On aika päivittää sitkeät myytit, jotka väittävät suomalaisista asioita, jotka eivät enää pidä paikkaansa. Vai pitävätkö sittenkin?
Kuva: Vasemmalta: E.A.Hellman/Finna, Pete Aarre-Ahtio/Aamulehti, Keijo Leväaho/IS, Matti Snellman/Studio Magito, Emilia Kangasluoma/HS, Maija Tammi/HS, Kuvasiskot/Museovirasto/Finna
Kansa tarvitsee tarinoita itsestään, muuten se ei ole kansa ollenkaan. Niinpä me suomalaisetkin ylläpidämme tarustoa siitä, millainen maa ja kansa täällä Euroopan koillisnurkassa oikein makaa. Tai nyt tuli huono verbi, suomalainen ei tietenkään makaa vaan on ahkera ja sisukas selviytyjä, joka kahisee tuulipuvussaan läpi harmaan graniitin.
Kansallisia myyttejä yhdistää se, että ne ovat levinneet laajalle, ne ovat vetoavia, niillä on yleensä hatara tieteellinen pohja, jos sellaista on ollenkaan, ja ne pysyvät sitkeästi muuttumattomina, määrittelevät suomalaisten hiljaisuuden myyttiä tutkineet Margarethe Olbertz-Siitonen ja Marko Siitonen.
1. Suomalaiset ovat tuulipukukansaa
Suomalaiset kyllä olivat tuulipukukansaa. Tuulipuku oli kasvavan elintason ja hyvinvointivaltion tunnusasu 1980-luvulla, ja ulkoilmassa reippailu on hyvin suomalainen vapaa-ajanviettotapa.
Ylen jutun mukaan pelkästään Mauri Jormakan menestystuotetta, MJ-Sport-tuulipukuja, myytiin parissa vuosikymmenessä 1,3 miljoonaa kappaletta. Tuulipukuja myivät myös postimyyntifirmat Hobby Hall ja Anttila, kymmeniätuhansia per vuosi.
Koska tuonti oli säänneltyä, vaatevalikoima kaupoissa oli merkittävästi nykyistä suppeampi, vaikka suomalaisia vaatevalmistajia oli vielä 1980-luvulla paljon. Suppean valikoiman ansiosta kansalle saattoi kehittyä yhdenmukaiselta univormulta näyttänyt tyyli.
Söpöintä, tai katsantokannasta riippuen karseinta, oli se, kun pariskunnalla oli samanlaiset tuulipuvut. Myöhemmin 1990-luvulla asun täydensivät kävelysauvat.
Tuulipuvut ovat menneisyyttä sellaisenaan. Muoti on globalisoitunut sitten 1980-luvun, eikä Suomessa valmisteta enää juurikaan vaatteita. Koko läntinen maailma kulkee lenkkareissa, joogahousuissa, juoksutakeissa ja goretexissa, joten ulkoiluvaatteisiin pukeutuminen ei ole mikään suomalaisten erityispiirre.
2. Suomalaiset ovat hiljaisia
Kukapa ei tuntisi stereotypiaa suomalaisesta tuppisuusta? Sitä on esitetty sekä negatiivisessa että positiivisessa sävyssä. Suomalainen joko ei saa sanaa suustaan tai on ihastuttavan ujo!
Jyväskylän yliopistossa Margarethe Olbertz-Siitonen ja Marko Siitonen yrittivät vuonna 2015 löytää tieteellistä vahvistusta suomalaisten hiljaisuuden myytille, etenkin sen käytölle akateemisissa teksteissä.
He löysivät toistelua siitä, että suomalaiset ovat hiljaisia, koska ovat suomalaisia – eli hiljaisia.
Juuri näin myytti pysyy elossa: toiston avulla. Kun jokin väite kuulostaa korvaan tutulta, päättelemme, että sen täytyy olla totta.
Myytti on sitä ennen jo ehtinyt tehdä työtään, ja siksi väite suomalaisten hiljaisuudesta kuulostaa meistä tutulta. Ihmiset etsivät alitajuisesti vahvistusta jo olemassa oleville käsityksilleen.
Tutkijat huomauttavat, että jonkin persoonallisuuspiirteen selittäminen kansallisuudella on ylipäänsä virheellinen ja stereotypisoiva johtopäätös.
Voimme siis todeta, että suomalainen on tai ei ole hiljainen yhtä todennäköisesti kuin jonkin muun kansallisuuden edustaja.
Kuva: Emilia Kangasluoma HS, Sanoma-arkisto
3. Suomalaiset ovat selviytyjiä
Ah, suomalainen selviää mistä vain: nälänhädästä, isostavihasta, Ruotsista, Venäjästä, sodasta x 2, hän maksaa kaikki sotakorvaukset pennilleen ja rakentaa kansalaisilleen hyvinvointivaltion kaupan päälle!
Puhumattakaan jokavuotisista lumi-infernoista.
