Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Nosto­automaatteja nyhdetään tyhjiksi käteisestä itärajalla

Nosto-automaatit ovat tyhjentyneet käteisestä rahasta esimerkiksi Imatralla, Vaalimaalla, Parikkalassa ja Kotkassa viime heinäkuun puolivälin jälkeen.

– Näinhän se asia on. Kun automaatti täytetään aamupäivällä, niin illalla se on tyhjä. Tämä käteisen nostoralli alkoi Kaakonkulmalla sen jälkeen kun itäraja aukesi, selvittää Nosto-automaateista vastaavan Nokas CMS Oy:n maajohtaja Risto Lepo.

Hänen mukaansa Suomeen tulleet venäläiset ovat nostaneet käteiseuroja, mutta myös suomalaiset ovat nostaneet aiempaa isompia summia käteistä rahaa.

– Helmikuun jälkeen käteisnostot ovat kasvaneet automaateilla. Käteisen rahan määrä on tänä vuonna kasvanut melkein 20 prosenttia viime vuoteen verrattuna, Lepo kertoo.

Yhden noston yläraja on kerrallaan 400 euroa.

– Voi todeta, että yksittäiset nostotapahtumat ovat siellä ylärajalla, Lepo sanoo.

Euroja ei saa viedä Venäjälle

Rahaa on nostettu Nosto-automaateilta Suomessa tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna. Anu Kivistö

Ulkomaalaisten luottokorttien osuus on Levon mukaan noin 2–5 prosenttia sesongista riippuen. Käteiseurojen hamstraaminen työllistää Nosto-automaattien rahahuoltoa, laskentakeskuksia ja viranomaisia.

– Meillä ollaan ihmetelty tilannetta, kun on kuitenkin olemassa vientirajoitukset eli käteiseuroja ei saa viedä itärajan yli Venäjälle. Kyllähän Tulli valvoo ja ratsaa myös tätä puolta asiasta. Nämä rahan nostajat menettävät sitten takavarikoidut rahat, Lepo kertoo.

Venäläisten pankkien Visa-, Mastercard- ja Amex-kortit eivät ole toimineet helmikuun jälkeen pankkiautomaateissa, kun luottokorttiyhtiöt sulkivat korttien käytön Venäjän rajojen ulkopuolella.

Nosto-automaateista voi kuitenkin edelleen nostaa rahaa venäläistenkin käytössä olevilla China UnionPay -luottokorteilla.

– Ne kortit otettiin käyttöön aasialaisia turisteja ajatellen ja kiinalaisilla ei oikeastaan muita kortteja ollut. Pyrimme palvelemaan näitä turisteja mahdollisimman hyvin, joten lisäsimme sen kortin käyttömahdollisuuden. Eihän tämmöistä tilannetta osattu ennakoida siinä vaiheessa, Lepo toteaa.

Nostoralli halutaan lopettaa

Kaikkien sanktioitujen pankkien kortit eivät toimi, mutta Levon mukaan EU ei ole kuitenkaan sanktioinut kaikkia venäläisiä pankkeja.

– Me toivomme, että EU panisi kaikki venäläiset pankit sanktiolistalle tai suomalaiset viranomaiset päättäisivät sulkea itärajan, niin tuo nostoralli loppuisi ja vähentäisi varmasti meidän viranomaisten työmäärää, Lepo sanoo.

Hän rauhoittelee suomalaisia, jotka miettivät pitäisikö käteistä rahaa jemmata.

– Suomalaisten ei tarvitse jemmata käteistä rahaa. Normaalitilanteita ja vähän poikkeustilanteitakin varten käteinen raha tulee riittämään, Lepo toteaa.