Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Miljoonat ranskalaiset kokoontuivat protesteihin vastustamaan eläkeiän nostoa

Arviot protesteihin osallistujien lukumääristä vaihteli yli miljoonan sekä 2,8 miljoonan ihmisen välillä.

Kymmenet tuhannet pariisilaiset kokoontuivat kaduille mielenosoituksiin eläkeiän nostoa vastaan. Kuva:  Zuma / MVPhotos

Ranskassa kokoonnuttiin tiistaina maanlaajuisiin eläkeiän nostamista vastustaviin mielenosoituksiin. Arviot osallistujien määristä ovat vaihdelleet. Maan johtava ammattiliitto CGT arvioi tiistaina, että protesteihin olisi osallistunut noin 2,8 miljoona ihmistä. Ranskan sisäministeriön mukaan mielenosoittajia oli vähemmän, noin 1,27 miljoonaa.

Pelkästään Pariisissa protesteihin osallistui ammattiliiton mukaan puoli miljoonaa ihmistä. Pariisin poliisin arvion mukaan pääkaupungin mielenosoitukseen osallistui kuitenkin vain 87 000.

Kuitenkin myös sisäministeriön mukaan mielenosoittajia oli enemmän kuin 19. tammikuuta, jolloin viimeksi kokoonnuttiin massoittain protestoimaan eläkeuudistusta. Tällaisia ihmismääriä ei ole nähty Ranskan kaduilla sitten vuoden 2010.

AFP:n mukaan ammattiliitot kutsuivat ihmisiä jatkamaan mielenosoituksia myös 7. ja 11. helmikuuta.

– Hallituksen on pakko kuulla, kuinka massiivisesti tätä hanketta vastustetaan, ja perua se, sanoi Patricia Drevon Force Ouvriere -liitosta ammattiliittojen yhteisessä lehdistötilaisuudessa tiistaina.

Häiriöitä liikenteessä ja kouluissa

Lakkoilu aiheutti häiriöitä muun muassa joukkoliikenteessä ja kouluissa, kun sekä joukkoliikenteen työntekijät että opettajat lakkoilivat. Monet ranskalaiset päättivät pitää etätyöpäivän tai olla kokonaan vapaalla töistä.

Ammattiliittojen mukaan lakossa olisi ollut noin puolet opettajista, Ranskan opetusministeriön mukaan vain noin neljännesosa, kertoo BBC.

Protestoijat vastustivat suunnitelmaa, jossa eläkeikä olisi tarkoitus nostaa 62:sta 64:ään. Lisäksi hallitus haluaa pidentää aikaa, joka ihmisten on oltava töissä ennen kuin he voivat saada täyden eläkkeen.

Ranskalaislehti Le Monden mukaan maassa järjestettiin tiistaina lähes 250 eri protestia. Maan sisäministeriön mukaan protesteja valvoi noin 11 000 poliisia.

"Kyse on siitä, millaisen yhteiskunnan haluamme"

Ärtymystä on lisännyt se, että elinkustannukset ovat nousseet muun Euroopan tapaan.

– Ihmiset eivät tulleet vain protestoidakseen eläkeuudistusta vastaan: ihmiset ovat vain kyllästyneitä, sanoi Länsi-Ranskan Quimperissa ammattiliitto CFDT:n edustaja Joel Ledantec Le Mondelle.

– Tässä ei ole kyse eläkkeistä vaan siitä, millaisen yhteiskunnan haluamme, sanoi puolestaan protestiin osallistuva yliopistoprofessori Martine Beugnet uutistoimisto AFP:lle.

Lakiesityksen tiestä tulossa kivikkoinen

Presidentti Emmanuel Macron on sanonut, että vaikka eläkeuudistuksen yksityiskohdista voidaan keskustella, eläkeiän nostovaatimuksesta ei luovuta missään tapauksessa.

Ranskan eläkeikä on tällä hetkellä yksi Euroopan alhaisimmista. Hallituksen mukaan eläkeiän uudistus on tarpeellinen, sillä eläkkeiden rahoitus on vaarassa.

Vasemmisto-oppositio on jättänyt lakiesitykseen yli 7 000 muutosesitystä. Macronin koalitio tarvitsee siihen tukea myös konservatiivipuolueilta. Myös ekonomisteilla on ollut eri näkemyksiä uudistuksen hyödyllisyydestä.

– Herra Macron tulee varmasti häviämään. Kukaan ei halua hänen uudistuksiaan, ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän vastusta niihin kohdistuu, sanoi Ranskan vasemmiston johtohahmoihin kuuluva poliitikko Jean-Luc Melenchon uutistoimisto AFP:n mukaan.

OpinionWay-mielipidemittauslaitoksen kyselyn mukaan 61 prosenttia ranskalaisista vastustaa eläkeiän nostoa ja tukee mielenosoittajia. Luku on kolme prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisessä mittauksessa tammikuun alussa.

– En halua työskennellä pidempään. Työni on rankkaa, ja olen jo 62-vuotiaana uupunut, sanoi protestiin osallistunut 56-vuotias keittiöapulainen Sylvie Dieppois AFP:lle.