Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Miljoonia tienannutta tähteä epäillään seksirikoksesta – jäi nyt kiinni erikoisesta vyyhdistä vankilassa

Dani Alvesin kerrotaan osallistuvan laittomaan toimintaan vankilassa.

Dani Alvesia syytetään seksirikoksesta Kuva:  Henry Romero / Reuters

Vankilassa viruva jalkapallotähti Dani Alves, 39, on jäänyt kiinni laittomasta kaupankäynnistä telkien takana, kertoo Marca.

Sun-lehden mukaan Alves allekirjoittaa faniensa tuomia Brasilian maajoukkueen pelipaitoja esimerkiksi savukkeita vastaan. Fanipaidat päätyvät vankilaan muiden vankien perheenjäsenien tai tuttavien tuomina.

Vangit, joilla on liikkumisoikeudet vankilan sisällä, voivat salakuljettaa paitoja ja palkkioita ihmisiltä toisille.

Savukkeiden salakuljettaminen ja allekirjoitusten myyminen vankilassa on Fakt-sivuston mukaan laitonta.

Tuomioistuin ei ole ainakaan vielä nostanut syytteitä savukekaupasta.

Media piirittää vankilaa, johon Dani Alves joutui. Kuva:  Nacho Doce / Reuters

Alkuvuodesta asti tutkintavankeudessa istunutta Alvesia syytetään 23-vuotiaan naisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Epäillyn rikoksen väitetään tapahtuneen 30. ja 31. joulukuuta välisenä yönä.

Alvesilla oli siihen aikaan vaimo, joka on sittemmin kertonut haluavansa avioeron.

Alves on kolminkertainen Mestarien liigan voittaja. Hän edusti ennen vankilaan joutumista FC Barcelonaa ja Brasiliaa Qatarin MM-kisoissa.

Alvesin omaisuuden arvioidaan olevan noin 60 miljoonaa euroa.