Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Lottokoneet seis! Suomi saa uudet koko kansan pallon­pyörittäjät – miten nimeäisit ne?

Veikkaus valmistaa uudet lottokoneet itse. Poliisihallitus valvoi niiden suunnittelemista ja valmistamista.

Veikkauksen vanhat lottokoneet ovat saapuneet elinkaarensa päähän. Kuva:  Antti Hämäläinen

Veikkauksen käyttämät lottokoneet uudistuvat. Veikkaus järjestää uusien koneiden nimeämisestä. Veikkaus kertoo tiedotteessa, että myös jatkossa lottopalloja pyörittäviä koneita on kaksi. Niistä toinen on jatkuvasti varakoneena. Uudet koneet ovat mekaniikaltaan samankaltaisia kuin vanhat.

Suomen ensimmäinen lottokone tilattiin vuonna 1970 Saksasta. Sen jälkeen koneet on valmistanut Teknologian tutkimuskeskus VTT. Toinen käytössä olevista koneista on vuodelta 1992, ja se on uudistettu vuonna 2013. Toinen kone on vuodelta 2000.

– Vanhat koneet olivat tulleet jo elinkaarensa päähän, eikä muun muassa niiden ohjauselektroniikan kunnostaminen ollut enää mahdollista. VTT:llä ei ollut enää resursseja uusien koneiden tekoon, joten koimme parhaaksi vaihtoehdoksi valmistaa koneet Veikkauksella. Veikkaus myös vastaa koneiden huollosta kuten aiempienkin koneiden kohdalla, lottokoneen rakennusprojektia vetänyt palvelupäällikkö Risto Voima Veikkaukselta sanoo.

Uusien koneiden rakentamiseen tarvittava osaaminen löytyy Veikkaukselta, koska Veikkauksella on peliautomaatteja suunnittelevia ammattilaisia. Jos koneet olisi tilattu ulkomailta, ne muistuttaisivat ulkonäöltään ja tekniikaltaan moderneja Eurojackpotin ja Vikingloton arvontakoneita.

– Halusimme kuitenkin säilyttää perinteisten lottokoneiden toimintalogiikan ja äänimaailman ropisevine palloineen, sillä siitä on muodostunut oleellinen osa Lottoa, Veikkauksen arvontapelien johtaja Ville Venojärvi sanoo.

Poliisihallitus on valvonut koneiden suunnittelemista ja valmistamista ja teettänyt koneille kolmannen osapuolen tarkastuksen. Veikkaus julkistaa uusien koneiden ulkoasun tammikuun alussa.

Uudet koneet otetaan käyttöön vuonna 2023, jolloin kaikkiin Veikkauksen peleihin, myös Lottoon, tulee tunnistautumisedellytys. Jatkossa siis mitään Veikkauksen peliä ei voi pelata anonyymisti. Siksi myös uusille lottokoneille annetaan nimet.

– Jatkossa lottoajat eivät ole enää anonyymejä ja niin eivät ole lottokoneetkaan. Myös esimerkiksi Eurojackpot-koneilla on nimet (Venus ja Opale), joten on korkea aika, että myös kotimaiset lottokoneemme tunnetaan nimeltä, viestintäpäällikkö Pipsa Öhman Veikkaukselta sanoo.

Nimikilpailun ensimmäisessä vaiheessa Veikkauksen työntekijät saivat ehdottaa nimiä uusille koneille. Ehdotuksia kertyi yhteensä 260. Veikkauksen työntekijöiden ehdottamista nimipareista viisi selviytyi finaaliin, jossa Veikkauksen asiakkaat saavat äänestää mieleistä paria.

– Halusimme, että lopullisen nimivalinnan saavat tehdä nimenomaan lottoajat. Toivottavasti mahdollisimman moni innostuu antamaan äänensä lottokoneiden nimiehdotuksille, Öhman sanoo.

Finaaliehdokkaat ovat:

  • Onni ja Unelma

  • Ilo ja Onni

  • Onni ja Voitto

  • Veikka ja Voitto

  • Toivo ja Unelma

Nimiehdotuksia voi äänestää Veikkauksen sivuilla 14. joulukuuta asti.