Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

”Mitä tahansa teenkin, joku voi kuvata sitä kameralla” – vartija Ville Salo, 39, kertoo, miten ratkaisee ongelmatilanteet työssään

Solin vartijana Stadin ammattiopistossa työskentelevä Ville Salo, 39, arvioi, ettei vartiointiala sovi kaikille.

Suurin osa tilanteista selviää puhumalla, sanoo kymmenen vuotta vartiointialalla ollut Ville Salo. Kuva:  Antti Hämäläinen / IS

Suurin osa tilanteista ratkeaa puhumalla. Tärkeää on, että asioihin puututaan ja vartijakutsu tehdään ajoissa. Koulupuolella tiedetään usein myös ennakkoon, jos tulossa on tilanne, josta voi tulla rauhaton. Kun opiskelijoiden kanssa on keskustellut aikaisemmin, pelkästään se, että tulen paikalle ja juttelen muuten vaan, rauhoittaa tilannetta yllättävän paljon.

Työskentelen nykyään pääasiassa erilaisissa oppilaitos­ympäristöissä pääkaupunkiseudulla. Normipäivänä tulen kohteeseen, aukaisen ovet ja teen kohteessa tarvittavia tehtäviä: oppilaitoksessa työni on pääasiassa opiskelijoiden opastusta ja toiminnan mahdollistamista. Työhön kuuluu avainten hallintaa, kulunvalvontaa, kameravalvontaa, opiskelijoiden kohtaamista ja toiminnan suunnittelua henkilökunnan kanssa.

Oppilaitoskohteissa en ole joutunut käyttämään voimakeinoja kertaakaan. Muissa kohteissa aiemmin urallani olen joskus joutunut. Esimerkiksi myymälöiden kiinniottotilanteista suurin osa raukeaa vain sillä, että pyytää ihmisen sivuun keskustelemaan. Minulla alkaa olla jo ikää ja paljon kokemusta. Monesti auttaa se, että oma olemus on itsevarma ja rauhallinen. Silloin pystyy luomaan rennon tunnelman.

Minulla tulee tänä vuonna täyteen kymmenen vuotta alalla. Olen ollut paikallisvartijana useissa erilaisissa kohteissa esimerkiksi myymälöissä, sote-alan kuntoutuslaitoksissa, teollisuusalueen portilla, museoissa ja auloissa. Olen työskennellyt poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetettuna järjestyksenvalvojana kauppakeskuksessa ja keskussairaalassa. Lisäksi olen tehnyt piirivartiointia.

Olen suorittanut vartijan ja järjestyksen­valvojan kortti­koulutukset sekä niihin liittyvät voimankäyttö­välineiden käyttäjä­koulutukset, turvallisuus­valvojan erikoisammatti­tutkinnon ja voimankäyttö­kouluttajan koulutuksen.

Esimerkiksi kauppakeskuksessa olen joutunut jonkun verran käyttämään voimakeinoja, kun on pitänyt tehdä kiinniottoja. Jos tehdään kiinniotto, poliisi pyydetään aina paikalle.

Täytyy muistaa se, että toisella puolella oleva asiakas ei koskaan huuda henkilökohtaisesti minulle, vaan työroolille ja -tehtävälleni vartijana. Kun on työminä päällä, pystyy rajoittamaan omaa toimintaansa hyvin.

Kaikkialla on mahdollisuus, että on kameravalvontaa. Voimankäyttö­tilanteista tehdään aina raportti. Minulla on lähtöoletuksena, että mitä tahansa teenkin, joku voi kuvata sitä kameralla. Joko se on valvontakamera tai vieressä oleva kännykkäkamera. Se on nykypäivää.

Asiakas ei koskaan huuda henkilökohtaisesti minulle, vaan työroolille ja -tehtävälleni vartijana

Minua on uhattu puukolla, ja minuun on käyty kiinni monissa eri tilanteissa. Niistäkin tilanteista on selvitty, eikä kummallekaan osapuolelle ole tullut suurempia vammoja. Haastavimmat tilanteet ovat tulleet eteen sairaala­maailmassa. Ihmiset voivat käyttäytyä arvaamattomasti useista eri syistä. Jos potilaalla on esimerkiksi ykköstyypin diabetes ja verensokerit laskevat matalalle, hän voi käyttäytyä kuin humalainen ja hänelle voi tulla aggressiokohtauksia. Ihmiset eivät välttämättä käyttäydy aggressiivisesti siksi, että haluaisivat.

Haastavimmat tilanteet ovat tulleet eteen sairaala­maailmassa.

Työtilanteet eivät juurikaan ole pelottaneet jälkeenpäin. Kokemus auttaa siinäkin. Joskus tilanteiden kärjistymistä on kyllä miettinyt jälkeenpäin. Työstä pitää ottaa opiksi. On tärkeää huolehtia omasta työturvallisuudesta.

Laissa on hyvin tarkkaan määritelty, milloin voimakeinoja saa käyttää. Jos niitä käyttää, käyttö pitää pystyä perustelemaan. Haen aina lievintä tehokasta voiman­käyttö­keinoa, jos niihin pitää ryhtyä.

On hyvä, että turva-alan väärin­käytöksistä keskustellaan. Nämä ongelmat koskevat kuitenkin vain hyvin pientä osaa alasta. Olen huomannut, että työni vartijana kiinnostaa ihmisiä viimeaikaisten uutisten vuoksi hyvin paljon. Tutut, jotka tietävät, että olen alalla töissä, ovat tulleet kyselemään mielipiteitäni. On tärkeää, että omavalvonta on kunnossa ja että väärinkäytös­epäilyihin puututaan ajoissa.

Vaihtuvuus on aika suurta. Perehdyttämisen ja työkulttuurin siirtämisen kanssa saa olla tarkkana.

Ala on ammattimaistunut viime vuosina. Uusien vartijoiden perehdyttämiseen pitää satsata, koska alalle tulee koko ajan uutta henkilökuntaa. Vaihtuvuus on aika suurta. Perehdyttämisen ja työkulttuurin siirtämisen kanssa saa olla tarkkana. Onneksi poliisi karsii aika tehokkaasti pois sellaiset ihmiset, joilla on taustalla väkivalta-, omaisuus- tai huumerikoksia.

Tämä työ ei sovi kaikille. Vartiointialalle tarvitaan silti monenlaisia ihmisiä. Vartija pystyy vaikuttamaan paljon työnsä sisältöön. Jos haluaa työskennellä useammassa kohteessa, se tuo vaihtelua. Jokaisessa kohteessa ei tarvita voimankäyttötaitoa. Sen sijaan vuorovaikutus­taitoja tarvitaan aina. Esimerkiksi oppilaitosympäristössä vuorovaikutustaidot, ongelmanratkaisu ja tietoliikennetaidot ovat tärkeitä. Vartija on siellä opastamassa, neuvomassa ja ennaltaehkäisemässä.”