Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Norjalais­asiantuntija povaa lopun alkua Putinin vallalle

Norjan Fridtjof Nansen -tutkimuslaitoksen johtaja Iver Neumann arvioi, että Vladimir Putinin haluttomuus uudistaa maansa taloutta voi olla lopun alkua hänen hallinnolleen. Ukrainan sodan takia Venäjää vastaan asetetut pakotteet voimistavat Venäjän talouden heikkenemistä ja sen näkymät näyttävät synkiltä.

– Sen jälkeen, kun Putinin valtakausi alkoi 22 vuotta sitten, taloudelle on tapahtunut todella vähän, jos yhtään mitään. Minusta on hämmästyttävää, että Putinin kaltainen koulutettu marxilainen ei yksinkertaisesti ymmärrä aineellisten tekijöiden olennaisuutta, Neumann sanoo Radio Free Europe/Radio Libertyn haastattelussa.

Kansainvälisen rahoituksen instituutti (IIF) ennusti hiljattain, että Venäjän talous supistuu tänä vuonna 15 prosenttia ja kolme prosenttia ensi vuonna. Venäjän asiantuntija Neumann arvioi, että Putinin voi olla vaikea pitää vallankahvasta kiinni.

– Putin ajattelee, että ”lännellä tulee olemaan oma taloutensa ja meillä oma tahtomme, jonka kanssa kestämme”. Mutta se ei vain toimi niin. Siksi uskon, että tämä on Putinin hallinnon lopun alkua, Neumann sanoo.

Neumann arvelee, että Putin on tällä hetkellä kenties motivoitunut ”kokoamaan Venäjän maat yhteen” ja seuraamaan tsaarien jalanjäljissä. Putin rinnasti kesäkuussa Pietari Suuren syntymän 350-vuotisjuhlassa itsensä valloittajatsaariin. Neumann uskoo Putinin seuraavan tsaarien esimerkkiä ja yrittävän painaa nimensä historiankirjoihin sotimalla.

– Kuten niin monen vanhan despootin kanssa, olemme tulleet siihen pisteeseen, että Putin ajattelee historiankirjoja ja miettii, miten Venäjän tsaarit ovat päätyneet sinne. No, he voittavat sotia ja vievät alueita, Neumann sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Putin tutustui Pietari Suuri -näyttelyyn Moskovassa 9. kesäkuuta. EPA/AOP

Mitä Putinin jälkeen?

Putinin jälkeistä aikaa on Neumannin mukaan vaikea ennustaa, koska Putinin hallinto on ”tehnyt perusteellista työtä kitkeäkseen liberaalin ajattelun Venäjältä.” Yhtenä nimenä Neumann nostaa esiin vangitun oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin. Neumann kuitenkin pitää Navalnyin kaltaisen henkilön valtaan nousua hyvin epätodennäköisenä.

– Hän on johdonmukaisesti puhunut korruptiosta Venäjän ongelmana ja nykyisestä hallinnosta varkaiden hallintona. Hän lähtisi taistelemaan korruptiota vastaan, mikä ei ole helppoa, koska korruptoituneessa järjestelmässä jokaisen uuden vallanpitäjän on lujitettavansa asemaansa olemalla itse korruptoitunut. Miten sellaisesta noidankehästä pääsee eroon? Neumann pohtii.

Neumann pitää ensisijaisen tärkeänä, että keskusteluyhteys Kremliin pidetään avoinna, vaikka Ukrainan sota jatkuu kuudetta kuukautta.

– Yksi asia on varmaa: Venäjä ei ole menossa mihinkään, ei poliittisesti Putinin kanssa eikä maantieteellisesti.

– Tämä on diplomatian perusidea: jos joudut joka tapauksessa puhumaan ihmisille jossain vaiheessa, mikset aloittaisi heti? Siksi mielestäni on erittäin tärkeää, että jatkamme jonkinlaista dialogia Venäjän kanssa.