Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

MM-tuomio: Käsittämätön tuomaritoiminta puhuttaa – Saksan ja Qatarin lapsellisessa kuittailussa ei ole voittajia

IS ruotii jalkapallon MM-kisojen perjantain tapahtumia.

Jalkapallon MM-kisoissa pelattiin perjantaina neljä ottelua. Etelä-Korea rynnisti dramaattisesti jatkoon H-lohkosta lyömällä Portugalin lisäajan maalilla. Ghanan kaatanut Uruguay jäi katkerasti rannalle loppupeleistä. G-lohkossa Sveitsi voitti Serbian 3–2 ja eteni jatkoon. Brasilia voitti lohkon, vaikka kärsi yllätystappion Kamerunille maalein 0–1.

Perjantain raadissa ovat mukana toimittajat Tony Pietilä ja Janne Kosunen sekä asiantuntija Marko Rajamäki.

Tony Pietilä

Tähti

Sveitsi kuittasi jatkopaikan maalijuhlassa, jossa tunteet kävivät kuumina. Kuumia tunteita osattiin odottaa jo 2018 kisojen perusteella. Silloin Sveitsin albaanitaustaiset pelaajat esittelivät vastasivat serbien provosointiin provosoinnilla ja esittelivät kotkatuuletuksiaan. Albaanitaustaiset Xherdan Shaqiri ja Granit Xhaka loistivat jälleen, kun Sveitsi lähetti Serbian kotimatkalle.

Puheenaihe

Pilkku vai ei? Edinson Cavani veti jalkansa Ghanan puolustajan juoksulinjalle lähes täysin samalla tavalla kuin Cristiano Ronaldo aiemmin. Ronaldo sai Portugalille rankkarin, mutta Uruguaylle sellaista ei tullut. Mikä on linja? Lajin suurimmassa tapahtumassa videoavustuksella sellainen pitäisi olla, mutta aina ei siltä näytä.

Tyyli

Se tapahtui taas! Ghanassa muistetaan vuoden 2010 kisojen puolivälieräottelu Uruguayta vastaan kristallinkirkkaasti. Luis Suárez torjui silloin jatkoajan viime hetkillä pallon maaliviivalta käsillään, mistä seuranneesta rankkarista Asamoah Gyan epäonnistui. Tapahtuma on muistissa, ja Suárezia kutsutaan maassa paholaiseksi. Ghana sai taas Uruguayta vastaan pilkun, mutta Sergio Rochet torjui tyylikkäästi.

Sergio Rochet torjui Andre Ayew’n pilkun. Kuva:  Philip Fong / AFP

Moka

Lohkovaiheen viimeisen kierroksen pelit ovat tarjoilleet mieletöntä draamaa. Jatkoon menijät ovat vaihtuneet viime minuuteilla ja välillä on jouduttu laskemaan keltaisia korttejakin, että paremmuus selviäisi. Tämän draaman ja nautinnon Fifa ahneuksissaan pilaa, kun jatkossa 48 joukkueen kisoja pelataan kolmen joukkueen lohkoissa, jolloin saman lohkon joukkueiden pelit päättyvät eri aikaan.

Yllätys

Aasia jyrää! Maanosaa on totuttu pitämään kaikista heikoimpana, mutta nyt Japani, Etelä-Korea ja jalkapallossa Aasian liittoon kuuluva Australia. Ja millä tavalla! Japani nousi kuilun partaalta lyömällä Saksan lisäksi vielä Espanjan, Australia mustana hevosena pidetyn Tanskan ja kirsikkana kakun päälle Korea pöllytti Portugalia ja aiheutti maansurun Uruguayhin. Pakko kai tässä on lopettaa ylimielinen aliarviointi.

Janne Kosunen

Tähti

Tähti ja konna samoissa vaatteissa. Vai pitäisikö sanoa vaatteetta? Vincent Aboubakar jää Kamerunin futishistoriaan, vaikka joukkue ei selviytynyt pudotuspeleihin. Hän teki voittomaalin Brasiliaa vastaan. Riemu oli niin rajatonta, että pelaaja juhli riisumalla paitansa. Siitä napsahti sääntöjenmukainen varoitus. Kun Aboubakar oli ottelussa jo aiemmin saanut yhden varoituksen, juhlat päättyivät ulosajoon. Tuskin haittasi. Kamerunin voittoa ei pidä vähätellä sillä, että Brasilia oli jo varmistanut jatkopaikkansa ja pelasi ns. kakkosmiehistöllään. Tosi kova oli tämäkin.

Erotuomari Ismail Elfath ajoi Kamerunin Vincent Aboubakarin kentältä toisella varoituksella. Kuva:  DYLAN MARTINEZ / Reuters

Puheenaihe

Nopeasti meni lohkovaihe, suomalaiskatsojilla siinä lumitöiden ja hiihtolenkkien lomassa. Alkulohkoissa nähtiin muutamia yllätyksiä. Tuleeko pudotuspeleissä lisää? Argentiina–Australia on ensimmäisen kierroksen otteluista seinävarmin, mutta joku suuri kokenee pettymyksen lähipäivinä. Kerrasta poikki -systeemi ei juuri anna sijaa stipluille.

