Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Pääministeri | Marinin juhlimis­video nousi uutiseksi myös Venäjällä – Näin kansainvälinen media kertoo tapauksesta

Monet asiasta ulkomailla kirjoitetut jutut kertovat sekä pääministeri Sanna Marinin nuorekkaasta imagosta että tämän vapaa-ajanvieton kohtaamasta arvostelusta.

Pääministeri Sanna Marinin juhlinta on herättänyt kiinnostusta ulkomaisessakin mediassa.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) juhlimisvideo on saanut huomiota myös ulkomaisissa medioissa.

Esimerkiksi saksalainen sanomalehti Berliner-Zeitung uutisoi Marinin joutuneen arvostelun kohteeksi ”kokaiinibileiden” takia.

”Video näyttää Suomen pääministerin Sanna Marinin juomassa ja juhlimassa. Taustalla vieraat huutavat kokaiinista”, jutun ingressissä kirjoitetaan.

Myös saksalainen Tagesspiegel kertoo uutisensa ingressissä, että Marinin arvostelijat pohtivat, ”oliko juhlissa jopa kokaiinia”.

Huume-epäilyt ovat lähteneet siitä, että videon taustalla kuuluu huuto, jonka on tulkittu olevan ”jauhojengi”. Toisaalta ihmiset videolla saattavat myös huutaa esimerkiksi myös Jaloviinasta, tuttavallisemmin Jallusta.

Suoraan kokaiinista julkisuudessa olleilla videoilla ei puhuta. Marin kiisti aiemmin torstaina pitämässään tiedotustilaisuudessa, että hän olisi käyttänyt videoilla näkyvissä juhlissa huumausaineita. Hän sanoi, ettei ole nähnyt kenenkään muunkaan käyttävän niitä.

Marinin juhlinnasta kertovat myös ruotsalaiset Aftonbladet ja Sydsvenskan.

Aftonbladet mainitsee pääuutisekseen nostamassaan jutussa myös mahdollisen jauhojengi-huudon ja raportoi, että monet ovat tulkinneet sen liittyvän jollain tavoin kokaiiniin.

Myös Viron yleisradioyhtiö EER uutisoi tapahtumasta sekä Marinin kommenteista siihen liittyen.

Eurooppalaisten medioiden lisäksi muun muassa argentiinalainen sanomalehti La Nación ja australialainen media News kertovat videosta.

Marinin juhlintavideo noteerattiin myös venäläismediassa. Esimerkiksi venäläinen uutistoimisto Tass julkaisi aiheesta uutisen, jonka mukaan ”pääministeri Sanna Marin ei näe sosiaalisen median videoissa mitään väärää”. Ria Novosti puolestaan uutisoi Marinin olevan valmis huumetestiin ”skandaalimaisen juhlavideon jälkeen”.

Asia on huomattu myös lukuisissa Britannian ja Yhdysvaltojen medioissa. Muun muassa yhdysvaltalaisen median Politicon Euroopan osasto kirjoitti aiheesta kevytsävyisen jutun.

”Kaikista EU:n johtajista, joiden kanssa juhlia, sinulla olisi luultavasti eniten hauskaa Suomen pääministerin Sanna Marinin kanssa”, jutussa kirjoitetaan.

Myös Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoitti aiheesta jutun, jossa haastateltiin suomalaista politiikan toimittajaa Robert Sundmania.

Marin on saanut ulkomaisissa medioissa paljon huomiota jo aiemmin. Suuri osa siitä liittyy hänen nuorekkaaseen imagoonsa.

Esimerkiksi saksalainen media Bild julkaisi vain joitain päiviä sitten jutun, jossa koottiin Marinin juhlimiseen liittyvää materiaalia. Jutun otsikko on ”Maailman siistein poliitikko: Tämä hallitusjohtaja osaa myös juhlia!”

Lähes jokaisessa juhlimisvideosta kirjoitetussa jutussa mainitaan Marinin ainutlaatuinen kansainvälinen suosio, mutta myös aiemmat kerrat, kun hänen vapaa-ajanviettonsa on joutunut julkisen arvostelun kohteeksi.

Myös jotkin yllättävät tahot ovat huomioineet juhlimisvideon.

Esimerkiksi Visegrád 24 -uutismedia on jakanut Twitter-tilillään videon Marinin juhlimisesta ja kertonut myös pääministerin kohtaamasta kritiikistä. Visegrád viittaa Puolan, Tšekin, Slovakian ja Unkarin muodostamaan ryhmään.

Monet ulkomaiset kannanotot sosiaalisessa mediassa ovat huomioineet, ettei Marinin toiminta poikkea lukuisten muiden maiden poliittisten johtajien toiminnasta.

Oikaisu 18.8. kello 15.23: Visegrád 24 -Twitter-tili on uutismedian tili, ei Puolan, Tšekin, Slovakian ja Unkarin muodostaman ryhmän tili. Visegrád 24 uutisoi erityisesti edellä mainittujen maiden asioista.