Edellisen kerran pikkumerimetso nähtiin Siilinjärvellä viime heinäkuussa.
Saara Hirvonen,
Mikko Rita
Espoon Hanasaaressa on havaittu lintuharvinaisuus, pikkumerimetso. Hanasaareen, lähelle Länsiväylää on matkannut tiettävästi jopa satoja lintuharrastajia katsomaan lintua.
Kyseessä on kautta aikain toinen havainto kyseisestä lintulajista Suomessa. Edellisen kerran pikkumerimetso nähtiin Siilinjärvellä viime heinäkuussa.
– Kuvien perusteella kyse ei ole samasta yksilöstä, vaan eri linnusta. Muualla pesiviä lintuja eksyy välillä kauaskin elinalueensa ulkopuolelle, sanoo toiminnanjohtaja Johannes Silvonen Uudenmaan lintuharrastajien yhdistyksestä Tringasta.
Silvolan mukaan pikkumerimetso on väritykseltään merimetson kaltainen, mutta huomattavasti pienempi, isokoskelon kokoinen. Hän kävi pyöräilemässä ruokatauollaan katsomassa lintua.
– Ihan mukava piristys tämmöiseen harmaaseen syyspäivään, mielenkiintoisia juttuja. Aina on mukava havaita uusi lintulaji, en ole pikkumerimetsoa nähnyt ulkomaillakaan, joten ensimmäinen havainto itsellekin tästä lajista, Silvonen kertoo.
Lintuharrastajat innostuivat tiedosta
Tieto linnusta on levinnyt harrastajille Bongariliiton tiedotusjärjestelmän kautta.
– Sitä kautta tieto tavoittaa nopeimmin bongarit, mutta tieto harvinaisuuksista leviää myös Whatsapp-ryhmien ja muiden kanavien kautta, Silvonen toteaa.
Kiinnostuneita riittää, kun lintu havaitaan pääkaupunkiseudulla, jossa on paljon harrastajia.
– Siellä käy tämän päivän aikana satoja ihmisiä, jos se lintu pysyy paikallaan. Veikkaan, että ensimmäisen tunnin aikana on jo kolminumeroinen luku ihmisiä ehtinyt käydä sitä katsomassa, Silvonen arvioi.
Lintuharrastus on yllätyksellistä, sillä koskaan ei voi tietää, mitä linnut tekevät.
– Varmaan se on pysähtynyt ruokailemaan. Voi olla, että se viihtyy paikallaan pidempään tai jatkaa matkaa saman tien. Näin syksyllä lintujen muuttoaikaan ne vaihtavat paikkaa nopeastikin. En usko, että tämäkään jää kovin pitkäksi aikaa.
BirdLife Suomen mukaan pikkumerimetso on kuin kutistettu, lyhytkaulainen merimetso. Se on noin sinisorsan kokoinen eli lähes puolet pienempi kuin merimetso.
Laji pesii rehevillä järvillä yhdyskunnissa Kaakkois-Euroopassa ja Keski-Aasiassa. Euroopan kanta on viime vuosina kasvanut ja levittäytynyt viime vuosina Itävaltaan ja Slovakiaan.
Lue myös:
Siilinjärvellä nähtiin uusi lintulaji: pikkumerimetso