Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Pentagon: Kiinalla voi olla jopa 1 500 ydin­kärkeä vuoteen 2035 mennessä

Yhdysvallat on huolissaan Kiinan pyrkimyksistä laajentaa ydinasevarastoaan.

Miehet poseerasivat mannertenvälisen ballistisen ohjuksen ja hypersoonisen ohjuksen edessä Pekingissä lokakuussa. Kuva:  Reuters

Yhdysvaltojen puolustusministeriön tuoreen raportin mukaan Kiinalla voi olla vuoteen 2035 mennessä jo 1 500 ydinkärkeä, CNN uutisoi.

Vielä vuonna 2020 Yhdysvallat arvioi, että Kiinalla oli ydinkärkiä hieman yli 200. Tuolloin ennakoitiin, että määrä tuplaantuisi vuosikymmenessä. Vain pari vuotta myöhemmin Kiinalla uskotaan olevan hallussaan jo yli 400 ydinkärkeä. Mikäli tuotanto jatkuu nykyistä tahtia, määrä on vuonna 2035 jo 1 500.

– Olemme viimeisen parin vuoden aikana nähneet kiihtyvää laajentumista, Pentagonin edustaja sanoi.

Raportin mukaan Kiinan panostus mereltä, maalta ja ilmasta laukaistaviin ydinaseisiin on huolenaihe Yhdysvalloissa.

– Se herättää kysymyksiä siitä, ovatko he siirtymässä pois strategiasta, jonka pohjaa he kutsuivat kapeaksi ja tehokkaaksi pelotteeksi, edustaja sanoi Reutersin mukaan.

Raportti koskee pääosin vuotta 2021. Tuolloin Kiina teki 135 ballististen ohjusten koetta, mikä on enemmän kuin koko muu maailma yhteensä teki.

Kiina on sanonut, että sen arsenaali on pienempi kuin Yhdysvaltojen ja Venäjän ja se on valmis dialogiin vain, jos Yhdysvallat supistaa ydinkärkivarastonsa Kiinan tasolle.

Yhdysvalloilla on varastossa noin 3 700 ydinkärkeä ja näistä noin 1 740 on käyttövalmiita.