Main ContentPlaceholder
Osastonylilääkäri Kaisa Anttila haluaa varmistaa, että jokainen voi saada hyvän kuoleman. Hän on saanut paljon kiitosta siitä, kuinka lempeästi kohtaa pian kuolevat potilaat.
Kaisa Anttilan työnä on helpottaa ihmiselämän viimeisiä hetkiä. Kuva: Timo Aalto
Nadia Paavola
Ilta-Sanomat täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Sen kunniaksi esittelemme 90 sankaria Suomesta.
Kaikki sankarit eivät pukeudu viittaan, sanotaan. Jotkut voi kuitenkin tunnistaa valkoisesta lääkärintakista.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin palliatiivisen keskuksen osastonylilääkäri Kaisa Anttila on hieman hämillään. Hän ei ole koskaan pitänyt itseään sankarina, mutta ymmärtää ajatuksen hyvin.
– Elämän loppu on ainutlaatuinen tilanne siinä missä syntymäkin. On hienoa, jos olemme tiimini kanssa voineet olla helpottamassa siihen liittyviä huolia, pelkoja ja oireita.
Anttila on saanut kiitosta kuolevien potilaiden läheisiltä erityisesti siitä, miten hän onnistuu luomaan vaikeaan tilanteeseen turvallisuuden tunnetta ja lämpöä. Hänen ammattitaitoaan on kuvailtu muun muassa seuraavasti:
"Rankoista asioista puhuttiin niiden oikeilla nimillä, mutta empaattisesti ja äärettömän lempeästi. Kehitysvammainen tyttäremme Alexandra on ollut palliatiivisessa hoidossa nyt kuusi vuotta, ja meille on laadittu tarkka suunnitelma siitä, miten kussakin tilanteessa toimitaan.
Se helpottaa stressiä valtavasti, on kuin iso kivi olisi lähtenyt harteilta, kun tiedän, mihin otan yhteyttä ja että esimerkiksi ambulanssin henkilökunta tuntee tilanteemme.
Kaisa on koko ajan ottanut Alexandran huomioon ja osannut kohdistaa sanansa hänelle, mikä ei ole itsestäänselvää. Hän tekee älyttömän hyvää työtä ja on aurinkoisine olemuksineen lisäksi uskomattoman ihana ihminen."
Erja Gadd
"Puolisoni saattohoidossa tapasimme palliatiivisesta yksiköstä hoitajan ja lääkärin sekä sairaalajaksolla että lopun kotisaattohoidossa. Kaisa oli erittäin ammattitaitoinen, lämmin ja turvallinen. Uskalsi puhua kaikesta avoimesti, oli läsnä ja helposti lähestyttävä. Tieto ja lämpö toivat loppuaikaan turvallisuudentunnetta pelottavassa tilanteessa.
Saimme olla yhdessä tutussa ympäristössä loppuun asti. Siitä kiitos kuuluu Kaisan tiimin ja kunnan kotisairaanhoidon hyvälle yhteistyölle.”
Nimim. Ikuinen ikävä
”Äidin oma toive oli saada viettää elämänsä viimeiset kuukaudet kotona, jos vointi suinkin sen sallisi. Kaisan ammattimainen mutta samalla hyvin empaattinen lähestymistapa toi helpotusta sekä kuolevalle äidilleni että minulle ja muille lähiomaisille.
Äiti muisteli monena iltana, kuinka hyvältä tuntui, kun Kaisa piti häntä kädestä koko hoitotapaamisen ajan. Moni mieltä askarruttanut asia selvisi, ja meille jäi enemmän aikaa ja voimia olla kuolevan ihmisen vierellä loppuun asti, aidosti läsnä.”
Eino Ignatius
IS julkaisee edellä annetut kiitokset niiden kirjoittajien luvalla.
Palliatiivinen hoito on elämän loppuvaiheen hoitoa, joka päättyy kuolemaan. Kaisa Anttila käyttää hoidon tavoitteesta sanaa lähtörauha, jolla hän viittaa paitsi kuolevaan myös hänen läheistensä tilanteeseen.
Lähtörauhaan liittyy mahdollisimman hyvä oireiden hoito ja elämänlaadun vaaliminen. Kaiken perustana on ennakoiva hoitosuunnitelma.
– Kuolema on väistämätön, mutta jokaisella on lupa elää viimeiseen henkäykseen asti. Kaikesta, mitä tässä elämänvaiheessa tehdään, on oltava potilaalle enemmän hyötyä kuin haittaa.
