Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Nämä kotitaloudet saavat talvella valtiolta sähkölaskuun helpotuksia

Omakotiliiton toiminnanjohtajan Marju Silanderin mukaan hallituksen sähkötukipakettiin liittyy useita huolia: alkaako tukikausi liian myöhään, kohdentuvatko tuet niitä eniten tarvitseville ja saavatko kotitaloudet kompensaatiot talven sähkölaskuihin pitkällä viiveellä.

Valtiovarainministeriö julkaisi maanantaina yksityiskohtaiset tiedot tukimalleista, joista hallitus päätti budjettiriihessä syyskuun alussa. Kotitalouksille on tulossa tammi–huhtikuulle haettavaksi sähköenergialaskuista verovähennys ja sähkötuki.

– Vaikuttaa siltä, että paketti ei ole nyt riittävä, Silander sanoo.

Verovähennystä ja sähkötukea saa vasta tammikuusta alkaen, kun Silanderin mukaan Suomessa lämmityskausi alkaa yleensä jo joulukuussa.

– Pahimmillaan tässä voi jäädä tosi kylmä kokonainen kuukausi tukimuotojen ulkopuolelle, hän sanoo.

Hallituksen kolmas sähkön hintaa alentava toimi on sähkön arvonlisäveron lasku 24:sta 10 prosenttiin joulu–huhtikuussa. Silander huomauttaa, että alv-alennuksen merkitys euroissa on paljon tukimuotoja pienempi, ja siksi suurista sähkölaskuista kärsiville auta, että alv-alennus alkaa jo joulukuulta.

Kuka saa verovähennystä ja sähkötukea?

Verovähennyksen ja sähkötuen suurin kohderyhmä on sähkölämmitteiset pientalot, joiden sähkölaskut nousevat ensi talvena todella suuriksi. Kaikki suomalaiskodit eivät saa vero- tai tukihelpotusta sähkölaskuunsa.

Ministeriöiden arvioiden mukaan kotitalousvähennyksestä hyötyisi noin 252 000 kotitaloutta. Rinnalle on kehitetty sähkötuki pienituloisille, jotka eivät hyötyisi verovähennyksistä. Sähkötuen piirissä arvioidaan olevan noin 100 000 kotitaloutta.

Kotitalous on oikeutettu sähkön kotitalousvähennykseen, jos sähkölaskusta sähköenergian osuus ylittää tammi–huhtikuun aikana 2 000 euroa, eli kuukaudessa 500 euroa. Sähkötukea puolestaan saa, jos sähköenergialasku ylittää 400 euroa kuussa.

Helpotusta sähkölaskusta voi saada verovähennyksellä enintään 2 400 euroa ja sähkötuella 2 640 euroa neljältä kuukaudelta.

Sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) kerrotaan, että saadakseen enimmäismäärän verovähennystä eli 2 400 euroa on, tienattava yli 27 000 euroa vuodessa. Jos palkkatulot on sen yli, on lähtökohtaisesti verovähennyksen piirissä, ja jos alle, niin saa sähkötukea. Eläkkeensaajille vastaava summa on noin 19 000 ja pelkkiä etuuksia saaville noin 13 000 vuodessa. Yhdistelmänä erilaisia tuloja saaville on omat laskelmansa.

Tiedot perustuvat valtiovarainministeriön arvioihin ja luvut ovat suuntaa antavia. Verojen määrään vaikuttaa muun muassa henkilökohtaiset vähennykset ja kunnallisveroprosentti.

Silander arvioi, että on kotitalouksia, joiden sähkölasku ei ylitä omavastuurajoja, mutta olisivat silti helpotuksien tarpeessa sähkön hinnan noustessa.

Omakotiliiton mukaan Suomessa on 1,2 miljoonaa pientalokotitaloutta, joista 450 000–500 000 on sähkölämmitteisiä. Lisäksi on erilaisten lämpöpumppujen ja maalämmön käyttäjiä, jotka tarvitsevat myös sähköä. Anu Kivistö

Sähkölasku voi pompata 400 eurosta 1 700 euroon

Silander sanoo, että syitä ensi talven poikkeuksellisen suuriin sähkölaskuihin on esimerkiksi talon suuri koko, puutteellinen eristys tai se, että kotitalous on joutunut tekemään korkeilla hinnoilla uuden sähkösopimuksen.

Lisäksi omakotitaloissa ei voi laskea lämpötilaa kovin alas, jotta putkistolle ja rakenteille ei tule vaurioita. Suomen pohjoisosissa lämpötila on etelää kylmempi ja lämmitystarve siten suurempi.

Pientalojen sähkölaskut voivat nousta reippaastikin.

– Yksi perheenisä Vaasasta soitteli ja antoi palautetta hinnoista. Normaalisti heillä on ollut tammikuussa noin 400 euron sähkölasku. Heillä muuttui uusi hinta uudella kaudella niin, että jos tammikuu olisi kylmä kuukausi ja 4000 kilowattitunnin tarve pitäisi paikkaansa, heille tulisi 1 700 euron lasku, Silander kertoo.

Kompensaatio sähkölaskuille jälkeenpäin

Silanderin mielestä näyttää siltä, että monen on haettava verovähennystä ja sähkötukea jälkijättöisesti, eli vasta kun tietävät, kuinka suuret laskut heille tulivat.

Sähkövähennystä on haettava Verohallinnosta, ja siitä voi saada hyödyn jo verovuoden aikana hakemalla vähennyksen huomioitavaksi vuoden 2023 verokorttiin. STM:n mukaan sähkötukea voi hakea Kelasta jo alkuvuodesta ja todennäköisesti vuoden 2023 loppuun saakka.

Silander sanoo, että kotitalouksissa voi olla vaikea arvioida, kuinka suuri sähköenergian laskusta tulee tammi–huhtikuussa. Osalle voi olla myös epävarmaa, kuuluuko verovähennyksen vai sähkötuen piiriin, ja voi siksi joutua odottamaan vuoden loppupuolelle.

– Kun sähkölasku tulee kuukauden tai kolmen kuukauden syklissä, näinä kuukausina kun lasku tulee, pientaloasukkaita kiinnostaa tieto, miten tuki tavoittaa kotitalouden. Jälkipainotteisuus on suuri ongelma, Silander sanoo.

Omakotitaloliitto on esittänyt, että yhtiöt pidentäisivät sähkölaskujen maksuaikaa.

– Kenenkään ei pitäisi joutua energian jyrkän hinnan vuoksi ulosottoon, Silander sanoo.

Ministeriöistä kerrotaan, että verovähennyksen ja sähkötuen maksatuksiin vaikuttaa paljon se, mihin sähkön hinta talvella kohoaa. Ministeriöissä ei ole arvioitu, miten verovähennys ja sähkötuki kohdistuvat kotitalouksille alueellisesti.

Hallituksen esityksen sähkön verovähennyksestä ja sähkötuesta etenevät nyt eduskunnan käsittelyyn.