Leijonien entinen sankarivalmentaja Curt Lindström asuu Thaimaan Hua Hinissä. Parantumaton hermosairaus piinaa häntä. Kuva: Kari Pekonen, Lehtikuva, Peter Jansson
Maailmanmestarivalmentajan hermostosairaus ei parane vaan etenee. Hänellä on nyt tärkeä viesti elämästä ihmisille.
Hua Hin
SUOMALAISTEN ruotsalainen kansallissankari Curt ”Curre” Lindström elää yhä onnellisena Thaimaassa, vaikka parantumaton hermostosairaus vie häneltä hiljalleen liikkumiskykyä.
Lindströmillä, 82, todettiin harvinainen polyneuropatia kaksi vuotta sitten.
IS tapasi Lindströmin edellisen kerran noin vuosi sitten Thaimaassa hänen kodissaan Hua Hinissä. Tuolloin oli kulunut vajaa vuosi siitä, kun sairaus oli todettu.
Tuolloin Lindströmillä ei ollut muuta tietoa terveydestään kuin että sairaus etenee. Hän ei tuolloin enää itse pystynyt avaamaan vesipulloa, sillä sairaus oli tuhonnut sormien hermostoa jo niin paljon.
– Nyt olen vuoden vanhempi, Lindström sanoo lyhyesti.
Hän toteaa, että sairaus etenee, muttei sille voi mitään.
– Hermot kuolevat sormista ja jaloista. En voi työskennellä enkä kirjoittaa. En voi kävellä rannalla enkä pelata golfia, Lindström sanoo.
– Mutta olen onnellinen ja elän hyvää elämää, vaikka tämä on muuttanut koko elämäni.
”
Mutta olen onnellinen ja elän hyvää elämää, vaikka tämä on muuttanut koko elämäni.
Jääkiekko on yhä Currelle tärkeä asia. Kuva: Kari Pekonen
KÄVELY on silminnähden vaikeutunut vuodessa. Lindström hakee tasapainoa aina askeltaessaan.
– Jalkapohjien hermot ovat kuolleet.
Koska jalkapohjissa ei ole tuntoa, Lindström ei voi aistia tasapainoa kunnolla.
Taudin aiheuttama vaurio näkyy myös hänen oikeassa silmässään.
– Silmän sisällä on kipua. Näen tällä silmällä 25 prosenttia. Voin katsoa telkkaria, mutta tietokoneen kanssa on vaikeampaa, kun teksti on pientä.
Lindström joutuu suurentamaan tietokoneelta tekstiä, jotta voi lukea esimerkiksi uutisia. Paperisen sanomalehden lukeminen ei enää onnistuisi.
Kävelemisen loppuminen tuntuu hänestä pahalta.
– Naisystäväni haluaa kävellä paljon, sanoin minä.
Thaimaassa he ovat kävelleet paljon merenrannalla, jota Hua Hinin seudulla piisaa. Ruotsissa he ovat kävelleet mielellään metsässä, mistä Lindströmin kumppani Wannarot pitää kovasti.
Curt Lindströmin sairaus ei ole pyyhkinyt hymyä hänen tai Wannarotin kasvoilta vaikka pariskunnan yhteinen kävelyharrastus on vähentynyt. Kuva: Kari Pekonen
Myös seuraelämä on muuttunut. Aiemmin Lindström osallistui usein esimerkiksi illallisille tai golfpelin jälkeisille naukuille. Nyt ne ovat paljolti takana.
– En tee mitään kummempaa. Syön hyvin, juon hyvin. Lepään paljon, rentoudun, Lindström sanoo.
– Nyt on siis uusi jakso elämässä, mutta niin se on. Aika etenee.
Nevöfoget. Lindströn ja hattutempun MM-finaalissa Ruotsia vastaan tehnyt Ville Peltonen juhlivat kultaa Tukholmassa 1995. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
”
Nyt on siis uusi jakso elämässä, mutta niin se on. Aika etenee.
Hermosairaus on viemässä Lindströmiltä kyvyn kävellä. Hänen jalkapohjistaan katoaa tunto, joten tasapainon löytäminen on vaikeaa. Kuva: Kari Pekonen
JOS terveys sallii, Lindström ehkä matkustaa taas Suomeen toukokuun alussa. Vuonna 1995 maailmanmestaruuden voittaneilla jääkiekkosankareilla on ollut tapana kokoontua yhteen mestaruuden vuosipäivän aikoihin Tampereelle.
Lindström toivoo, että hän pääsisi osallistumaan. Korona-aikana perinteeseen tuli katkos, ja viime vuonna hän ja Wannarot sairastuivat koronaan Suomessa.
– Haluaisin mennä uuteen areenaan Tampereelle. Viime vuonna oli huonoa onnea, kun saimme koronan. Kahteen viikkoon ei ollut voimia.
Lindström kertoo, että onnekseen hänellä oli neljä rokotetta eikä tauti äitynyt pahemmaksi. Hän vietti viisi päivää Tampereella, mutta vuoteenomana.
– Nyt voi olla viimeinen kerta, kun voin osallistua.
Lindström sanoo asian tyynesti, vakavin kasvoin. Hän mainitsee, että kerta voi olla viimeinen muutenkin kuin sairauden takia.
– Me kaikki olemme yhä vanhempia. Jokaisen on vaikeampaa tehdä asioita, matkustaa ja muuta.
LINDSTRÖM sanoo, että on yhä täysin auki, pystyykö hän osallistumaan tapaamiseen. Jos hänen terveydentilansa on nykyisen kaltainen, hän matkustaa Tampereelle.
Hän kuitenkin huomauttaa, että toukokuuhun on vielä kolmisen kuukautta aikaa. Se on hänen iässään ja nykytilanteessa pitkä aika.
