Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Mika Tommolasta piti tulla taikuri, mutta hänestä tulikin stuertti ja yksi Suomen tunnetuimmista tv-uutistoimittajista

Yksi erityinen taito on ollut hyödyksi sekä lentokoneen matkustamossa että uutisten loppukevennysten tekemisessä.

Mika Tommola uskoo, että stuertin ammatissa opittu ihmisenlukutaito on auttanut myös haastateltavien kohtaamisessa. Kuva: Yle

Lapsena Mika Tommola oli vakuuttunut siitä, että hänestä tulee ammattitaikuri. Hän oli aikoinaaan Suomen Taikurit ry:n nuorin jäsen ja heitti taikurikeikkaa muun muassa Aira Samulinin esitysten lämmittelijänä. Unelmana oli paitsi taikurin ammatti aikuisena myös koti, jossa olisi oma taikakellari.

– Se oli sellainen lapsuuden suuri haave, että olisin asunut yläkerrassa vaimon ja lapsien kanssa, mutta kellarissa olisi ollut taikamaailma, johon olisi voinut sukeltaa ja kutsua väkeä. Jollakin suomalaisella taikurilla silloin 70-luvulla olikin sellainen.

Taikuria Tommolasta ei tullut, mutta hän on ehtinyt tehdä pitkän uran kahdessa eri ammatissa: uutistoimittajana ja stuerttina. Tommola työskenteli Finnairilla stuerttina noin 30 vuoden ajan, kunnes pääsi siitä ammatista eläkkeelle pari vuotta sitten.

Tommolan mukaan sekä stuertin että tv-toimittajan työssä on hyötyä ihmisten lukemisen taidosta.

– Stuertin ammatissa on pakko lukea esimerkiksi eri kansallisuutta olevia asiakkaita. On äärettömän palkitsevaa, kun siinä onnistuu. Tässä kevennystoimittajan työssä haluan löytää ihmisistä mahdollisimman aidon puolen. Se onnistuu vain, jos osaat lukea heitä ja mukautua toiseen ihmiseen. Se on mielenkiintoista, ja se on parasta tässä työssä.

Ankkuri voi pelastaa huonon kevennyksen

Mika Tommola on tullut vuosikymmenten aikana tutuksi MTV:n Kymmenen uutisten loppukevennyksistä. Oman työn jälkeä arvioidessaan Tommola myöntää, että ihan aina ei ole mennyt putkeen.

– Loppukevennyksistä 70 prosenttia saattaa olla ihan hyviä, 20 prosenttia jopa jänniä, mutta loppujen joukossa on myös ihan myötähäpeäkevennyksiä. Silloin uutisankkuri tekee sen ihanimman työn, joka usein pelastaa. Jos jutun jälkeen on ihana dialogi kahden ankkurin välillä, niin minä olen kuivilla.

Siksi tapana onkin, että Kymmenen uutisten ankkurit eivät näe loppukevennyksiä ennakkoon, jolloin reaktio tulee aitona ja spontaanisti.

Puoli seitsemän -perjantaissa tavattiin myös Vuoden nuori suunnittelija Juha Vehmaanperä. Katso koko lähetys Yle Areenassa: