Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Mika Aaltola saapui Kirsi-vaimon kanssa Linnan juhliin – näin kiireinen työ on vaikuttanut perheen pikkulapsiarkeen

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola ja puoliso Kirsi Aaltola saapuivat Linnan juhliin itsenäisyyspäivänä.

Mika ja Kirsi Aaltola saapuivat Linnan juhliin 6. joulukuuta. 2022. Kuva:  Jussi Helttunen

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola saapui puolisonsa Kirsi Aaltolan kanssa Linnan juhliin.

Aaltola on ylpeä Suomen pitkästä itsenäisyydestä.

– 105 vuotta on melkoinen tovi, jos katsoo kansakuntien elinkaaria. Kertoo, että menneet sukupolvet kannattelevat maata ja sukupolvien pitää jättää tämä maa parempaan kuntoon kuin se oli lähtiessä, Mika Aaltola toteaa Ilta-Sanomille Presidentinlinnan edustalla.

– Tietysti tämä on ollut poikkeuksellinen vuosi ja poikkeukselliset vuodet alla. olemme heränneet tähän onnelliseen tilaan, missä Suomessa on toistaiseksi. Meidän kannattaa pitää huolta maasta, Kirsi Aaltola jatkaa.

Natoon liittymisestä Mika Aaltolalla on selkeä kanta.

– Olemme jo liittoutuneita eli täydellä höyryllä eteenpäin. On tärkeää, että olemme lännessä kiinni. Ukrainan on opettanut meille sen, että apua tarvitaan hädän hetkellä. Kirsi hyvin sanoi, että täällä asiat on hyvin niin ei tarvitse mennä kuin 1 000 kilometriä Suomesta ja on täysi sota päällä, Mika Aaltola jatkaa.

Mika ja Kirsi Aaltola ovat kiitollisia Suomen itsenäisyydestä. Kuva:  Jussi Helttunen

Aaltola on ollut Ukrainan sodan syttymisestä saakka tiuhaan julkisuudessa ja antanut lausuntoja Euroopan muuttuneesta turvallisuustilanteesta.

Kirsi Aaltola kertoo Ilta-Sanomille, että puolison kiireinen arki on vaikuttanut myös perheeseen.

– Totta kai nämä ovat sellaisia asioita, minkä vuoksi Mika on tehnyt paljon pohjatyötä ja tutkimustyötä ja se, että on ollut tarve kuulla näitä kommentteja ja olla läsnä, niin totta kai tuen osaltani. Toki on hieman pitänyt hakea apuvoimia muulta perheeltä, kun Geo-pojan syntymä on pitänyt vauhdikkaana, Kirsi Aaltola toteaa.

– Kirsi myös väitteli keväällä, joten on ollut täysi tohina päällä. Hyvää siitä syntyy, kun lähdetään tekemään asioita eikä levätä laakereilla, Mika Aaltola lisää.

Tutkijaa on veikattu jopa seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi, mutta Aaltola itse ilmoitti, ettei asetu ehdolle seuraaviin vaaleihin. Lokakuun lopulla hän osoittautui Ilta-Sanomien vaalikyselyssä suomalaisten suosikiksi seuraavaksi presidentiksi.

Aaltola kertoi Twitterissä, ettei hän aio asettua ehdolle myöskään eduskuntavaaleihin. Syiksi hän mainitsi Twitterissä muut asiat elämässään: perheen, työn ja tutkimuksen.

– Paljon on myös yhteiskunnan sisäisiä pelkoja vaalien lähestyessä. Edessä on iso murroskausi ja jännitys erilaisista konsensuskaappauksista ja -siirtymistä on suurta. Ne konkretisoituvat helposti henkilöihin, Aaltola kirjoitti aiemmin.

– Ehkäpä jonain päivänä politiikka kiinnostaa. Ei minulla ole tietääkseni mitään politiikkakieltoakaan. Ilmoitan kyllä jos aikomukset muuttuisivat.

Aaltolat saivat alkuvuodesta esikoislapsensa. He kertoivat MTV:n Linnan juhlien etkolähetyksessä perhearjestaan.

Myös itsenäisyyspäivän ohjelma on vaatinut oman ponnistelunsa. Aaltolat osallistuivat aamulla muun muassa jumalanpalvelukseen, minkä lisäksi Mika piti puheen.

– Kiireinen, logistisesti mahdoton päivä. Mutta tässä pisteessä on nyt helpotus, Mika Aaltola sanoi MTV:n Linnan juhlien etkolähetyksessä hotelli Kämpistä.

Tänä iltana Linnan juhlissa he viettävät ensimmäistä vapaata iltaa pitkään aikaan.

– Elämä on ollut mukavaa vauvan kanssa. Niitä kannattaa kyllä hankkia. Elämä aukenee. Lapsikin saa siipien alle ilmaa varmasti siinä, kun vanhemmat voivat hyvin, Mika kertoi.

Julkisuudessa on puhuttu aiemmin Mika Aaltolan jaksamisesta. Huolen esitti ensin Aaltolan Elisa-sisko. Sisko arvosteli veljeensä kohdistuneita odotuksia ja korosti tämän olevan tutkija, eikä poliitikko. Hän arveli kielteisen julkisuuden syyksi kateellisuutta akateemisissa piireissä.

Aaltola itse totesi jaksamisestaan Twitterissä, ettei hänestä tarvitse olla huolissaan.

Aaltola kiitteli kansalaisia saamastaan tuesta. Hän kertoo vastaanottaneensa ”lukemattomia viestejä, joissa ihmetellään pelkoa”. Suomalaisten hän uskoo arvostavan asioiden rehellistä puntarointia, läsnäoloa sekä esiintymistä omana itsenään.

– Lopuksi, minusta oli hienoa huomata, että Suomessa olisi voitu valita jopa asiantuntija presidentiksi. Se antaa meistä valveutuneen ja sivistyneen kuvan ulospäin, Aaltola summaa.