Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Piparikisa 10 vuotta | Kuvat esittelevät suomalaisten poikkeukselliset piparitaideteokset – Osallistu nyt legendaariseen kilpailuun

Kaupunki|Piparikisa 10 vuotta

HS:n piparikisan voittajat ovat loihtineet mitä huikeampia teoksia. Juhlakisaan voi osallistua 6. joulukuuta asti.

Kaikkien aikojen ensimmäisen HS:n kaupunkitoimituksen piparikisan voitti Helsingin päärautatieaseman ikuistanut mestariteos. Sen leipoi Marion Göbel. Kuva:  Heidi Piiroinen HS

Toinen toistaan upeammat pipariluomukset ovat voittaneet HS:n kaupunkitoimituksen piparikisan vuosikymmenen aikana. Kisan 10-vuotisjuhlan kunniaksi HS esittelee aiempina vuosina voittaneita teoksia.

Kisa alkoi ensimmäisenä vuonna 2013 pipari-waulla. Aluksi oli vain yksi sarja, josta vuonna 2017 siirryttiin aikuisten ja lasten sarjoihin. Keskitymme tällä kertaa aiempien vuosien aikuisten sarjan piparitaituruuteen.

Meneillään olevaan vuoden 2022 piparikisaan voi osallistua vielä tiistaihin 6. joulukuuta asti.

Ensin kaupunkitoimitus kutsui marraskuussa 2013 neljä tunnettua arkkitehtia suunnittelemaan Helsinkiin vireillä olleita rakennuksia piparista. Syntyi pipari-Guggenheim, Jätkäsaaren hotelli ja Helsingin keskustakirjasto.

Lue lisää: HS:n piparikisa täyttää 10 vuotta – juhlakauden käynnistää Kasper Strömmanin tonttutunneli

Lue lisää: Huippuarkkitehdit loihtivat piparista tulevaisuuden Helsingin.

Ensimmäisen lukijoiden kisan voitti sellisti Marion Göbel Helsingin päärautatieasemaa esittävällä luomuksella. Teos sai 6 176 ääntä eli 38 prosenttia kaikista 16 175 äänestä.

HS:n kaupunkitoimituksen ensimmäisen piparikisan vuonna 2013 voitti Marion Göbel piparisella Helsingin päärautatieasemalla. Kuva:  Heidi Piiroinen

Lue lisää: Sellistin sormista syntyi huikea piparinen rautatieasema.

Selllisti Marion Göbel voitti ensimmäisen HS:n kaupunkitoimituksen piparikisan 2013. Kuva:  Heidi Piiroinen

Toisena kisavuonna 2014 voittajaksi nousi tuolloin Silja Serenadella alkupalakokkina työskennellyt Ella Nevalainen.

Voittopipari esitti Helsingin Bulevardilla sijaitsevaa Ekbergin kahvilaa, jonka ohi ajoi juuri raitiovaunu. Finaalissa annettiin 20 681 ääntä, ja Ekberg sai niistä lähes 20 prosenttia eli 4 037 ääntä.

Lue lisää: Café Ekberg ja raitiovaunu voittivat HS:n piparkakku­talokisan.

Vuoden 2014 voittopiparissa Ekbergin kahvilan ohitti raitiovaunu, johon oli otettu mallia museovaunusta. Kuva:  Markus Jokela

Toisen piparikisan voitti Ella Nevalainen Ekbergin kahvilaa ja museoraitiovaunua esittäneellä teoksellaan. Kuva:  Markus Jokela

Kolmannen piparikisan voitti Helsingin Eirassa olevaa Armfeltintien autiotaloa esittänyt teos. Vuoden 2015 kisassa annettiin 14 237 ääntä, joista voittajaksi yltänyt Liisa Kylmäsen Armfeltintien autiotalo sai 2 629 ääntä.

Lue lisää: Piparikilpailun voittajatalon loihti kokenut näpertelijä – ”Eiran autiohuvilasta tuli jopa liian täydellinen”.

Eirassa Armfeltintiellä sijainneesta autiotalosta inspiroitunut Liisa Kylmänen voitti piparikisan vuonna 2015. Kuva:  Terhi Liimu

Neljättä piparikisaa hallitsi Uspenskin katedraali. Voittotyö keräsi tuhat ääntä enemmän kuin toiseksi yltänyt pipariteos. Ääniä annettiin yli 21 000.

Vuoden 2016 voittaja Helmi Leppänen työskenteli kisan aikaan kahvilassa.

Lue lisää: HS:n piparikilpailun voittaja on ratkennut: Uspenskin katedraali ykkönen tuhannen äänen erolla.

Pipariseen Uspenskin katedraaliin löytyi kaupasta kuparin sävy elintarvikevärinä, joka sai leivonnaisen näyttämään tiileltä. Voitto irtosi vuonna 2016. Kuva:  Janne Järvinen HS

Uspenskin katedraalin taituroi vuonna 2016 Helmi Leppänen. Kuva:  Janne Järvinen HS

Kokonaisen ullanlinnalaisen talorivistön leipominen toi voiton vuoden 2017 piparikisassa. Silloin Jenny Rostain työsti pipariksi Huvilakadun ja keräsi lähes puolet lukijoiden äänistä. Yli 24 000 äänestä yli 11 000 meni Huvilakadulle.

