Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Lumen, maan ja jään tutkijat valmistautuvat pitkään talvimatkaan Etelämantereelle

Suomen Akatemian uusi nelivuotinen rahoituskausi Etelämanner-tutkimukselle alkoi viime vuonna. Matka puolestaan alkaa 8. marraskuuta, ja kotiin retkikunta palaa ensi helmikuussa.

Tutkimusasema Aboa sijaitsee Kuningatar Maudin maalla. Kuva: Pasi Ylirisku / FINNARP

Suomen Etelämanner-retkikunta eli FINNARP 2022 valmistautuu tällä haavaa tulevalle tutkimusmatkalle harjoitusleirillä Tuusulassa, kertoo Ilmatieteen laitos. Tutkimusmatka suuntautuu Etelämantereelle. (siirryt toiseen palveluun)

Tuusulassa pakataan vimeiset varusteet ja opiskellaan turvallisuuteen liittyviä asioita.

Tutkimusmatkaan on valmistauduttu jo kaksi vuotta. Nyt mukaan lähtevät tutkijat eivät päässeet matkaan viime vuonna koronan takia.

Retkikunta suuntaa tutkimusasema Aboalle marraskuussa

Retkikunta aloittaa pitkän matkansa kohti Etelämannerta ja Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboaa 8. marraskuuta 2022 ja palaa Suomeen ensi vuoden helmikuussa.

Retkikuntalaisista puolet on tutkijoita ja puolet tutkimusaseman tekniikasta, muonituksesta ja lääkintähuollosta vastaavaa henkilökuntaa, yhteensä kymmenen ihmistä.

Matkalle lähtee lumen ja jään tutkijoita sekä geologeja Ilmatieteen laitokselta, Luonnontieteellisestä museosta ja Maanmittauslaitokselta.

Etelämantereella on useita erilaisia tutkimusasemia

Aboalla ja sen ympäristössä on muun muassa sääasemia, maan ja jään järistyksiä mittaava seismometri, geodeettisia tutkimuksia tukeva GPS-asema sekä lumen ja jään fysikaalisia ominaisuuksia mittaavia asemia.

Suomen Akatemian uusi nelivuotinen rahoituskausi Etelämanner-tutkimukselle alkoi viime vuonna.

Suomi on Etelämanner-sopimuksen jäsen. Sen edellytyksenä on merkittävän tutkimustoiminnan toteuttaminen alueella.