Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Miksi Prismat ovat lakkojen pääkohde pääkaupunki­seudulla?

Esimerkiksi Turun seudulla puolestaan K-Citymarketit ovat lakkojen pääkohde. Lakkokohteiden valinta vaikuttaa paikalliseen kilpailutilanteeseen.

Toisen kaupparyhmän myymälä lakossa, naapurissa toisen ei. Kuva:  Toni Repo / AL, Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Huomenna torstaina alkava kaupan alan lakko iskee kaupparyhmiin alueellisesti varsin eri tavoin. Pääkaupunkiseudulla lakon kohteena on ainoastaan Prismoja, kun taas pääkilpailijan eli K-ryhmän Citymarketit säästyvät ensimmäiseltä lakkoaallolta.

– Emme tiedä tietenkään, miksi näin, emmekä halua sitä arvuutella. Olemme sitä vain ihmetelleet, HOK-Elannon Prisma-ketjun toimialajohtaja Lassi Juntunen.

– Olisin kiinnostunut kuulemaan syyn, jota voi vain arvailla. En koe, että olisimme ainakaan tehneet mitään sellaista, joka olisi voinut tämän aiheuttaa.

Juntunen pitää ikävänä, että kohdistuessaan HOK-Elantoon lakko syö väistämättä jonkin verran myyntiä ja ohjaa sitä todennäköisesti kilpailijoille. Myynnin lovi ja mahdolliset hävikit riippuvat kokonaan siitä, saadaanko joitain kauppoja pidettyä auki.

Tuoretavaran hävikin riskiä pienentää se, että kylmäsäilytystilat ovat hyvät ja hyvin nopeasti pilaantuvan ruuan tilausvirta voidaan pysäyttää hyvinkin nopeasti.

– Jos kävisi niin, että kauppoja joudutaan sulkemaan kokonaan, hävikin riski on iso, hän huomauttaa.

”Häiritsee enemmän kuin lakko”

Toisaalla tilanne on toisin päin. Turun Kupittaan K-Citymarketin kauppias Hannu Aaltonen arvosteli Helsingin Sanomissa tapaa, jolla kauppoja koskevan lakon ensimmäinen aalto on järjestetty. Hänen mielestään lakko kohtelee yrityksiä eriarvoisesti.

Turussa tilanne on se, että kadun toisella puolella oleva Prisma on PAMin toimenpiteiden ulkopuolella ja toisella puolella K-Citymarket on lakossa.

– Tällainen, että valitaan tietyt kaupat, jotka ovat auki ja tietyt kaupat, jotka ovat kiinni, häiritsee minua yrittäjänä enemmän kuin koko lakko, Aaltonen sanoi.

PAMin järjestöjohtaja Risto Kalliorinne kieltää, että lakkoja olisi kohdennettu eri kaupparyhmäpainotuksella tarkoituksella.

– Valtakunnallisesti on samankokoinen lukumäärä hypermarketteja. Toki on maakunnallisia eroja, mutta molemmat ovat vastaavan kaltaisten toimien piirissä koko maan tasolla.

Hän ei tarkenna, millä perusteilla eri kaupat valikoituivat mukaan.

Ensi viikolla lakot uhkaavat laajentua huomattavasti, kun mukaan tulee myös uusia kaupparyhmiä.

Kalliorinteen mukaan ensimmäisellä lakkoviikolla on haluttu luoda kohtuullinen paine ja jos se ei riitä, lisätään painetta. Hypermarketit ovat kohteena siksi, että suurina niillä on vaikuttavuutta lakkotoimien kohteena.

Pienet lähikaupat jätettiin ulos, jotta asiakkaille ei aiheudu kohtuutonta haittaa.

S-ryhmä ottaa pääkaupunkiseudulla kuitenkin isoimman iskun. Kalliorinne lisää, että nykyasetelma ei ollut PAMin alkuperäinen suunnitelma.

– Alkuviikosta oli tarkoitus olla kaikkien ketjujen varastotoiminnot lakossa kolme päivää. Se oli koko alalle suunnattu, todella suuri toimi. Nyt suunnitelmista jäi jäljelle ainoastaan nykyinen kauppalistaus.

Valtakunnansovittelija siirsi näitä lakkoja kahdella viikolla huoltovarmuussyihin vedoten. Keskon alueterminaaliin kohdistuvan lakkovaikutuksen Kalliorinne sanoo olevan paljon pienempi kuin alkuviikosta mukana olleen keskusvaraston.

– Jos näitä ei olisi menty siirtämään, ei olisi mitään puheita siitä, onko kohdistunut kaikkiin tasapuolisesti. Tämä on vähän vajaa lakko tästä syystä.