Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Nainen hylkäsi lemmikkinsä viikoksi, kun lähti hankkimaan uutta koiranpentua – kuvat paljastavat asunnon järkyttävän kunnon

21-vuotias nainen oli saanut ensimmäisen varoituksen eläinsuojeluviranomaisilta jo kaksi vuotta sitten.

Kuva:  Päijät-Hämeen käräjäoikeuden asiakirjat

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi naisen eläinsuojelurikoksesta 40 päiväsakkoon torstaina. Maksettavaa tuli 240 euroa.

Eläimiä naisella ei ole tällä hetkellä, eikä hän saa niitä hankkiakaan.

Nainen asuu kerrostalossa Lahdessa, ja hän oli saanut jo kaksi vuotta aiemmin ensimmäisen varoituksen eläinsuojeluviranomaisilta. Eläinlääkäri oli käynyt hänen asunnossaan.

Eläimiä oli pidetty huonosti. Niillä ei ollut riittävästi vettä eikä ravintoa. Koira oli jäänyt myös vaille liikuntaa.

Noin vuosi sitten nainen syyllistyi oikeuden käsittelemään rikokseen, kun hän oli jättänyt asuntoonsa viljakäärmeen ja bullmastiffi-koiran. Eläimet olivat vailla riittävää ravintoa. Nainen ei omistanut asunnossa ollutta koiraa.

Nainen oli viikon ajan pois asunnostaan, eikä tuona aikana kukaan käynyt ruokkimassa eläimiä. Hän oli tuolloin etsimässä uutta koiranpentua itselleen.

Lemmikit asuivat naisen hallitsemassa kerrostalohuoneistossa. Viikon jälkeen asunto näytti olohuoneesta eteiseen tällaiselta. Kuva:  Päijät-Hämeen käräjäoikeuden asiakirjat

Näkymä makuuhuoneeseen. Kuva:  Päijät-Hämeen käräjäoikeuden asiakirjat

Koira ei viikon aikana kuonokoppaa tarvinnut. Kuva:  Päijät-Hämeen käräjäoikeuden asiakirjat

Oikeudessa oli esillä useita valokuvia. Niistä voi ainakin päätellä, että tuskin käärme ja koira ovat saaneet kaikkea sotkua aikaiseksi, mutta ovat oman osuutensa kuitenkin tehneet viikon aikana.

Koira oli joutunut tekemään tarpeensa lattialle.

Keittiön lattialla oli kuivunutta virtsaa, ulostetta ja kuolleita kärpäsiä. Kuva:  Päijät-Hämeen käräjäoikeuden asiakirjat

Kuva:  Päijät-Hämeen käräjäoikeuden asiakirjat

Niin käärme kuin koirakin olivat vapaina asunnossa ja olivat hyödyntäneet asunnon jokaisen kolkan.

Syyttäjän mukaan naisen menettely aiheutti eläimille tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa.

Yhdestä kuvasta on nähtävissä iso koiranruokasäkki, joka on avattu. Ravintoa koiralla on ainakin joksikin aikaa ollut.

Ruokaa koiralla oli säkillinen, mutta juomaa ei nimeksikään. Taustalla oleva akvaario oli kuivunut. Kuva:  Päijät-Hämeen käräjäoikeuden asiakirjat

Kuva:  Päijät-Hämeen käräjäoikeuden asiakirjat

Nainen oli tunnustanut syyllisyyteen eikä ollut oikeuden käsittelyssä paikalla. Hänen on maksettava 80 euron rikosuhrimaksu.

Asunnossa oli myös akvaario, mutta se oli kuivunut. Tapaus tuli julki naapureiden kautta.

Nainen tuomittiin syyttäjän vaatimusten mukaisesti.

Kuiva koiran juomakuppi odotti pesuhuoneessa. Kuva:  Päijät-Hämeen käräjäoikeuden asiakirjat

Asukas ei ollut ehtinyt siivota keittiötä, kun hän lähti viikon mittaiselle matkalle hakemaan uutta lemmikkiä. Kuva:  Päijät-Hämeen käräjäoikeuden asiakirjat