Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Liikenne­onnettomuuksien määrä laski tänä vuonna

Liikenneonnettomuuksien määrä laski tänä vuonna verrattuna edelliseen vuoteen, kertoo Onnettomuustietoinstituutti.

Tammi–elokuussa 2022 tapahtui yhteensä yhteensä 127 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joissa kuoli 138 henkilöä. Onnettomuuksia oli kaikkiaan 16 vähemmän ja kuolleita 20 vähemmän kuin edeltävänä vuonna vastaavana ajanjaksona.

Vähiten yksittäisonnettomuuksia

Onnettomuusmäärän vähentyminen johtui moottoriajoneuvoille tapahtuneiden yksittäisonnettomuuksien pienemmästä määrästä.

Yksittäisonnettomuuksia tapahtui tammi‒elokuussa 45, mikä on vähiten koko puolen vuosisadan mittaisen tutkintahistorian aikana. Moottoriajoneuvojen yhteenajoja sekä jalankulku- ja polkupyöräonnettomuuksia oli sitä vastoin yhtä monta kuin vuonna 2021.

Tammi‒elokuussa vähenivät myös pakettiautoilijoiden ja raskaan ajoneuvon kuljettajien aiheuttamien onnettomuuksien määrät. Heidän aiheuttamiaan onnettomuuksia tapahtui kaikkiaan neljä. Määrä on 13 vähemmän kuin vuonna 2021.

Nuoria aikuisia

Nuorten aikuisten aiheuttamia onnettomuuksia lukuun ottamatta kaikkien muiden ikäluokkien onnettomuusmäärät vähenivät tammi‒elokuussa vuodentakaiseen verrattuna.

21–24-vuotiaiden kuljettajien aiheuttamien onnettomuuksien määrä (13) oli suurin tarkasteluajanjaksona. Nuorten aikuisten aiheuttamista onnettomuuksista neljässä kuljettaja ajoi moottoripyörää.

Onnettomuuksissa menehtyi yli kymmenen pyöräilijää ja jalankulkijaa tänä vuonna. ANNA JOUSILAHTI

Ei muutosta parempaan

Jalankulku- ja pyöräilyonnettomuuksissa ei tapahtunut muutosta parempaan suuntaan.

Määrät olivat vuoden 2022 tammi–elokuussa tismalleen samat kuin edellisvuonna. Onnettomuuksia oli 25 ja niissä menehtyi 12 jalankulkijaa, 12 pyöräilijää sekä yksi kevyellä sähköajoneuvolla kulkenut. Onnettomuuksissa korostuivat aiempien vuosien tapaan vanhimmat, yli 64-vuotiaat tienkäyttäjät.

Myönteisenä tuloksena voidaan pitää sitä, ettei yksikään 15–24-vuotias jalankulkija tai pyöräilijä kuollut liikenteessä tammi–elokuussa

Onnettomuustietoinstituutin julkaisemat ennakkotiedot perustuvat liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tietoihin. Lautakunnat tutkivat kaikki Suomessa tapahtuvat kuolemaan johtaneet tie- ja maastoliikenneonnettomuudet.