Tyyli

Ihokarvat nousevat pystyyn melkein samalla tavalla kuin 2002, jolloin Japani ja Etelä-Korea menestyivät MM-kotikisoissaan. Kuluvien kisojen katsominen palauttaa mieleen sen iloisen hysterian, jota kotiyleisöt niissä kisoissa jakoivat. Japanin ja Etelä-Korean energiatasot ovat Qatarinkin kisoissa näyttäneet ehtymättömiltä. Aasialaispelaajia ajavat eteenpäin nöyryys ja aivan mieletön vimma. Nurmella ei ”itketä” eikä filmailla. Hurmaavaa menoa.

Moka

Olin Ghanan Accrassa afrikkalaislegenda Abedi Pelen kotona tekemässä haastattelua keväällä 2010, kun hän esitteli nuoren ja kohteliaan poikansa Andre Ayew’n. Silloin 20-vuotias Andre oli laukku vieressään lähdössä ensimmäisiin MM-kisoihinsa silmissään toivon ja edessä odottavan uran loiste. Nyt perjantaina Andre epäonnistui rangaistuspotkussa Uruguayta vastaan kolmansissa MM-kisoissaan. Se moka näytti katkaisevan Ghanan selkärangan. Siihen otteluun myös taisi päättyä Andren, nyt 32, MM-kisaura.

Ghanan Andre Ayew laukoi rangaistuspotkun, jonka Uruguayn maalivahti Sergio Rochet torjui. Kuva:  SIPHIWE SIBEKO / Reuters

Yllätys

Miau vai murrr? BBC:n asiantuntijana toimiva entinen huippufutaaja Chris Sutton ruoti iltaotteluiden aikana, että lempinimellä ”Lannistumattomat leijonat” tunnettu Kamerun näyttää enemmän kissimirreiltä kuin leijonilta. Mitä vielä. Kamerun taisteli lopulta 1–0 yllätysvoiton tuurin ja taidon yhdistelmällä. Tuollainen taistelu ei jätä kylmäksi. Tsemppi on monesti aliarvostettua.

Marko Rajamäki

Tähti

Hwang Hee-Chan. Jos et tiennyt, hän on eteläkorealainen jalkapalloilija ja on pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän edustaa seuratasolla Englannin Valioliigan Wolverhampton Wanderersia. Hwang Hee-Chan ei ollut tuttu kovinkaan monelle jalkapallon ystävälle, mutta nyt hänestä tuli tähti Portugalia vastaan tehdyn voittomaalin jälkeen, ainakin Etelä-Koreassa.

Hwang Hee-chan nousi korealaisten sankariksi. Kuva:  Pawel Andrachiewicz / ZUMA

Puheenaihe

Saksan joukkue teki Japani-avausottelussaan protestin. Pelaajat peittivät kädellä suunsa peliä edeltävässä joukkuekuvassa. Kun kisat menivät penkin alle ja Saksa lähti kotimatkalle, Qatarin TV lähetyksessä päädyttiin kuittaamaan kotiinlähtö samalla eleellä. Onko tässä kuittailussa voittajaa?

Tyyli

Uruguayn pelaajien reaktio pelin jälkeen. Edinson Cavani haki ottelun loppuhetkillä rangaistuspotkua laittamalla jalkansa Ghanan pelaajan juoksulinjalle. Tilanteessa oli kontakti, mutta VAR ei antanut pilkkua. Uruguayn pelaajien reaktio pelin jälkeen oli kovin eteläamerikkalainen. Tilannetta tullaan vielä käsittelemään kurinpidossa, koska tuomaristo joutui poistumaan kentältä totuttua nopeammin

Moka

Uruguay luotti, että Portugali ei häviä Etelä-Korealle. Näin ollen he eivät hakeneet 2–0-johtoasemassa lisämaaleja ottelussaan Ghanaa vastaan. Tämä oli iso virhe, koska Etelä-Korea teki voittomaalinsa lisäajalla. Uruguay aloitti sen jälkeen vielä loppukirin. Lisämaaleja ei nähty, joten Etelä-Korea meni lohkosta jatkoon ja Luis Suárezin kisat päättyivät kyyneliin.

Yllätys

Dani Alvesin, 39, valinta kivikovaan Brasilian joukkueeseen oli yllätys. Kun valmentaja Titelle tuli mahdollisuus kierrättää pelaajiaan alkulohkon viimeisessä pelissä, Dani Alves oli avauskokoonpanossa kapteenin nauha kädessään. Dani Alves on maailman eniten pokaaleja voittanut pelaaja. Tite ja Brasilia rukoilevat, että Dani Alves nostaa 43. pokaalin 18.12.2022.