Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Näin työnhakijoita tylytetään: ”Onko painosi sinulla tiedossa?”

Moni työnhakija kokee, että häntä on kohdeltu väärin jossain työnhaun vaiheessa.

Rekrytoija tai työhaastattelija on voinut kohdella työnhakijaa jopa laittomasti tai muuten epäasiallisesti.

Syrjintä on lain mukaan kielletty työhön otettaessa.

Työnantaja voi syyllistyä syrjintään myös valintakriteerien asettamisessa tai työpaikkailmoittelussa.

Yhdenvertaisuuslain mukaan työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijää eri asemaan esimerkiksi iän, alkuperän, kansalaisuuden tai perhesuhteiden vuoksi.

Kaikki huono kohtelu ei ole syrjintää. Kielletystä syrjinnästä voi olla kysymys, jos työntekijä irtisanotaan iän perusteella tai häntä ei palkata etnisen alkuperän perusteella.

Iltalehden lukijat kertovat tilanteista, joissa he kokevat tulleensa väärin kohdelluksi.

”Ethän sä sitten voi tietää”

Hain keskikokoisen kaupungin päiväkodista lastenhoitajan vakituista paikkaa. Työkokemusta on 20 vuotta. Hakutilanteessa kysyttiin: ”Onko lapsia?" Kerroin, ettei ole johon esimies totesi että ”ethän sä sitten voi mitään tietää lasten arkipäivähoidosta, kun ei ole omia". En saanut työtä. Myöhemmin kuulin, että paikkaan oli valittu vastavalmistunut kaksosten äiti. Siinä kohtaa sapetti, mutta ei enää, kun olen hiljaa nauranut, kun tämä esimies valittelee, ettei hänen valittunsa paljon työssä näy.”

Yksi lapseton päiväkotitäti

”Esimieheksi hakiessa (12v kokemusta) työnantaja kysyi, että onko painoni minulla tiedossa, sillä se voi olla ongelma. Olen voimannostaja. Painoni on minulla hyvin tiedossa, treenaan kahdesti päivässä. Näytän naiseksi melko isolta. Kahdessa muussa vartiointialan yrityksessä kysyttiin lasten tekemisestä, milloin suunnitelmissa. Kolmannessa firmassa esimies muistutti, että raskaana olevat naiset vievät firman konkurssiin.”

Henkka

”Ikärasismia olen kokenut yllättäen jo 40-vuotiaana useamman kerran. Valitaan tehtäviin nuoria hiljattain valmistuneita, joilla ei ole kokemusta työtehtävistä, tai suhteilla joku on ohittanut haussa. Olen myös työnhaussa miettinyt, olenko joskus jäänyt ilman haastattelukutsua paitsi iän myös erikoisen sukunimeni takia. Substanssiosaamisen puutteesta kun ei ole ollut kyse.”

Sage

”Vähemmän pätevä nainen”

"Olen mies, jolla on tohtorintutkinto ja kova osaaminen sekä monipuolista kokemusta, jota on hankittu myös ilmaiseksi tehdyillä töillä ja omakustanteisilla ulkomaanpätkillä siksi, että CV paranisi. Kaikkiin paikkoihin, joita haen (julkinen sektori), valitaan vähemmän pätevä nainen. Kyse ei ole yksittäistapauksista, näitä hakemiani paikkoja on kymmeniä eri ministeriöissä ja valtion virastoissa. En voi nähdä tätä muuten kuin syrjintänä sukupuolen vuoksi, koska jos olisin nainen, minulla olisi tällä CV:llä koko maailma avoimena.”

Nimis-mies

”Minua on syrjitty kokemattomuuteni takia. Useimmat työpaikat haluavat palkata vain kokeneita työntekijöitä, jolloin on mahdotonta opiskelujen jälkeen saada kokemusta, kun kukaan ei halua ottaa töihin.”

20 v.

”Olen kolme kertaa tullut jo valituksi työpaikkaan, mutta kun täytin henkilötietolomakkeeseen osoitteeksi Turvakielto, menetin työpaikan. Siis ennen kuin ehdin tehdä minuuttiakaan työtä, minut irtisanottiin "koe aikana” tai minulle oli erehdyksessä lähetetty sähköposti, jossa minut oli valittu.”

Turvskielto

”Valmistuin taloushallinnon ja rahoituksen tradenomiksi. Yrityksen johtamisesta ja taloushallinnosta minulla on käytännön kokemusta yli 20 vuoden ajalta. Olen lähettänyt yli 80 hakemusta, eikä kertaakaan ole tullut edes kutsua haastatteluun, vedoten aina työkokemuksen puutteeseen. Olen mies ja parhaassa työiässä, jotka usein yhdistetään epäreilun kilpailuetuun työmarkkinoilla. Itselleni ei ainakaan sukupuolestani ole ollut mitään hyötyä työnhakuprosessissa.”

