Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Oulun Erdogan-nukke kohautti – nyt puhuu yksi järjestäjistä

Árpád Kovacs pitää mielenkiintoisena, että vuosi sitten samankaltainen mielenosoitus ei kiinnostanut ketään.

Oulussa mielenosoituksessa nähty Erdogan-nukke nousi otsikoihin Ruotsissa. Kuva:  Ville Honkonen

Oulun keskustassa järjestettiin maanantaina kurdeja tukeva mielenosoitus, jonka osana kannettiin nukkea, jonka päähän oli liimattu Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin kasvokuva. Nuken rinnassa oli lappu, jossa luki sana terroristi. Mielenosoitus herätti median mielenkiinnon Suomen lisäksi ainakin Ruotsissa, jossa muun muassa Aftonbladet, Expressen ja Dagens Nyheter kirjoittivat nukesta.

Ilta-Sanomat tavoitti tiistaiaamuna Árpád Kovacsin, joka piti puheen mielenosoituksessa. Hän kertoo, että maanantain mielenosoituksen tavoitteena oli osoittaa solidaarisuutta Turkissa vuodesta 1999 vangittuna ollutta Abdullah Öcalania kohtaan. Öcalan on Kurdistanin työväenpuolue PKK:n perustaja.

Kovács korostaa, että maanantain tapahtuma ei ollut ainutkertainen, vaan sitä on järjestetty aiemminkin osana kansainvälistä Long March for Öcalan (Pitkä marssi Öcalanin puolesta) -liikettä.

– Kansainvälinen liike pyrkii kiinnittämään huomion siihen, että Abdullah Öcalan on syyttömänä vankilassa.

Abdullah Öcalan on PKK:n johtaja, jonka Turkki vangitsi vuonna 1999.

– On mielenkiintoista, että kun viime vuonna järjestimme tempauksen, ketään ei kiinnostanut, mutta kun poliittinen tilanne on mitä on, tapahtuma onkin kuumaa kamaa. Ja hyvä niin.

Kovács sanoo, että lisäksi liike pyrkii kiinnittämään huomiota Turkin toimiin lähi-idässä ja siihen, miten Erdogan ”kiristää” Eurooppaa.

– Joskus se (kiristäminen) on pakolaisvirtojen niin sanottu irti päästäminen. Nyt se on taas Nato-jäsenyys.

– Lisäksi olemme huolissamme, että kurdien tilanne käy koko ajan tukalammaksi ja tukalammaksi.

Vuosi sitten tapahtumassa mukana oli hieman vastaavanlainen esitys. Kovács kertoo, että tuolloin osallistujat heittelivät lumipalloilla paperista hävittäjää, johon oli liimattu Erdoganin kasvokuva.

– Silloin ajankohtaista oli Syyrian kurdialueiden pommitukset, hän taustoittaa.

Kovács työskentelee Oulun tuomiorovastikunnan kansainvälisen työn pastorina. Hän korostaa olleensa mielenosoituksessa yksityishenkilönä.

– En harrasta pastorina politiikkaa.

Oulun seurakuntayhtymän johtaja Pekka Asikainen sanoo, että seurakunta tai seurakuntayhtymä eivät olleet millään tavalla mukana maanantaina mielenosoituksessa.

Hän kommentoi yleisellä tasolla virkamiehen osallistumista mielenosoituksiin.

– Virkamiehen ja tässä yhteydessä myöskin papin kannattaisi harkita, herättääkö hänen vapaa-ajan toimintansa luottamusta.

– Omana näkemyksenäni totean, että seurakunnan työntekijöiden kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että minkäänlainen ääriliiketoiminta ei herätä luottamusta.

Maanantai-iltana Oulun poliisilaitokselta kerrottiin Ilta-Sanomille, että mielenosoitus sujui rauhallisesti.

– Se oli rauhallinen mielenilmaus. He kantoivat nukkea ja kävelivät tietyn reitin Oulun keskustan läpi, yleisjohtaja Mika Lauri sanoi.

Poliisi seurasi mielenosoitusta yleisten kameroiden välityksellä.