Myytti suomalaisista selviytyjäkansana on vanha ja rakas. Suomalaisuuden monet myytit -kirjassaan (Gaudeamus 2017) professori emerita Sirkka Ahonen kirjoittaa, kuinka historiankirjoittajat Suomessa ryhtyivät korvaamaan yksittäisiä, nimettyjä sankareita käsitteellä uskomattoman sitkeästä kansasta. Sitkeyden myytti on ollut tärkeä rakennuspalikka, kun suomalaisille on rakennettu kansallista identiteettiä.
Myytti voi paksusti edelleen. Ahonen käyttää esimerkkinä sitä, kuinka hanakasti poliitikot vertaavat talousvaikeuksia historian tuntemiin suurvaikeuksiin, joista kansamme on selvinnyt pystypäin.
2000-luvun globaalit haasteet kuten ilmastokriisi panevat myytin uuteen perspektiiviin, kun ongelmat eivät ole enää kansallisia, vaan koskevat koko maailmaa.
4. Suomi on tasa-arvon mallimaa
Onkohan mikään kansallisista myyteistä laajemmin hyväksytty? Tosin tälle on myös totuuspohjaa: Suomi on erilaisissa tasa-arvovertailuissa usein kärkikahinoissa, vaikkei ykkönen olekaan.
Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kaikelle kansalle vuonna 1906 on myytin nykyperusta. Sitä tukee toinen myytti, tarina vahvoista suomalaisista naisista, jotka kaskeavat metsää pelloksi siinä missä miehetkin.
1970-luvulla Suomessa vielä säädettiin iso kasa työelämän tasa-arvolakeja, ja siitä pitäen täällä on tykätty ajatella, että nyt tasa-arvo on valmis, ainakin verrattuna moniin muihin maihin.
Tasa-arvo on kuitenkin yhteiskunnassa jatkuvassa muutoksessa eikä pysyvä tila, johon voi tuudittautua. Tasa-arvosta on nykyään paljon tutkimusta, ja sen myötä on tunnistettu yhä olemassa olevia ongelmia ja myös muita tasa-arvoon vaikuttavia tekijöitä kuin pelkkä sukupuoli.
Joissakin asioissa Suomi on tasa-arvon mallimaa. Joissakin asioissa, kuten poikkeuksellisen sukupuolittuneissa työmarkkinoissa, ei.
5. Suomalaiset ovat luontoihmisiä
No, siis todellakin ollaan, jos meiltä itseltämme kysytään! Ylen Taloustutkimuksella vuonna 2019 teettämän kyselyn mukaan 78 prosenttia luokittelee itsensä ainakin ”jossain määrin” luontoihmiseksi.
Mutta onko tämä totuus vai myytti, joka välityksellämme leviää? Paha sanoa, sillä ensin pitäisi määritellä, mikä on ”luontoihminen”. Ympäristöpsykologian professori Kalevi Korpela määrittelee Ylellä, että luontoihminen viihtyy luonnossa ja pitää sitä tärkeänä.
Jos tykkää käydä luonnonvesissä uimassa ja grillata ulkona terassilla, lasketaanko luontoihmiseksi?
Myyttiä vastaan voisi todistaa muun muassa faktoilla lajikadosta, soiden hyväksikäytöstä tai metsien hiilinielun hupenemisesta.
Mutta aikuiset suomalaiset sentään on melkein kaikki pakotettu marjametsään, toisin kuin esimerkiksi ruotsalaiset, vaikka heillä on samanlaiset jokamiehenoikeudet. Siellä marjasadosta kerätään talteen arvioiden mukaan vain neljä prosenttia, kun Suomessa sentään parhaimmillaan melkein kymmenen prosenttia.
Voinemme helposti todeta, että suomalaiset ovat enemmän luontoihmisiä kuin ruotsalaiset.
6. Suomalaiset ovat puhdasta saunakansaa
Meillä on puhdas luonto, puhdas ruoka – ja me olemme myös ihmisinä tarkkoja puhtaudesta, sanoo myytti. Onhan meillä saunakulttuuri ja julkisten uimahallien erittäin tiukat suihkussakäymisohjeet, joiden noudattamista pesutilojen kansalaispartiot valvovat. Suihkuun ilman uima-asua! Ei saunaan uima-asussa!
Puhtaus kansan ominaisuutena haisee hieman Hitlerille, ja historiallisesti ”likaisuus” on ollut ihan konkreettinen rasistisen herjauksen muoto: me olemme puhtaita, nuo toiset ovat likaisia.
Ei ole kauaakaan siitä, kun julkisen palvelun radiokanavalla juontaja päivitteli, kuinka ”ulkomaalaiset” eivät osaa peseytyä uimahallissa. Olisikohan syynä kuitenkin taas myytti, joka vahvistaa itse itseään: ulkomaalaiselta vaikuttavaa henkilöä kytätään suihkutiloissa, hänen käytöksestään vedetään rajuja yleistyksiä. Samaan aikaan suomalainen likapylly livahtaa kenenkään huomaamatta altaaseen käymättä suihkussa.
