Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Matti Nykäsen tytär Eveliina sytyttää kynttilän isänsä muistolle

Kuva:  Eveliina Mäntykankaan kotialbumi, Hannu Rainamo, Ari Nakari

Matti Nykäsen tytär Eveliina Mäntykangas opiskelee ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Hän ei usko, että neljä vuotta sitten kuollut Matti-isä olisi tyttärensä valmennuksesta hyötynyt. – Jos ihminen ei itse halua apua, häntä ei voi auttaa, Eveliina sanoo.

On tammikuun viimeinen päivä, kello on 14 tiistai-iltapäivänä. Eveliina Mäntykangas on puhelinhaastattelun alkaessa tullut juuri kotiin tyttärensä kanssa. Kaksivuotias Ilona on hoidossa puolipäiväisesti päiväkodissa.

– Teen yrittäjänä töitä kotona, Mäntykangas kertoo.

Taustalta kuuluu lapsen hyväntuulista jutustelua. Päivän leikit ovat hyvässä vauhdissa.

Hyvinvointivalmentajana työskentelevä Mäntykangas pitää elämäntyyliään ihanteellisena. Pientä lasta ei tarvitse vielä laittaa koko päiväksi hoitoon.

Kolmihenkinen perhe asuu Jyväskylässä omakotitalossa, jonka Eveliina osti miehensä kanssa alkuvuodesta 2019.

Matti Nykänen sai Höyhen-nimisen muistomerkin Hippoksen liikuntapuistoon Jyväskylään syyskuussa 2022. Kuva:  Kalle Parkkinen

Niihin aikoihin liittyy surullisia muistoja. Eveliinan isä, mäkihyppääjänä tunnettu Matti Nykänen kuoli yllättäen 4. helmikuuta 2019, kun Eveliina oli juuri muuttanut miehensä kanssa uuteen kotiin.

– Hirveän nopeasti aika on mennyt, Eveliina Mäntykangas sanoo.

Matin elämä jatkuu tyttäressäni, eihän siitä pääse mihinkään.

Matti Nykänen kuvattuna Lappeenrannassa kesäkuussa 2017. Kuva:  Ari Nakari

Tietyllä tavalla kuolema oli myös helpotus.

– Enää ei tarvitse pelätä, mitä seuraavaksi tapahtuu, kuinka huonosti hän voi, tai millaiset otsikot iskästä on netissä. Nyt on yksi huolenaihe vähemmän.

Eveliina tapasi isäänsä harvoin, mutta he soittelivat usein. Heidän elämäntyylinsä olivat erilaiset. Matti Nykänen ei ehtinyt koskaan nähdä tyttärentytärtään, sillä Ilona syntyi pari vuotta isoisänsä kuoleman jälkeen.

– On harmi, että he eivät ehtineet tavata. Toisaalta ajattelen, että olisiko hänestä hirveästi kuitenkaan pappaa Ilonalle tullut.

– Tyttäreni on vielä kovin pieni, mutta minulla on iskän kuva jääkaapin ovessa. Hän kyllä tunnistaa, kun näytän, että siinä on pappa.

Hyvinvointivalmennukseen keskittyvä Eveliina Mäntykangas asuu Jyväskylässä. Kuva:  Eveliina Mäntykankaan kotialbumi

Kunpa asiat olisivat menneet toisin. Se ajatus on tullut usein Eveliinalle mieleen.

– Olisiko iskä tehnyt ryhtiliikkeen? Se on käynyt mielessä varsinkin tällaisena vuosipäivänä.

Enää ei tarvitse pelätä, mitä seuraavaksi tapahtuu, kuinka huonosti hän voi, tai millaiset otsikot iskästä on netissä. Nyt on yksi huolenaihe vähemmän.

Matti Nykänen kuvattuna 1990, Eveliina Mäntykankaan synnyinvuonna. Kuva:  Martti Kainulainen / Lehtikuva

Lauantaina 4. helmikuuta Matti Nykäsen kuolemasta tulee neljä vuotta.

Se on Eveliina Mäntykankaan elämässä tavallinen päivä, mutta haikea toki. Jyväskylässä sijaitsevalla Matti Nykäsen muistomerkillä hän ei aio tällä kertaa käydä eikä myöskään isänsä haudalla.

– Olen huono haudalla ja muistomerkillä kävijä. Tykkään, että ihminen on mielessä ja sydämessä. Sytytän kynttilän täällä kotona.

Nykästen sukuhauta Jyväskylän vanhalla hautausmaalla. Kuva:  Hannu Rainamo

Eveliina toivoo, että hänen tyttärensä olisi perinyt isältään urheilulliset lahjat. Hänestä näkyy jo Matin piirteitä. Heillä on samanlaiset silmät.

– Matin elämä jatkuu tyttäressäni, eihän siitä pääse mihinkään.

Eveliina Mäntykangas opiskelee ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Hän on myöskin personal trainer sekä lähihoitaja.

Tällä hetkellä hän valmentaa elämäntapamuutosta haluavia ihmisiä. Tavoitteena ei ole pelkästään laihduttaa vaan keskittyä mieleen. Siksi valmennuksessa ei lasketa kaloreita eikä kielletä mitään, mutta paino putoaa silti. Ihmisen mieli on paikka, jossa muutokset tehdään, Eveliina Mäntykangas linjaa.

Tärkeintä valmennuksessa on olla avoin ja rehellinen itselleen.

– Valmennus on myös koulu siitä, kuka olen, mitä haluan muuttaa ja miksi. Elämäntapamuutos lähtee ymmärryksen, harjoittelemisen ja armollisuuden kautta.

– Yksi asiakas sanoi, että tässä valmennuksessa hikoillaan enemmän henkisesti kuin fyysisesti. Se on juuri näin.

Eveliina Mäntykangas valmentaa elämäntapamuutosta haluavia ihmisiä. Muutos lähtee mielen kautta. Kuva:  Eveliina Mäntykankaan kotialbumi

Valmennus tapahtuu etänä, puhelimessa ja Teamsissa netissä.

Asiakkaan kanssa viestitellään joka päivä ja pidetään palaveri puhelimessa muutaman kerran kuukaudessa.

– Tärkeintä on saada asiakas ymmärtämään, mikä tekee hänelle hyvää ja auttaa häntä oivaltamaan se itse. Oivaltamiseen menee aikaa.

– Jos ihminen on elänyt 30 vuotta tietyllä tavalla, ei voida olettaa, että muutos tapahtuisi kuukaudessa tai vielä puolessa vuodessakaan.

Ilta-Sanomat kertoi Matti Nykäsen kuolemasta 5. helmikuuta 2019 -lehdessä. Kuva:  IS-Arkisto

Herää kysymys, olisiko Matti Nykästä auttanut, jos hän olisi päässyt tyttärensä valmennettavaksi.

– Luulen että tällainen valmennus ei olisi hänelle riittänyt, Eveliina Mäntykangas sanoo.

– Jos ihminen ei itse halua apua, häntä ei voi auttaa. Iskä ehkä salaa halusi apua. En usko, että hän halusi kuolla. Mutta muutoksen halun pitää lähteä ihmisestä itsestään.