Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Norppia siirretään Saimaalla ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen – tavoitteena ylläpitää perinnöllistä monimuotoisuutta

Suunnitelmissa on siirtää viisi uhanalaista saimaannorppaa Pihlajavedeltä Kolovedelle ja eteläisen Saimaan alueelle.

Saimaannorppien siirto on tarkoitus tehdä touko–kesäkuussa keväisen karvanlähdön aikaan. Kuvassa saimaannorpan kuutti. Arkistokuva. Kuva: Petri Vironen / Yle

Saimaalla tehdään ensi kesänä vesistön sisäisiä norppien siirtoja ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen, luonnonsuojelujärjestö WWF Suomi kertoo tiedotteessaan.

Siirroilla on tarkoitus turvata norppakannan kasvua taantuneilla norppa-alueilla ja ylläpitää saimaannorpan perinnöllistä monimuotoisuutta.

Suunnitelmana on siirtää touko–kesäkuussa arviolta viisi saimaannorppaa Pihlajavedeltä Kolovedelle ja eteläiselle Saimaalle.

Saimaannorppia on siirretty kerran aikaisemmin vuonna 1992, kun Venla-norppa siirrettiin Haukivedeltä Etelä-Saimaalle.

Apua esimerkiksi sopeutumisessa ilmastonmuutokseen

Tutkimusten mukaan saimaannorpan geneettinen monimuotoisuus on erittäin niukkaa. Nykyinen norppakanta periytyy 1980-luvulta, jolloin saimaannorppia oli vain noin sata yksilöä. Tätä nykyä kanta on noin 440 norppaa, mistä on kiittäminen pitkälti suojelutoimintaa.

Eli vaikka kanta on kasvanut, iso osa nykynorpista on melko läheistä sukua toisilleen. Lisäksi norppakanta on jakautunut geneettisesti edelleen eriytyneisiin osakantoihin, koska saimaannorpat eivät juuri muuta alueelta toiselle.

Eri osissa Saimaata asustaa siis norppia, joilla on yksittäisiä geenivariantteja, joita ei tavata järven muissa osissa elävillä norpilla. Yksipuolisuus ei ole lajin selviytymisen näkövinkkelistä hyvä asia.

Norppien siirroilla pyritään ylläpitämään jäljellä olevaa perinnöllistä monimuotoisuutta ja ehkäisemään osakantojen eriytymistä.

Tutkimusjohtaja Petri Auvinen Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutista sanoo, että monipuolisemmasta geenipohjasta voi olla saimaannorpalle etua esimerkiksi ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

– Jos norpan genomin vaihtelua pystytään lisäämään eri puolilla Saimaata, eri norppapopulaatiot toivottavasti selviävät paremmin tulevaisuuden uhkista, joita emme edes tiedä vielä, Auvinen sanoo STT:lle.

Tietoa siirtojen pitkäaikaisista vaikutuksista saadaan aikanaan tutkimalla tulevia norppasukupolvia. Ehtona on, että norpat saavat jälkeläisiä.