Lue lisää: Jenny Rostain rakensi Ullanlinnan Huvilakadun pipar­kakusta ja voitti HS:n kisan yli­voimaisesti – ”Jonkun täytyy sanoa, että nyt riittää, tai muuten tämä lähtee käsistä”.

Huvilakatu-pipariteoksessa oli vuonna 2017 esillä yksi kortteli Helsingin Ullanlinnassa. Kuva:  Joonas Vohlakari / HS

Huvilakatu-voittopiparin leipoi vuonna 2017 Jenny Rostain. Kuva:  Joonas Vohlakari / HS

Vuonna 2018 HS:n kaupunkitoimituksen piparikisassa otettiin teemaksi Pipari-ihmisiä Stadissa. Puutarhuri Marjatta Laukkanen loihti piparista presidenttiparin Tarja Halosen ja Pentti Arajärven siirtolamökillä.

Laukkanen lahjoitti voittotyönsä presidentti Haloselle, jolla oli samassa joulukuussa 75-vuotispäivä.

Lue lisää: Tarja Halosen siirtolamökkiin murtauduttiin: ”Meni marjoja pilalle” – Pipariin ikuistettu presidenttipari puutarhatöissä voitti HS:n kisan.

Presidenttipari siirtolamökillä vei voiton vuoden 2018 piparikisassa. Kuva:  Sami Kero / HS

Vuosaarelainen puutarhuri Marjatta Laukkanen lahjoitti vuoden 2018 voittopiparin presidentti Tarja Haloselle. Myös Pentti Arajärvi osallistui kahvihetkeen. Kuva:  Sami Kero / HS

Aikuisten sarjan voittaja oli vuonna 2019 Huuhkaja-pipari. Sillä juhlistettiin Suomen etenemistä jalkapallon EM-kisoihin.

Leipuritaituri Outi Vartiainen tosin joutui kokemaan sen, että pöllöpipari lyyhistyi kisan ollessa vielä käynnissä.

Lue lisää: HS:n piparikilpailun voitti Huuhkaja-pipari, jonka kohtalo oli surkea: Pöllöpipari lyyhistyi kosteasta sisäilmasta, ja jäljelle jäi vain sen pää.

Vuoden 2019 voittaja Huuhkaja-pipari vielä voimissaan. Myöhemmin teos lyyhistyi.

Voittaja 2019 Outi Vartiainen kuvattiin ilman Huuhkaja-teosta, joka ei kestänyt kauan koossa. Kuva:  Juhani Niiranen / HS

Ensimmäisenä korona-ajan jouluna poikkeuksellinen vuosi ylsi pipariteoksiinkin. Vuoden 2020 aikuisten sarjan voittaja oli Nina Wickstrand teoksellaan Etätoimisto saunassa.

Kisa oli ennätyksellisen vilkas, sillä teoksia jätettiin mukaan yli 300.

Lue lisää: HS:n piparikisan voittajateos sai ideansa puhtaasta paniikista: Nina Wickstrandin oli pakko löytää rauhallinen soppi etä­palaverilleen.

Piparivoittajaan 2020 ikuistui tilanne, jossa leipuri Nina Wickstrand perusti etätoimiston kotinsa saunaan. Kuva:  Rio Gandara / HS

Etäpalaverit sujuivat koronavuonna 2020, kun piparivoittaja Nina Wickstrand siirtyi töihin saunaansa. Kuva:  Rio Gandara / HS

Viime vuonna perinteikkään piparikisan teema oli kaupunki ja luonto.

Suorastaan hätkähdyttävän voittoteoksen työstivät ystävykset Sinikka Lahti ja Jenna Kunnas. Pipariteos kuvasi ensilunta Vallisaaressa. Lahti toimi Helsingin kaupungin asemakaava-arkkitehtina ja Kunnas on kuvittaja.

Lue lisää: HS:n legendaarisen piparikisan voittaja on poikkeuksellisen kunnianhimoinen ylistys luonnolle – työn takaa paljastuu yllättävä kaksikko.

Aikuisten sarjan voittopipari 2021 ylisti Helsingin saariluontoa ja Vallisaarta, jossa samana kesänä järjestettiin Biennaali. Kuva:  Kalle Koponen / HS

HS:n kaupunkitoimituksen piparikisan 2021 voittajat olivat Jenna Kunnas (vas.) ja Sinikka Lahti, ystävykset pikkulapsista asti. Kuva:  Kalle Koponen / HS

Näin osallistut piparikisaan

Kilpailun sääntöjen mukaan pipariteoksen aihepiirin pitää olla Helsingistä tai sen naapurikaupungeista.

Tänä vuonna kisan teema on Tulevaisuuden Helsinki 2099. Taiteile siis visiosi siitä, millaista Helsingissä tai sen naapurikaupungeissa on vuonna 2099.

Ota pipariteoksestasi valokuva ja lähetä se HS:lle osoitteeseen hs.kaupunki@hs.fi. Kirjoita viestin otsikoksi Piparikisa 2022 ja laita mukaan myös puhelinnumerosi. Kerro, missä kaupungissa asut.

Kilpailuun voi osallistua tiistaihin 6. joulukuuta asti.

Tänäkin vuonna kilpailussa on sekä lasten että aikuisten sarja. Lasten sarjaan saavat osallistua 12-vuotiaat ja sitä nuoremmat. Mukaan voivat ilmoittautua esimerkiksi koululuokat tai perheet, jos tekijät ovat pääosin enintään 12-vuotiaita.