Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Lisää hyllytyksiä ja irisanomisia Tyre Nicholsin kuolemaan johtaneen pahoinpitelyn jälkeen Yhdysvalloissa

Muun muassa kaupungin pelastuslaitos kertoo irtisanoneensa kolme työntekijää tapauksen vuoksi.

Memphisin kaupunki on julkaissut poliisivideot 29-vuotiaan Tyre Nicholsin kiinniottotilanteesta. Varoitus: video sisältää väkivaltaa.

Yhdysvalloissa Memphisin poliisi kertoo, että yhteensä seitsemän poliisia hyllytettiin päivä Tyre Nicholsin pahoinpitelyn jälkeen. Asiasta uutisoi uutiskanava CNN (siirryt toiseen palveluun).

Tämän jälkeen heistä viisi, joita syytetään Nicholsin taposta, on erotettu ja kaksi on edelleen sisäisen tutkinnan kohteena. Aiemmin on uutisoitu seurauksista kuudelle poliisille.

Lisäksi Memphisin pelastuslaitos kertoo irtisanoneensa kolme työntekijää tapauksen vuoksi. Heidät erotettiin, koska he eivät noudattaneet säännöstöä.

Työntekijät eivät esimerkiksi kunnolla arvioineet Nicholsin terveydentilaa, kun hänet oli painettu maahan poliisiautoa vasten, kertoo yhdysvaltalaislehti the New York Times (siirryt toiseen palveluun).

Lisäksi Shelbyn piirikunnan sheriffi suorittaa lehden mukaan omaa tutkimustaan kahden työntekijänsä toimista tapahtumapaikalla. Molemmat heistä on vapautettu tehtävistään, kunnes tutkinta on suoritettu loppuun.

Joukko poliiseja otti Nicholsin kiinni 7. tammikuuta, kun tämä oli ensin paennut poliiseja jalkaisin. Poliisit pahoinpitelivät Nicholsia lyömällä ja potkimalla. Hän kuoli kolme päivää myöhemmin sairaalassa.