– Jos kaikki on ok, menen koska Suomen liitto kutsui minut. Voi olla viimeinen kerta kun voin tehdä tämän.
SUOMEN jääkiekkoliiton kutsun Lindström mainitsee erikseen, sillä hän pitää sitä kunnia-asiana. Se ei suinkaan ole ainoa syy, miksi hän kovasti haluaa taas Tampereen kokoontumiseen.
Hän haluaa nähdä ystäviään.
Lindströmin puheessa vilahtelevat usein tutut nimet: vuoden 1995 mestaruusjoukkueen pelaajat ja muut avainhenkilöt. Kenties useimmin Lindström jälleen, kuten aiempinakin vuosina, mainitsee Hannu Aravirran.
Myös Heikki Riihirannan nimi kuuluu usein.
Aravirta ja Lindström ovat tavanneet pelata yhdessä golfia, joka oli Lindströmille rakas laji. Hän ei ole sairauden takia voinut pelata sitä enää pariin vuoteen.
– Hannu on ollut täälläkin. Meillä oli hyvät kisat golfissa. Hän on todella hyvä. Hänellä oli myös suomalaisia ystäviä mukana. Se oli ennen pandemiaa.
Curt Lindström ja Hannu Aravirta Naganossa 1998. Kuva: Pentti Nissinen
RAKKAIN laji Lindströmille on tietenkin jääkiekko. Hän seurasi kiinnostuneena tämän vuoden nuorten MM-turnausta.
Luonnollisista syistä kiinnostavin ottelu hänelle on turnauksissa Suomi–Ruotsi. Tällä kertaa Ruotsi pudotti Suomen puolivälierissä.
Lindströmillä on selvä ja ytimekäs näkemys ottelusta.
– Suomi teki tyhmiä virheitä, ja Ruotsilla oli onnea. Muuten suomalaiset olisivat voittaneet. Mutta se on jääkiekkoa.
Kun Lindströmiltä kysyy, kumpaa hän kannattaa, hän yleensä virnistää. Niin nytkin.
Ja vastaus on yleensä diplomaattinen.
– Olen ruotsalainen. Mutta minulla on oikein hyvä tunne Suomea kohtaan. Se on minulle maailmassa toinen oma maani. Valmentaminen Suomessa oli mahtavaa aikaa.
Lindström pystyi aiemmin samastumaan paremmin Suomen maajoukkueisiin, kun hän tunsi pelaajia.
– Nykyään kaikki ovat uusia minulle.
”
Suomi on toinen oma maani.
Lindström hyvästeli kotiyleisön ja Leijonat ikimuistoisella tavalla MM-kisoissa Helsingissä 1997. Kuva: Ari-Veikko Peltonen
KUN Lindströmin tapaa Hua Hinissä, tie vie yleensä hänen suosikkiravintolaansa. Niin nytkin.
Ravintolaa pitävän herrasmiehen kutsumanimi on ”Nice”, joten hänen ravintolansa nimi on luonnollisesti Mr. Nice. Thaimaassa tyypillisesti ihmiset toivovat itseään kutsuttavan kutsumanimellä.
Nice on nimensä veroinen, hymyilevä , naureskeleva ja rento. Lindström vaatii saada olla kuvassa isännän kanssa.
Kanadan Vancoucerissa asunut Nice puhuu hyvää englantia. Hän ja Lindström ovat tunteneet vuosia ja keskustelevat mielellään.
Mutta keskustelut eivät olleet ulottuneet jääkiekkoon Nicen Vancouver-taustasta huolimatta. Lindströmin tausta selvisi Nicelle, kun hän näki, miten suomalaiset suhtautuivat häneen.
– Kaikki suomalaiset tulevat tervehtimään ja monet kertomaan, että hän on sankari, Nice kertoo leveä hymy kasvoillaan.
Mr. Nice on Lindströmin kantaravintola, jota pitää herra ”Nice”. Kuva: Kari Pekonen
SANKARI Lindström Hua Hinin suomalaisyhteisölle todellakin on. Viimeksi pari viikkoa sitten suomalainen mies tuli tervehtimään häntä ostoskeskuksessa. Lindströmin mukaan tervehtijöillä on yleensä sama asia sanottavana: ”Kiitoksia vuodesta 1995.”
– Se on uskomatonta ja mukavaa, kun siitä on jo 28 vuotta. Monet ehkä ovat unohtaneet toisen ja kolmannen mestaruuden mutta muistavat ensimmäisen.
Kiitokset lämmittävät häntä vuodesta toiseen. Muistamisella on ehkä entistäkin suurempi merkitys nyt, kun sairaus on muuttanut elämää.
LOPUKSI Lindström haluaa kertoa IS:n lukijoille näkemyksensä elämästä, nykyisen tilanteensa pohjalta.
– Yhtenä päivänä kuolet. Kaikkina muina elät. Pidä huolta niistä päivistä, niitä pitää käyttää elämiseen. Mene vaikka rannalle, Lindström sanoo.
Lindströn ajaa edelleen skootterilla, kuten Thaimassa lähes kaikki. Kuva: Kari Pekonen
”
Yhtenä päivänä kuolet. Kaikkina muina elät. Pidä huolta niistä päivistä, niitä pitää käyttää elämiseen.
Lindström ja Wannarot haaveilevat vielä edes yhdestä matkasta Suomeen. Kuva: Kari Pekonen
Hän mainitsee, että hän on nyt vuoden vanhempi kuin viimeksi, kun tapasimme. Sairauskin etenee, mutta:
– Tunnen itseni vuoden nuoremmaksi.
Sen sanottua hän nostaa tuoppinsa ja toteaa: ”Kippis!”