Vastavalmistunut ja kokenut

”En edes tiedä, haluanko lapsia”

”Työpaikassani aukesi koulutustani vastaava paikka, johon hain. Sisäisessä haastattelussa perheellinen toimitusjohtaja kertoi, ettei halua estää etenemistäni urallani, mutta tehtävään olisi erittäin vaikea löytää sijaista äitiysloman ajaksi. Hän tarjosi minulle helpommin sijaistettavaa uutta virkaa. Toinen selitys oli hyväksyttävämpi eli kokemuksen puute, mutta tajutessaan möläytyksensä hän vielä jatkoi, että tilanne olisi eri, jos olisit yli 40-vuotias nainen, jolla olisi lapset jo tehtynä. Kommentti satutti, koska en edes tiedä haluanko lapsia.”

Lapseton 25 v

”Tatuoinnit (jotka saa peitettyä) sekä hiusten väri esti työllistymisen suntioksi. Lisäksi haastattelijaa ärsytti, että olin nostanut esille omat vahvuudet, mutta kerroin myös heikkouksistani. Toinen haastattelija olisi halunnut palkata siltä seisomalta, mutta tämä toinen tuntui inhoavan minua heti ensi silmäyksestä. Olin työskennellyt aiemminkin kyseisessä seurakunnassa, ja tilat sekä paikat olivat tuttuja. Nyt opiskelen teologiaa, joten tulen tulevaisuudessa työskentelemään suntioiden kanssa ja tiedostan, että esimerkiksi jumalanpalveluksessa todella suuren osan näkymättömästä työstä toteuttaa juuri suntio.”

Pippaliini

”Junnuna kävin pitseriaketjun työhaastattelussa, enkä saanut paikkaa. Minulla oli entuudestaan kokemusta alalta ja venäjänkielen taito, mikä katsottiin suurena etuna. Paikan sai naispuolinen ystäväni, ja hän oli paperilla kaikin puolin pätemättömämpi kuin minä. Toimipisteellä kaikki työntekijät olivat naisia.”

Syrjitty

”Yritti saada kiikkiin”

”Haastattelija kävi haastattelussa CV:täni läpi rivi riviltä ja kyseli piikitteleviä kysymyksiä, vaikka olin kertonut jokaisen toimen sisältämistä työtehtävistä ja vastuista jo paperilla. Esitti vähätteleviä kysymyksiä yliopistokursseistani, koska en ollut käynyt samoja kuin hän itse. Olin kuitenkin tehnyt hakemaani työtä vastaavia tehtäviä jo aiemmin, joten kokemusta löytyi. Yritti saada "kiikkiin" kysymällä yllättäen kysymyksen kielellä, jota ilmoitin puhuvani sujuvasti, eikä selvästi odottanut pystyväni vastaamaan. Lopulta en saanut paikkaa koska "motivaationi" ei riittänyt kyseiseen työhön. Kerroin motivaatiostani hakemuksessa. En tiedä, lukiko hän sitä ollenkaan.”

haussa haastattelijan klooni

”Olen lähettänyt kymmeniä hakemuksia eri työpaikkoihin. Usein nuori nainen on saanut paikan. Yli 50-vuotiaita pitkän työuran tehneitä ei arvosteta missään enää. Vastavalmistuneet ilman työkokemusta, mutta usein monta vuotta koulunpenkkiä kuluttaneet saavat työtä, vaikka kokemus puuttuu. Opiskelusta on tehty itseisarvo. Ikäsyrjintä on normaalia valtiolla ja monissa rekrytointifirmoissa. Nuorilla käytöstavat on jääneet opettelematta kokonaan. Näin valtion hommissa törmää usein näihin hiirulaisiin.”

palkkatuella töihin päässyt

”25 vuotta työkokemusta, haastattelijoita noin 10. Rekrytoiva esimies sanoi, että tähän tarvitaan tosi kova osaaja, kun kävi läpi minun työkokemusta. Minä siihen, että teidän kannattaa etsiä sellainen sitten. En edes halunnut paikkaa haastattelun loputtua, oli niin kummallinen ja vihamielinen tilaisuus. HR-päällikkö jaksoi sentään olla positiivinen. Oli kaksi muutakin haastattelua samana päivänä, jotka molemmat olivat asiallisia keskusteluja. Molempiin tulin valituksi, ja toiseen menin. Parhaat kommentit, mitä olen saanut, ovat ”sulla on aika paljon tota senioriteettia” ja ”tämä on vaativa tehtävä, ja tarvitsee viisaan tekijän”. "

Aina liian vanha ja nuori

"Olen alle 50-vuotias mies, ja minut irtisanottiin lähes 20 vuoden työuran jälkeen eräästä isosta suomalaisesta elintarvikeyhtiöstä yt:n jälkeen. Sanottiin, että saan ikäni puolesta kyllä vielä töitä. No enpä ole saanut. Tämä yritys jopa palkkasi uutta ja jopa vastavalmistunutta väkeä yt-toimien alla samanlaisiin tehtäviin ja väitti, että saa tehdä näin. Ammattiliito oli aivan hampaaton tekemään yhtään mitään. Syrjintä on ihan yleistä molemmilla sukupuolilla.”

Vkulho

Selaa avoimia työpaikkoja