Kansojen ”puhtaudesta” ei sentään ole mitään tutkimuksia, vai hetkinen, onko sittenkin? On olemassa kansainvälinen Environmental Performance Index, joka arvioi muun muassa ilmansaasteiden määrää, jätteiden kierrätystä, luonnon monimuotoisuutta, sanitaatiota ja kestävää kehitystä.
Sen mukaan maailman puhtain maa on Tanska. Suomi on sijalla seitsemän.
7. Suomalaiset puhuvat rallienglantia
Kyllä, niin puhuvat, tosin virallisempi termi sille on suomalainen aksentti. Rallienglanti on vain Suomessa käytössä oleva termi, sillä englantia äidinkielenään puhuvat eivät ole leimanneet suomenkielisten aksenttia muutaman moottoriurheilijan haastattelun perusteella.
Vielä 1980-luvulla koululaiset eivät kehdanneet pukahtaa englanniksi sanaakaan, vaikka olivat tankanneet sitä vuosikausia. Kielenopetuksessa kuunneltiin brittien puhumia äänitteitä ja pyrittiin ääntämisessä täydellisyyteen. Ei-täydellisestä ääntämisestä huomautettiin. Pienen kansan huono itsetunto (vai onko sekin myytti!?) ruokki myötähäpeää, kun joku puhui julkisesti suomalaisittain englantia.
Opetus, maailma ja lapset ovat kehittyneet ja menneet eteenpäin. Nykyään ymmärretään, että kaikilla muillakin kielillä on oma aksenttinsa englannissa eikä toinen ole parempi toista. On hauska huomata, kuinka esimerkiksi ruotsalaiset – miten tulikin taas tämä kansa mieleen – sanovat ”fuck-king”, kahdella koolla.
Kuva: Jarmo Kokko, Petri Vanhanen/KMV
8. Suomalaiset mansikat ovat parhaita
Onko kyseessä fakta vai suomalaisen maatalouden onnistunut mielikuvakampanja?
Jos haluaa vahvistaa myyttiä, kannattaa ostaa juuri tähän aikaan vuodesta tuontimansikoita. Alkukesästä etenkin vanhempi polvi karsastellen kyselee, ovatko myyntikojun mansikat varmasti kotimaisia. Joku on joskus pannut suuhunsa ”ulkolaisen” mansikan, eikä ollut hyvä!
Tulee mieleen muuan lapsi, joka matkusti taannoin Tallinnaan ja vietiin siellä intialaiseen ravintolaan syömään. Lapsi totesi, että ”intialainen ruoka ei ole täällä yhtä hyvää kuin Suomessa”.
Mutta jos menee sinne ”ulkomaille” mansikan sesonkiaikaan ja syö paikallisia mansikkalajikkeita, ero ei olekaan niin suuri. Pitkä kuljetusmatka vaikuttaa.
Toinen asia, joka vaikuttaa, on ilmasto. Suomessa mansikka kasvaa avomaalla, ja sillä on yksi sato vuodessa. Pitkä, valoisa päivä ja viileä alkukesä kerryttävät mansikkaan sokereita ja aromeja, sanovat asiantuntijat. Kasvihuoneessa ei tule samaa makua.
Yleisimmän, suomalaisille makeimman mansikan lajike on Polka. Se on muuten Hollannista.
9. On lottovoitto syntyä Suomeen
Liikuttava slogan on tuttu 1980-luvun historian ja yhteiskuntaopin oppikirjoista.
Vuonna 2015 Helsingin Sanomat teetti gallupin, jonka mukaan 67 prosenttia oli yhä väittämän kanssa samaa mieltä. Jutussa selvitettiin myös sanonnan alkuperää. YK:n ruotsalainen pääsihteeri Dag Hammarskjöld oli sen mukaan 1950-luvulla Afrikasta palattuaan tokaissut, että on arpajaisvoitto syntyä Pohjoismaihin. Lausahdusta mukaili myöhemmin Urho Kekkonen.
Toimittaja Riku Rantala esitti Ylen kolumnissaan vuonna 2017, että lottovoiton, siis pääpotin, todennäköisyys on 0,0000065 prosenttia, kun taas Suomeen syntyi sinä vuonna 0,03 prosenttia maailman ihmisistä. Oli siis paljon todennäköisempää pullahtaa synnytyskanavasta Suomeen kuin voittaa loton jättipotti.
Todennäköisyys neljä oikein -riville on muuten 0,01 prosenttia. Siinäkin vertailussa on siis todennäköisempää syntyä Suomeen. Tosin maapallolle syntyvien määrä on kasvanut Rantalan vertailuvuosista, ja Suomen syntyvyys laskee.
Mutta tietenkin tällainen matemaattinen saivartelu on typerää. Sanonnallahan oli tarkoituksena muistuttaa kitiseville kansalaisille, että pulinat pois, täällä on hyvin asiat!
Lue myös: Kuinka suomalainen ihan oikeasti olet? Vastaa 15 kysymykseen, ja me kerromme lopullisen totuuden
