Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Pääkirjoitus | Sotilasrikosten tutkinta kuuluu poliisille

Pääkirjoitus|Pääkirjoitus

Oikeusvaltioon ei kuulu itse itseään valvova ja omia rikoksiaan tutkiva – tai tutkimatta jättävä – Puolustusvoimat.

Puolustusvoimilta vaaditaan nykyistä uskottavampaa oman toiminnan arviointia. Kuva:  Jussi Nukari / Lehtikuva

Rikostorjunta kuuluu poliisille, ja kun suojelupoliisilla ja Puolustusvoimilla on toimivaltuuksia tiedusteluun, niitä ei lain mukaan saa eikä pidä käyttää rikostorjuntaan tai rikosten selvittämiseen.

Tätä periaatetta pitää vaalia, ja sen on syytä koskea myös sotilasrikoksia. Laissa poliisille jo säädettyjä salaisia tiedonhankintakeinoja ei myöskään pidä antaa toiselle viranomaiselle.

Silti puolustusministeriö yrittää hallituksen esityksen muotoon kirjoitetussa lakiesityksessä saada Puolustusvoimien pääesikunnalle kokonaan uusia oikeuksia ja valtuuksia sekä tiedusteluun että sotilasrikosten estämiseksi. Ehdotus tarkoittaisi, että pääesikunta siirtäisi yhä vähemmän sotilasrikoksia tutkittavaksi poliisille. Pääesikunnalle ehdotetaan myös oikeutta käyttää salaisia tiedonhankintakeinoja itsenäisesti.

Oikeusasiamies Petri Jääskeläisellä on lakiesitykseen paljon huomautettavaa.

Jo lähtökohtana se, että Puolustusvoimat tutkii oman henkilöstönsä epäillyt virkarikokset, on ongelma. Lakiesityksen mukaan esimerkiksi sotilastiedustelun virkamiehen epäillyn virkarikoksen tutkisi sotilastiedusteluviranomainen itse.

Oikeusvaltioon ei kuulu itse itseään valvova ja omia rikoksiaan tutkiva – tai tutkimatta jättävä – Puolustusvoimat. Kyse on luottamuksesta Puolustusvoimien toimintaan. Samaan aikaan on selvää, että Puolustusvoimien pitää kehittää omaa sisäistä laillisuusvalvontaansa. Se ohjaa käytäntöjä ja rutiineja lainmukaisiksi.

Puolustusvoimilta vaaditaan nykyistä uskottavampaa oman toiminnan arviointia. Puolustusvoimista riittää esimerkkejä siitä, että tutkintapyyntöjä on viivytetty ja lakaistu maton alle, kun kyse on oman väen toimista.

Sotilasrikosten tutkinta on uskottavaa vain silloin, kun sen tekee aidosti ulkopuolinen valvoja.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Oikaisu 5.12. kello 14.10: Kyseessä oli oikeusasiamies Petri Jääskeläisen antama lausunto, ei apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen lausunto.