Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Loukkaantumiset sattuivat Lasse Kukkosen vaimoakin, kerran Halloween-juhliin mentiin poski murtuneena – Nyt Piritta Kukkonen kertoo, miten mies muuttui lasten myötä

Kärppälegenda Lasse Kukkosen saavutukset tiedetään, mutta millaisia hänen pelipäivän rutiininsa olivat? Entä oliko puolustajan kipukynnys todella niin korkea kuin väitetään? Miten isyys muutti jääkiekkoilijan elämää? Vaimo Piritta Kukkonen kertoo omin sanoin.

Kärppien kehitysjohtaja Lasse Kukkonen valmistautui lauantain suureen päiväänsä Oulun-mökkinsä maisemissa.

Kärppien kehitysjohtaja Lasse Kukkonen valmistautui lauantain suureen päiväänsä Oulun-mökkinsä maisemissa.

Kuva: Maiju Pohjanheimo

"Loukkaantumiset olivat aina pelottavia. Oli kyse sitten auenneesta silmäkulmasta tai murtuneista luista. Päävammat olivat kaikkein huolestuttavimpia. Välillä saattoi huomata, ettei kaikki ole nyt kohdallaan, eikä toinen välttämättä edes itse sitä tiedostanut. Onneksi oli aina mahdollista olla yhteydessä suoraan joukkueen lääkäriin ja sieltä sai apua.

Monesti tuli myös mieleen loukkaantuneena pelaamisen järjettömyys. Kun oli niin kipeä, ettei esimerkiksi voinut ottaa lasta syliin, kävellä parkkipaikalta kauppaan tai nukkua sängyssä makuullaan, mutta psyykkasi silti itsensä kaukaloon hirvittävään fyysiseen suoritukseen ja rymistelyyn – omasta tahdostaan, ja hyvin usein muiden mielipiteistä huolimatta. Niin kauan kuin Lasse millään konstein onnistui saamaan itsensä hallille, hän meni peliin. Harvoin hän niistä peleistä palasi entistä ehompana. Adrenaliinimyrskyn jälkeen mies keräili taas kroppaa ja mieltä kokoon, kirosi paskaa oloaan.