Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Moni on nyt tiukoilla hintojen nousun takia – tutkijat keräävät ensi kertaa nuorten kokemuksia köyhyydestä

Lapsiperheköyhyys on viimeisen vuoden ajan ollut rajussa kasvussa, vaikka köyhyys yleensä on ollut Suomessa vuosikymmenten ajan laskusuunnassa.

Johtava tutkija Anna-Maria Isola Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta (THL) on jo parinkymmenen vuoden ajan tutkinut suomalaisten kokemuksia köyhyydestä. Ihmisten kertomuksissa toistuvat tietyt asiat.

– Jos köyhyys jatkuu pitkään, arki alkaa toistaa itseään. Eletään vain päivästä toiseen, joskus jopa tunnista toiseen, jos on esimerkiksi kipuja eikä ole rahaa ostaa kipulääkkeitä ennen kuin tuet tulevat tilille.

Toinen toistuva kokemus pitkään jatkuneessa pienituloisuudessa on Isolan mukaan tunne siitä, että ei pysty osallistumaan asioihin, joita ihmiset yleensä tekevät tässä yhteiskunnassa. Elämänpiiri kaventuu, ja lopulta voi olla vaikeaa lähteä ovesta ulos.

– Pahimmillaan ihminen alkaa nähdä itsensä vain ongelmien kautta. Ei nähdä enää mahdollisuuksia, vaan kaikki asiat alkavat näyttäytyä riskeinä.

Vaikka köyhyys on ollut Suomessa laskusuunnassa vuosikymmenten ajan, on viimeisen vuoden inflaatio Isolan mukaan mullistanut monen perheen talouden huonoon suuntaan.

Nuorten kokemukset kiinnostavat tutkijoita

Turun yliopisto on tänä syksynä kerännyt kirjoituksia (siirryt toiseen palveluun) siitä, miten köyhyys vaikuttaa ja ilmenee nuorten elämässä. Aineiston keruu on osa laajempaa Lasten ja nuorten arjen kokemukset köyhyydestä -tutkimushanketta. Köyhyydestä nuorten kertomana ei ole aiempaa tutkimustietoa, vaan tähän asti tieto on tulkittu aikuisten kertomusten kautta.

– Me olemme kiinnostuneita siitä, miten nuoret kokevat ja tuntevat köyhyyden, missä tilanteissa se tulee mieleen, tai missä tilanteissa se tuntuu hidastavan elämää. Tähän asti nuorilta ei ole kerätty tietoa heidän kokemuksistaan, heidän itsensä kertomana. Tämä tutkimus on siksi myös tsekkaus siitä, puhummeko me oikeista asioista kun puhumme nuorista ja köyhyydestä.

Aineiston keruun kohteena ovat 15–21-vuotiaat nuoret. Tähän mennessä tutkimushankkeeseen on tullut jo lähes sata kirjoitusta. Niitä voi lähettää vielä perjantaihin 9. joulukuuta 2022 asti.

Katso tästä koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa: