähettävän oikean signaalin muille liittolaisille”.

Britannia sitoutui ensimmäisenä lahjoittamaan läntisiä taistelupanssarivaunuja, mutta niiden toimittamisen ajankohtaa ei ole ilmoitettu.

Challenger 2 on Britannian armeijan tärkein taistelupanssarivaunu, joita valmisti brittiläinen, nykyisin BAE Systemsiin sulautunut Vickers.

Valmistus päättyi 2002 eli käytössä olevat panssarivaunut ovat yli 20 vuotta vanhoja.

Puolustusministeri Ben Wallace totesi parlamentissa, että nyt on harkittava, onko Ukrainan kokemuksien opetus se, että Britannia tarvitsee suuremman määrän panssarivaunuja.

Britannialla on suunnitelmia päivittää panssarivaunuja seuraavan sukupolven Challenger 3:ksi. Muutostyöstä vastaisi brittiläissaksalainen yhteisyritys.

Britannian maavoimien komentaja sir Patrick Sanders on tehnyt selväksi, että armeija tekee uhrauksia auttaakseen Ukrainaa voittamaan sodan. Hän on varoittanut, että tämä heikentää väliaikaisesti brittiarmeijaa.

Sandersin mukaan tehty valinta vaikuttaa kykyyn mobilisoida Britannian armeija Venäjän uhkaa vastaan ja täyttää Nato-velvoitteet.