Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Pelifirma otti palkkaamisessa luovat keinot käyttöön: Kiinnostava työ­­aika­järjestely, eksoottinen Oulu...

Oululainen Fingersoft on viime vuosina kasvanut kovaa tahtia – ja takonut tasaisesti miljoonavoittoja.

Jaakko Kylmäoja, 38, on Fingersoftin toimitusjohtaja. Kuva:  Antti Hämäläinen / IS

Suosittu mobiiliajopelisarja Hill Climb Racing ja sen julkaisija Fingersoft täyttivät viime vuoden lopulla 10 vuotta kumpikin.

Vanhalla pelillä menee yhä hyvin, sillä pelaajamäärät ovat toimitusjohtaja Jaakko Kylmäojan mukaan yhä kasvussa. Myös vuoden 2016 jatko-osa Hill Climb Racing 2:lla pyyhkii mukavasti.

Ja hyvin menee myös Fingersoftilla, joka on tehnyt viimeisen neljän vuoden aikana voittoa reilut 18 miljoonaa euroa. Koronavuosien aikana työntekijöiden määrä on tuplaantunut 110 henkilöön.

– Pääsääntöisesti ollaan investoitu uusien pelien kehittämiseen eli meillä on useampi kehitystiimi. On omia uusia ip:tä [pelituotteita], mutta myös Hill Climb Racingiin liittyviä, Kylmäoja kertoo Ilta-Sanomille yhtiön Helsingin toimistolla.

38-vuotiaan Kylmäojan mukaan yrityksen kassatilanne on hyvä, mutta kasvun suhteen on silti oltu varovaisia. Yrityksessä tiedostetaan ettei seuraava peli menestykään välttämättä odotetusti. Fingersoft kehittää parhaillaan Hill Climb Racingin kolmatta osaa.

– Sen näkee sitten, kun peli julkaistaan. Vanhat pelit toimivat yhä tulonlähteinä meille, joten niiden kehitystä jatketaan ja uutta pelattavaa tarjotaan jatkossakin.

Lue lisää: Yli 2 miljardia latausta: Ajopeli tuo oululais­firmalle rahaa ovista ja ikkunoista

Fingersoft on nykyisin yksi Suomen pelialan suurimmista yrityksistä, joka on täysin kotimaisessa omistuksessa. Tästä pidetään niin kauan kiinni kuin mahdollista.

– Olemme olleet sillä tavalla onnekkaita, että peli alkoi jo menestyä, kun oli ihan pari työntekijää firmassa, niin ei koskaan tarvinnut ottaa ulkopuolista rahaa.

– Strategia ulkopuolisten rahoittajien kanssa on ehkä vähän samanlainen kuin Suomella Naton kanssa: pidetään huoli, että jos se tarve tulee, niin todella matalalla kynnyksellä voidaan toimia, Kylmäoja muotoilee.

Ostotarjouksiakin on tullut vuosien aikana, mutta langat on haluttu pitää täysin omissa käsissä.

Fingersoft ei ole jättämässä Oulua. Kuva:  Fingersoft Oy

Fingersoftin pelit kehitetään pitkälti pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Noin 100 hengen päätoimisto sijaitsee Oulussa. Helsingissä on kymmenen hengen sivukonttori .

– Täällä (Helsingissä) voi käydä vierailemassa, tekemässä lyhyempiä pätkiä tai muuta, jos on tarve. Tämä on myös kätevä ulkomailta tulevia vieraita ajatellen, Kylmäoja avaa järjestelyä.

It- ja pelialalla kilpailu hyvistä työntekijöistä on kovaa. Kylmäoja sanoo ettei Oulu sijaintina varsinaisesti helpota rekrytointia.

– Olemme silti onnistuneet aika hyvin rekryämään ulkomailta. Työntekijöitä on nykyisin 20 eri maasta. Oulu on myös ulkomailta rekrytoiduille sijaintina joskus Helsinkiä eksoottisempi vaihtoehto, kun on paljon luontoa.

– Ylpeästi ollaan oululaisia. Eli ei ole ollut suunnitelmia jättää Oulua taakse, Kylmäoja painottaa.

Hill Climb Racing on Fingersoftin kruununjalokivi. Kuva:  Antti Hämäläinen/IS

Terveydenhuollosta valtion palveluihin. Moni on hämmästynyt, että homma toimii ja ei ole turhaa byrokratiaa. Kaiken voi melkein hoitaa netin kautta.

Ulkomailta Suomeen muuttava työntekijät iloitsevat yleensä eniten siitä, miten hyvin asiat toimivat Suomessa.

– Terveydenhuollosta valtion palveluihin. Moni on hämmästynyt, että homma toimii ja ei ole turhaa byrokratiaa. Kaiken voi melkein hoitaa netin kautta. Tätä on sanonut moni Euroopastakin tänne muuttanut. Luonto nousee myös usein keskusteluissa esille, Fingersoftilla pelituottajana työskentelevä John Rantala kertoo omat havaintonsa työntekijöiden esiin nostamista hyvistä puolista.

Kylmäojan mukaan viime vuoden työhyvinvointitulos oli yrityksen kaikkien aikojen paras. Viime vuonna yrityksessä oli myös uudenlainen työaikakokeilu, joka otettiin tänä vuonna pysyväksi vaihtoehdoksi. Pieni joukko on jo tarttunut mahdollisuuteen.

– Halutessaan meillä voi tehdä nykyisin 80-prosenttista työaikaa ja saada 90-prosenttista palkkaa. Silloin tehdään joko lyhyempää kuuden tunnin työpäivää.

Yritys tarjoaa myös mahdollisuuden tehdä nelipäiväistä työviikkoa 80 prosentin palkalla. Myös tämä vaihtoehto syntyi työaikakokeilun tulosten pohjalta.

Fingersoft

Toni Fingerroosin perustama yritys vuodelta 2012.

Tunnetaan Hill Climb Racing -pelisarjasta, jonka ensimmäisen osan Fingerroos koodasi makuuhuoneessaan vuonna 2012.

Työntekijöitä nykyisin 110. Toimistot Oulussa ja Helsingissä.

Liikevaihto (2021) oli 24 miljoonaa euroa ja tulos 3,9 miljoonaa euroa.