Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Nyt tupruttaa taivaan täydeltä! Etelässä voi sataa jopa 30 senttiä lunta

Ajokeli on viikon aikana huono suuressa osassa maata.

Tulevina päivinä lunta sataa monin paikoin reilusti. Etelä-Suomessa viikon lumikertymä voi rannikolla olla jopa 30 senttiä, kertoo Forecan meteorologi Joonas Koskela.

Sisämaahan mentäessä lunta voi etelässä tulla 20 senttiä, pohjoisempana taas 10–15 senttiä. Ennusteen mukaan vähiten lunta sataa tällä viikolla Länsi-Suomessa, noin viiden sentin luokkaa.

Pohjoisessa lunta satelee jonkin verran jo maanantai-iltana. Yön aikana sadealue leviää lounaasta etelän suuntaan, ja itsenäisyyspäivän aikana lunta voi etelärannikolla sataa yli 5 senttiä.

Lumisade jatkuu myös Lapissa. Lunta tulee pohjoisessa yleisesti alle viisi senttiä, mutta paikoin jopa 10 senttiäkin voi ylittyä.

Keskiviikkona sateet heikkenevät pohjoisessa, mutta voimistuvat etelässä.

– Keskiviikko on tämän hetken ennusteiden valossa lähipäivistä kaikkein sateisin, Etelä-Suomeen saattaa tulla yli kymmentäkin senttiä aika laajalti, Koskela sanoo.

Sadealue liikkuu etelästä pohjoiseen päin, joten myös maan keskivaiheilla lunta voi sataa viidestä kymmeneen senttiä.

– Matalapaine pörrää tässä melkein loppuviikon Suomen lähistöllä, joten lumisateisiin kannattaa päivittäin varautua eri puolilla maata, Koskela sanoo.

Ennusteen epävarmuus kasvaa loppuviikkoa kohti, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että perjantaina lunta tulisi reippaasti Lounais-Suomessa ja viikonloppuna etelässä.

Lumisateiden myötä ajokeli heikkenee viikon mittaan monin paikoin. Vielä maanantaina varoitus huonosta ajokelistä on voimassa vain pohjoisessa, tiistaina myös Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa.

Keskiviikkona varoitus koskee maan etelä- ja keskiosia länttä lukuun ottamatta. Torstaina ajokeli on on huono koko maassa paitsi Lapissa.

– Lämpötilat ovat enimmäkseen pakkasella, ja kun sataa kevyttä pakkaslunta, niin se pölisee ja heikentää näkyvyyttä. Lumi voi myös kiillottua tien pinnalle aika liukkaaksi. Koskela varoittaa.

– Varsinkin keskiviikko näyttää Etelä-Suomessa aika hurjalta. Jos lunta tulee 10–15 senttiä, niin ajokeli on sen mukainen.