Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Lumimyräkkä sai aikaan kolareita ympäri Suomea – valopylväskikka ja 6 muuta vinkkiä lisäävät turvallisuutta huonossa ajokelissä

Parin päivän aikana on Suomessa rytissyt peltiä ruttuun. Esimerkiksi Lempäälässä ja Oulun seudulla nähtiin isot ketjukolarit. Liikenneturvasta kerrotaan, miten huonolla ajokelillä pitää toimia liikenteessä.

Valtatiellä 3:lla tapahtui Lempäälässä maanantaina iltapäivällä liikenneonnettomuus, joka sulki moottoritien. Onnettomuudessa oli osallisena yli kymmenen autoa.

Maanantain rytisi peltiä moottoritiellä valtatie 3:lla Lempäälässä. Mukana oli toistakymmentä autoa ja 19 ihmistä.

Pari päivää aikaisemmin oli samankaltainen tilanne moottoritiellä Oulussa, kun perjantaina iltapäivällä tapahtui useita kolareita. Mukana eri kolareissa oli yhteensä 30 autoa.

Ajokeli oli molemmissa onnettomuusryppäissä huono, tielle oli kasaantunut paksulti lumihöttöä.

Kolarisumat eivät yllättäneet Liikenneturvan Tampereen yhteyspäällikköä Marko Niemistä.

– Kyllä tämä yleinen liikennekulttuuri mikä meillä on, niin aina silloin tällöin näyttää pahimmat puolensa. Aika pitkälti se on niin, että vikaa voi katsoa sieltä penkin ja ratin välistä, sanoo Nieminen.

Marko Niemisen vinkit muuttuvaan talviliikenteeseen

1. Ajonopeus ja ennen kaikkea tilannenopeus

– Jos nopeusrajoitus on vaikka 100 km/h, niin se tarkoittaa suurinta sallitua nopeutta eikä sitä tarvitse lumipyryssä ajaa. Aina voi ajaa pikkuisen hiljempaa ja ottaa tarpeen vaatiessa vauhtia pois.

2. Turvavälit ja valopylväskikka

– Jos ajetaan 80 km/h, niin turvaväliä edellä ajavaan pitäisi olla silloin 80 metriä. Eli saman verran metreinä kuin auton mittarissa on vauhtia. Turvaväliä pystyy liikenteessä havainnoimaan esimerkiksi valopylväiden avulla, kun väliä on nopeudesta riippuen kaksi tai kolme valotolpan väliä, niin silloin ollaan hyvässä tilantessa.

3. Tarkkaavaisuus liikenteessä

– Silloin kun ollaan liikenteessä niin ajetaan eikä tehdä mitään muuta samanaikaisesti. Ei käytetä kännykkää tai tehdä mitään muuta vastaavaa hommaa.

4. Puhdas tuulilasi

– Lumipyryssä on tärkeää, että meillä on puhdas tuulilasi. Tuulilasi tahtoi maanantain kelissä jäätyä samoin kuin pyyhkijät. Ja vaikka kuinka pyydit, niin se ei vaan pudistu.

Liikenne ruuhkautui onnettomuuden vuoksi Lempäälässä valtatiellä 3.
Valtatie 3:n onnettomuus Lempäälässä sai aikaa kilometrien autojonot. Kuva: Juha Kokkala / Yle

5. Ajovalot päällä autossa

– Paljon on ollut viime aikoina puhetta siitä, että tien päällä liikkuu ajoneuvoja, joissa takavalot eivät pala. Pimeässä, hämärässä ja lumipyryssä on tosi tärkeää, että takavalot palavat autossa. Silloin nähdään se edellä ajava auto, Nieminen listaa.

6. Käytä takasumuvaloja huonossa ajokelissä

– Maanantain ajokelissä takasumuvaloilla olisi saattanut saada lisää näkyvyyttä autolle vaikka se auton perä oli paksussa lumessa.

7. Tunne autosi

– Kun hankitaan uusi tai käytetty auto, kannattaa katsoa ohjekirjasta tärkeimmät kohdat läpi ennen liikenteeseen lähtemistä.

Henkilöauton valokytkin.
Oman auton valojen ja sumuvalojen käyttöön kannattaa tutustua ennen liikenteeseen lähtöä. Kuva: Juha Kokkala / Yle