Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Pepe Willberg lopetti tupakoinnin Pauliina-puolison käskystä – kertoo, miksi joutui anelemaan tältä kahdesti armoa

Pepen aamu ei käynnisty ilman espressoa eikä tenori soi ilman mentolisuihketta.

Pepe lopetti tupakanpolton vuonna 2001. ”Pauliinan käskystä.” Kuva:  Seppo Solmela

Tästä en luovu -juttusarjassa haastateltavat kertovat viisi asiaa, joista eivät ikinä suostuisi luopumaan.

Aamuespresso

Minun on aamuisin saatava espresso ja mieluiten tuplana. Se ei närästä kuten suodatinkahvi, jonka juomisen lopetin 80-luvun alkupuolella vatsaoireiden takia. Espresson löysin ollessani Finnjetillä kahden kuukauden keikkareissulla. Kun laiva seisoi Lyypekissä, kävin ostamassa elämäni ensimmäisen espressokoneen. Aamukahvini kanssa syön aina yhden Geisha-suklaakeksin, joita säilytän keittiön salalokerossa.

Tennis

Olen pelannut tennistä parikymmentä vuotta vaihtelevalla menestyksellä. Parhaimmillani olen silloin, kun pelataan pisteistä. Minulla ei ole varsinaista kilpailuviettiä, mutta kilpailukykyä löytyy. Pelaan vaimoni Pauliinan kanssa Jari Hedmanin päiväryhmässä keskiviikkoisin.

Anoin armoa ja sain siirtyä imeskelytabletteihin.

Tennis on Pepen ja Pauliinan yhteinen harrastus. Keskellä Jari Hedman. Kuva:  Pepe Willbergin kuvakokoelma

Purukumi

Lopetin tupakanpolton vuonna 2001, Pauliinan käskystä. Iskin laastarit käteen, koska nikotiinipurkat maistuivat kamalilta. Laastarit eivät kuitenkaan taltuttaneet tupakanhimoa, joten marssin apteekkiin, josta löysin viimein hyvää hedelmänmakuista nikotiinipurkkaa. Vuoden jälkeen Pauliina sanoi, että tuon pitää loppua. Anoin armoa ja sain siirtyä imeskelytabletteihin. Vuoden jälkeen Pauliina käski lopettamaan nekin. Siirryin tavalliseen purkkaan, jota pidän edelleen taskunpohjalla. Toivon, että hautaani pannaan muutama purkkapaketti.

Pauliinalla on taipumus kaahata.

Mentolisuihke

Ennen keikkoja ruikkaan suihkaukset mentolia sieraimiin. Toinen nenäonteloni on hieman vino, ja mentolisuihke auttaa pitämään röörit auki. Silloin ääni kulkee paremmin eikä kuulosta honottavalta. Jos laulaa ääni tukkoisena, tuntuu kuin pää halkeaisi. Korkeita ääniä laulaessa paineet nousevat kovaksi ja nenän limakalvot turpoavat. Ääni on silloin vaikea sijoittaa oikeaan paikkaan, eikä se resonoi päässä.

Amerikanrauta

Minulla on ollut noin kymmenen amerikanrautaa elämäni varrella. Viimeisen 20 vuoden aikana merkki on ollut aina Chevrolet Transport. Tarvitsemme ison auton, jossa voi kuljettaa myös pienen bändin. Auto korvaa keikkabussin ja menee tarvittaessa myös pakettiautosta. Ajan yleensä itse keikoille. Pauliinalla on taipumus kaahata. Minä olen rauhallisempi kuski.

  • 75-vuotias muusikko, kuuden lapsen isä ja kuuden isoisä. Naimisissa manageri-vaimonsa Pauliina Visurin kanssa.

  • Muuttuvat tiet -elämäkerta (Otava) ja samanniminen pitkäsoitto ilmestyivät lokakuussa.

  • Legenda juhlii -kiertueen loppuhuipennus 14.12. Metro Areenalla Espoossa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan