Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

MM-tuomio: Yksi seikka Ylen studiossa ärsyttää suunnattomasti – Lionel Messin tilasto ällistyttää

IS ruotii Qatarin MM-kisojen ensimmäisen pudotuspelipäivän tapahtumia.

Jalkapallon MM-kisoissa käynnistyivät lauantaina pudotuspelit. Ensimmäisissä neljännesvälieräpeleissä Hollanti löi Yhdysvallat 3–1 ja Argentiina Australian 2–1.

IS:n raadissa lauantain tapahtumia perkaavat toimittajat Tony Pietilä ja Janne Kosunen sekä asiantuntija Marko Rajamäki.

Tony Pietilä

Tähti

Interin laitakiituri Denzel Dumfries oli pysäyttämätön. Hän alusti kaksi ensimmäistä maalia ja teki kolmannen juuri kun Yhdysvallat oli kaventanut ja viritteli kiriään. Dumfries piti socceristien puolustusta pilkkanaan. Tässä kaverissa riittää pitelemistä myös Argentiinan puolustajille.

Puheenaihe

Serbian ja Sveitsin perjantain ottelu näytti kuumalta alusta lähtien, mutta lauantaina julki tulleet tiedot serbien katsomokäyttäytymisestä asettavat ottelun uuteen kontekstiin. Serbien ja Sveitsin Kosovon albaanien välinen kitka ei ole uusi asia, mutta on käsittämätöntä, että serbifanien sallittiin laulavan rasistisia törkylaulujaan ja pitää päällään samaan teemaan kuuluvaa rekvisiittaa lähes koko ottelun ajan. Sveitsi ansaitsi voittonsa.

Tyyli

Jalkapallo jää Australiassa usein paikallisen serkkunsa sekä toisen sukulaisen rugbyn varjoon, mutta nyt ”Socceroosin” yllättävän vahvat otteet herättivät kansan. Kirjaimellisesti. Kansa nimittäin parveili sankoin joukoin Sydneyn kaduilla seuraamassa kuolemanottelua, joka alkoi paikallista aikaa kuudelta aamulla. Jalkapallo teki ausseista aamuvirkkuja!

Jalkapallo sai aamuvirkut liikkeelle Sydneyssä. Kuva:  LOREN ELLIOTT / Reuters

Moka

Erkka V. Lehtola tulisi jäävätä Argentiinan otteluista. Lehtola on suurimman osan ajasta loistava asiantuntija ja kommentaattori, mutta Suomen suurimman Argentiinan fanin anti käy ajoittain hieman raskaaksi lemmikkijoukkueen ja Lionel Messin pelatessa. Ylen linja tuntuu kuitenkin olevan, että julkisesti väriä tunnustavat fanit ovat mukana kaikissa ”oman joukkueensa” peleissä, joten todennäköisesti näemme Lehtolan kyynelehtivän joko ilosta tai surusta Brasilia-välierän jälkeen.

Yllätys

Hollanti ei ole missään vaiheessa turnausta oikein vakuuttanut, mutta seuraavaksi se pelaa puolivälierissä. Myös Yhdysvaltoja vastaan Louis van Gaalin ryhmä näytti olevan välillä pahastikin alakynnessä, mutta puolustus piti jenkit poissa huippupaikoilta ja toisessa päässä Dumfriesin matalat keskitykset olivat myrkkyjä nopeissa hyökkäyksissä. Hollanti luottaa omaan tapaansa ja tulosta tulee.

Janne Kosunen

Tähti

Lionel Messi. Sai 1 000 ottelua täyteen aikuisten tasolla. Täräytti Argentiinan avausmaalin. Osuma oli hänelle numero 789. BBC:n mukaan Australiasta tuli 129:s eri vastustaja, jota vastaan Messi on onnistunut maalinteossa. Viimeisiä MM-kisojaan pelaava suuruus etenee kelpo iskussa. Hän on tehnyt kahdeksassa viime maaottelussaan yhteensä 13 maalia.

Puheenaihe

Pelé. Mediatiedot kertovat, että brasilialaissuuruus on erittäin huonossa kunnossa. Hänet on siirretty palliatiiviseen hoitoon, koska syöpähoidot eivät ole enää tehonneet. Pelé voitti omalla urallaan kolme maailmanmestaruutta. Yksikään muu pelaaja ei ole pystynyt samaan määrään. Hyökkääjän peliuran maalimääräksi kerrotaan Guinnessin ennätysten mukaan 1 283.

