Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Nuorisojengit puhuttavat myös Espanjassa — viikonloppuna ryhmien välisessä yhteenotossa kuoli 15-vuotias

Poliisin mukaan nuorisojengien välinen väkivalta on yleistynyt ja raaistunut Madridissa. Taustalla on yleensä eri etnisten ryhmien välienselvittelyt.

15-vuotias nuori ammuttiin kuoliaaksi Madridissa sunnuntaina luultavasti nuorisojengien välienselvittelyjen seurauksena, kertoo poliisi.

Lisäksi 21-vuotias loukkaantui vakavasti hyökkäyksessä.

Asiasta ovat uutisoineet useat espanjalaismediat, kuten La Vanguardia (siirryt toiseen palveluun) ja El País (siirryt toiseen palveluun).

Medioiden mukaan ampumavälikohtaus tapahtui Villaverden kaupunginosassa sijaitsevassa puistossa. Huppuun pukeutunut henkilö tappoi tuliaseella 15-vuotiaan ja haavoitti 21-vuotiasta. Ampuja pakeni paikalta.

Madridin kaupunginhallituksen edustaja Mercedes González sanoi La Vanguardia julkaisun mukaan, että kyseessä on todennäköisesti latinotaustaisten jengien välinen riita.

Gonzálezin mukaan uhri kuului mahdollisesti paikalliseen lationtaustaisten Los Trinitarios -jengiin, joka oli riitautunut Dominican Don't Play -jengin kanssa.

González sanoi kaupungin tiedotustilaisuudessa maanantaina, että ampuma-aseiden käyttö jengien välienselvittelyssä on äärimmäisen harvinaista, mutta teräaseiden, kuten viidakkoveitsien käyttö tappeluissa on yleistä.

Murhat johtaneet koston kierteeseen

Paikallisen poliisin mukaan nuorisojengien välinen väkivalta on kasvussa ja uhrien määrä on kolminkertaistunut viime vuoteen verrattuna.

Tapauksissa mitattuna kyse on edelleen yksittäistä kuolemista. Viikonloppuna sattunut kuolemantapaus on kuudes Madridin alueella tänä vuonna.

Poliisin mukaan yhteenotot ovat viime aikoina raaistuneet ja niihin näyttää liittyvän koston piirteitä.

Uuden vuoden päivänä 19-vuotias ecuadorilainen tapettiin Villaverden kaupunginosassa.

Helmikuussa 15-vuotiasta nuorta puukotettiin sydämeen yökerhon edessä tappelun aikana. Samassa tappelussa kuoli myös 25-vuotias. Lisäksi kolme ihmistä loukkaantui.

Lokakuussa Dominican Don't Play -jengin jäsen ammuttiin yökerhon oven edessä.

Turvallisuusviranomaisen laatiman raportin mukaan Madridin alueella toimii ainakin seitsemän nuorisojengiä. Poliisin on syytä epäillä, että jengit myyvät katukaupassa aseita ja ampumatarvikkeita, uutisoi paikallinen media (siirryt toiseen palveluun) helmikuussa.

Viime vuonna Madridin kaupunki teki toimintasuunnitelman nuorisorikollisuuden kitkemiseksi.

El Paísin mukaan toimintasuunnitelman laatimisen jälkeen poliisi on pidättänyt 1 399 nuorta. Pidätetyt ovat olleet tavalla tai toisella kytköksissä katujengeihin. Nuorista 95 prosenttia on ollut miehiä ja 37 prosenttia alaikäisiä.

Hallituksen edustaja Gonzálezin mukaan Madridin alueella nuorisojengeissä on tällä mukana noin 500 aktiivista jäsentä. Toimintasuunnitelman laatimisen jälkeen aktiivisten nuorisojengiläisten määrän kerrotaan vähentyneen.