Hyvään kuolemaan kuuluu myös läheisten huomioiminen. ”Usein käy niin, että kuoleva murehtii enemmän läheisten pärjäämistä kuin omaa vointiaan. Näistäkin on hyvä puhua hoitosuunnitelmaa tehtäessä.” Kuva: Timo Aalto
Toivo muuttaa muotoaan
Hyvän kuoleman tulisi olla kaikkien saavutettavissa, ja siksi siitä pitää myös puhua.
Kaisa Anttila kertoo huomanneensa, että kuolemasta ja saattohoidosta puhutaan nyt entistä enemmän. Osasyynä lienee väestön ikääntyminen, mutta myös uusi tieto ja valtakunnalliset asetukset ja suositukset edistävät asioita.
– Hoitoketjun on oltava sujuva, jotta potilas saa parhaan mahdollisen hoidon ja hoivan. 4–5 viime vuoden aikana on tapahtunut valtavasti edistystä, ja tuntuukin, että palliatiivinen hoito on tullut yhä luontevammaksi osaksi sairaalamaailmaa. Aiemmin ehkä saatettiin ajatella, että sairaalassa kuuluu hoitaa sairautta ja sen syytä eikä niinkään keskittyä kuolemaan.
Toisinaan myös kuolevan läheiset voivat pitää saattohoitosuunnitelmaa merkkinä luovuttamisesta. Ikään kuin kuoleman ajatteleminen veisi viimeisenkin toivon paranemisesta.
– Kun asioista puhutaan realistisesti, usein toivo muuttaakin muotoaan. Paranemistoiveen tilalle tulee toivo hyvästä ja rauhallisesta kuolemasta.
Kaisa Anttila muistelee erästä tapausta, jossa omaiset kertoivat tajunneensa läheisen kuoltua, että suurin lahja, jonka tämä heille antoi, oli hoitotahdosta puhuminen. Hän oli jopa järjestellyt hautajaisiaan etukäteen, jolloin omaisten taakka kuoleman jälkeen keveni huomattavasti.
– Pirkanmaan hoitokodin tunnuslause on osuva, ja sitä tapaan itsekin käyttää: kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä.
Edistystä pienin askelin
Taustaltaan Kaisa Anttila on yleislääketieteen erikoislääkäri. Kiinnostus palliatiivisen hoidon kehittämiseen syttyi terveyskeskuslääkärin työssä, kun vastaan tuli haastavia kuolevien potilaiden tilanteita.
– Mietin silloin, keneltä pyydän apua, kuka osaa auttaa, jos tarvitaan erikoisosaamista esimerkiksi kivunhoitoon.
Erikoistuttuaan palliatiiviseen hoitoon Anttila on työskennellyt järjestelmällisesti, jotta Etelä-Pohjanmaalla olisi selkeä ja toimiva hoitoketju kuolevan hoitoon.
Nyt Seinäjoen keskussairaalaan on saatu pilottihankkeessa ensimmäiset palliatiiviset osastopaikat, joissa voidaan tarjota hoitoa vaativissakin tilanteissa. Esimerkiksi epiduraali- tai selkäydintilaan annettavassa kivunlievityksessä on tarpeen ennakoida ympärivuorokautinen anestesiologin konsultaatiotuki, ja tällaisissa ei pienissä yksiköissä, perustasolla, ymmärrettävästi ole.
”
On hieno hetki, kun potilas sanoo, että en ole enää kipeä, nyt on hyvä olla.
Hän kiittelee ”timanttista tiimiään”, joka on aina valmis oppimaan lisää kannatellakseen sekä kuolevaa että tämän läheisiä. Myös maakunnan yhteistyökumppanit saavat Anttilalta suuret kiitokset.
– Itse saan voimaa siitä, kun ammattilaisena ymmärrän, että minulla on mahdollisuus tarjota lievitystä oireisiin, olla kuulevina korvina ja rohkeasti rinnalla. Työ on merkityksellistä, eikä sen kuulukaan olla joka hetki helppoa.
Suomen palliatiivisen yhdistyksen hallituksessakin toimiva Kaisa Anttila on innostunut työstään, jossa näkee vielä paljon kehitettävää. Keskiössä on ihminen, jolla saattavat olla edessään elämänsä vaikeimmat, viimeiset metrit.
– On hieno hetki, kun potilas sanoo, että en ole enää kipeä, nyt on hyvä olla. Koen etuoikeutetuksi saada kulkea kuolevan ihmisen rinnalla hänen viimeisissä hetkissään.