Tyyli

Hollannin päävalmentaja Louis van Gaal kritisoi maansa mediaa negatiivisuudesta ennen ottelua Yhdysvaltoja vastaan. Lempinimellä ”Rautatulppaani” tunnetussa miehessä on komeasti karismaa. Hollanti voitti ja van Gaal kommentoi tv-haastattelussa ottelua äidinkielellään, nyt jo hymy kasvoillaan. Kuka hänen puheensa tulkkasi MTV:n studiossa suomeksi? No tietenkin hänen Ajaxin-aikansa vanha luottotähti Jari Litmanen, joka kuuluu Maikkarin asiantuntijatiimiin!

Moka

Vaihtopelaaja Garang Kuol ei pystynyt tekemään Australialle tasoitusmaalia Argentiinaa vastaan ottelun loppuhetkillä. Paikka oli hyvä. Pelaajasta kuitenkin kuullaan vielä. Hänestä tuli lauantaina MM-pudotuspelihistorian nuorin pelaaja sitten Pelén 1958. Kuolilla oli ikää lauantaina 18 vuotta ja 79 päivää. Pelé pelasi vuoden 1958 kisojen pudotuspeleissä 17 vuoden ja 249 päivän ikäisenä. Kuol siirtyy tammikuussa kotimaastaan Englannin Valioliigan Newcastleen.

Garang Kuolilla (vas.) oli hyvä paikka tehdä Australialle tasoitusmaali Argentiinaa vastaan ottelun loppuhetkillä. Kuva:  CARL RECINE / Reuters

Yllätys

Australia näytti täysin lyödyltä, kun Argentiina johti 2–0. Niin vain jostakin löytyi vielä kipinä, kavennus tärähti ja Argentiina joutui hikoilemaan hieman lisää puolustaessaan johtoasemaansa. Etukäteen odotettiin Argentiinan kävelevän Australian yli ilman suurta vaivaa.

Marko Rajamäki

Tähti

Lionel Messi. Tämä seppä ei esittelyjä kaipaa. Jälleen oli peli, jossa hän pelasi joukkueessa, jonka vastustaja oli alakynnessä ja keskittyi puolustamiseen. Messi ei puolusta, ei juokse eikä tee paljoa muutakaan pallottomana, mutta oikealla hetkellä mestari nousee esiin. Silloin tapahtuu ja hän voittaa pelin joukkueelle. Näitä seppiä jalkapallo tarvitsee!

Puheenaihe

Hollannin joukkueen pelitapaa on kritisoitu vahvasti. Tulokset ovat kuitenkin olleet erinomaisia. Hollanti on nyt voittanut edellisistä 19:sta pelistä 14 ja pelannut viidesti tasan. Kaiken nähnyt valmentaja Louis van Gaal ei välitä kritiikistä vaan keskittyy voittamiseen.

Louis van Gaal (oik.) kätteli USA:n päävalmentajaa Gregg Berhalteria. Kuva:  Frank Hoermann/Sven Simon / ZUMA

Tyyli

Australian pelitapa. Jalkapalloa voi ja saa pelata monella tapaa. Ammattijoukkueen ensisijainen tavoite on voittaa ottelu, ja pelitapa valitaan sen mukaan. Australia valitsi itselleen parhaan tavan menestyä MM-lopputurnauksessa. Se tarkoitti puolustusvoittoista taktiikkaa ja kovaa fyysistä taistelua.

Moka

Yhdysvaltojen boksin puolustaminen. Yhdysvalloilla oli kisojen nuorin joukkue. Tämä hieno joukkue ei vielä ollut valmis pärjäämään pudotuspeleissä, koska heidän oman rangaistusalueen puolustaminen oli luokatonta. Hollanti teki kaksi lähes identtistä cut back -maalia ensimmäisellä jaksolla ja voitti ottelun niiden turvin.

Yllätys

Pudotuspelikaaviosta tuli erikoinen. Toiselle puolelle kaaviota tuli vain Euroopan maita ja Afrikan Marokko sekä Senegal. Etelä-Amerikan suosikit Argentiina ja Brasilia pyrkivät finaaliin toista polkua pitkin. Todennäköistä siis on, että finaalissa pelaa Eurooppalainen ja Etelä-Amerikkalainen joukkue.