Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Lohjan Kirkniemen paperitehtaalle palkataan lisää työntekijöitä – tehdas vaihtaa taas omistajaa

Kirkniemen tehdas on maailman suurin päällystetyn aikakauslehtipaperin tuottaja.

Lohjan Kirkniemen paperitehtaan myynnistä saksalaiselle pääomasijoittajalle Aurelius Groupille on tehty aiesopimus, joka vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Kuva: Paula Tiainen / Yle

Lohjan Kirkniemen paperitehdas on siirtymässä jälleen uudelle omistajalle.

Eteläafrikkalainen Sappi Limited kertoo myyvänsä Kirkniemen (siirryt toiseen palveluun) ja kaksi muuta Euroopan tehdastaan saksalaiselle pääomasijoittajalle Aurelius Groupille.

Kyseessä on aiesopimus, joka toteutunee ensi vuoden tammi-maaliskuussa. Kauppa vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Kirkniemen tehtaalla on kolme paperikonetta, ja tehdas on maailman suurin päällystetyn aikakauslehtipaperin tuottaja.

– Työntekijämme siirtyvät uuteen yritykseen niin sanottuina vanhoina työntekijöinä. Käytännössä meille siirtyy Sappi-konsernilta myös joitakin muitakin toimintoja, joten palkkaamme kymmeniä toimihenkilöitä lisää. Tarkkaa määrää en osaa sanoa vielä, tehtaan johtaja Martti Savelainen kertoo Yle Uutisille.

Tehtaan noin 550 työntekijälle pidettiin tänään aamupäivällä tiedotustilaisuus omistajavaihdoksesta.

Aikakauslehtipaperin kulutus vähenee

Savelainen ymmärtää, että yrityskaupoissa herää aina pelko oman työpaikkansa puolesta. Hänen mukaansa uusi omistaja ei ole sulkemassa tehdasta, vaan kehittämässä sitä.

– Olemme oikeasti tehokas yksikkö, kun verrataan henkilöstölukumäärää tuotantomäärään. Tehtaalla on tosi ammattitaitoinen henkilökunta, ja olen ylpeä siitä osaamisesta ja tekemisestä.

Savelainen kertoo esitelleensä tehdasta jo kaksi kertaa pääomasijoittajan edustajille. Kauppaa hierottiin lähes vuosi.

Vaikka aikakauslehtipaperin kulutus laskee 3-5 prosenttia vuodessa, Kirkniemen tehtaan johtaja uskoo tulevaisuuteen.

– Toisaalta tuotantokapasiteettia on lopetettu tai muutettu muuhun tuotantoon, joten tilanne on ainakin toistaiseksi hyvässä jamassa, Savelainen sanoo.

Tehtaalla tuotetaan vuosittain 750 000 tonnia päällystettyä aikakauslehtipaperia. Tuotannosta vientiin menee yli 90 prosenttia, siitä 65 prosenttia Eurooppaan. Saksa on suurin yksittäinen vientimaa.

Nykyiselle omistajalle tehtaan myi vuonna 2009 M-Real eli nykyinen Metsä Board.

Lue myös:

Stora Enso on myynyt kaksi paperitehdasta, kaksi on edelleen myynnissä – Kemissä suljettiin tehdas ja myytiin paperikoneet muualle

Puusta tehtyä asfalttia kokeillaan Suomessa – nyt jännätään, kestääkö asfaltti talven ja kuormituksen

Eija Meriläinen tutkii Suomessa ja Ruotsissa tehdasmuutosten vaikutusta arkeen: "Asiat ovat vähän erilaisia etelässä kuin pohjoisessa"