Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Pian 2 vuotta Vastaamo-murron paljastumisesta – oma­ehtoiset luotto­kiellot uusittava itse

Vastaamon entiset asiakkaat joutuvat tekemään kahdelle taholle tehtävät ilmoitukset omalla kustannuksellaan.

Kuva:  Emmi Korhonen / Lehtikuva

Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistuneen tietomurron paljastumisesta tulee runsaan kahden viikon kuluttua täyteen kaksi vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että omaehtoisen luottokiellon ottaneet Vastaamon asiakkaat joutuvat uusimaan sopimukset, muistuttaa Rikosuhripäivystys Riku.

Luottokiellot estävät henkilötiedoilla tehtävät petokset.

Vastaamoon kohdistui kaksi tietomurtoa, ensimmäinen loppuvuodesta 2018 ja toinen maaliskuussa 2019. Murrot tulivat julkisuuteen 21.10.2020, kun kiristäjä alkoi julkaista potilastietoja.

Luottokieltoja myöntää Suomessa kaksi tahoa, Asiakastieto sekä Dun & Bradstreet eli entinen Bisnode. Edellisen luottokielto on voimassa kaksi vuotta ja jälkimmäinen vuoden. Vastaamon uhrien on kustannettava luottokiellot itse.

– Jos olet tehnyt luottokiellot Vastaamo-tietomurron paljastuttua ja haluat jatkaa niiden voimassaoloa, kannattaa huolehtia että luottokielto pysyy voimassa jatkossakin, Riku neuvoo verkkosivuillaan.

Murron paljastuttua Vastaamo tarjosi asiakkailleen vuoden Asiakastiedon luottokieltoa, toinen vuosi asiakkaan oli maksettava itse. Bisnoden kieltoa ei korvattu.

Vastaamon uhrien luottotietoja on käytetty väärin. Alkuvuodesta poliisilla oli tiedossa noin sata tapausta. Poliisi arvioi ilmiön jatkuvan edelleen.

Lue lisää: Poliisi: Vastaamon uhrien tietoja käytetään rikoksiin: ”Ilmiö on erityisen vasten­mielinen”

Vastaamon tietosuojarikoshaara on etenemässä oikeuteen, sillä Vastaamon ex-toimitusjohtaja Ville Tapio sai syytteen tietosuojarikoksesta. Tämä on ainoa Vastaamon henkilökuntaan kohdistuva syyte, jota ollaan nostamassa.

Törkeään kiristykseen ja törkeään tietomurtoon liittyvän tutkintahaaran suhteen poliisi ei ole tiedottanut epäillyistä.

Tietomurron paljastuttua hallitus alkoi edistää lakia henkilötunnuksen vaihdosta kiireellisenä. Sittemmin se on siirretty osaksi isompaa lakimuutosta, joka toteutuu aikaisintaan ensi vuonna.

Lue lisää: Henkilötunnuksen vaihtaminen helpottuu aikaisintaan 2023

Terveysviranomaiset ovat esittäneet pelkoja potilasturvallisuuden vaarantumisesta henkilötunnuksen muuttamisen myötä. Tämä johtuu tarpeesta muuttaa potilas- ja reseptitietoja käsin.

Lue lisää: Henkilötunnuksen vaihtamisen helpottaminen saa täys­tyrmäyksen terveys­viranomaisilta – ”Potilas­turvallisuus vaarantuu”