Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Pokémonia pelaavat lemmikkikalat käyttivät omistajansa luottokorttia nettikaupassa

Videopelejä pelaavat lemmikkikalat ovat herättäneet ihmetystä teoillaan.

Kalat nimittäin onnistuivat vastikään kirjautumaan omistajansa Nintendo Switch -konsolin verkkokauppaan, perustamaan PayPal-maksutilin sekä siirtämään rahaa omistajansa luottokortilta.

Asiasta uutisoineen CNN:n mukaan kyseiset kalat kuuluvat Mutekimaru-nimellä tunnetulle Youtube-persoonalle, jonka videokanava on pelaajayhteisön suosiossa Japanissa.

Japanilaismiehen Youtube-kanavalla esitellään videopelejä "pelaavia" tetrakalaryhmiä.

Mutekimaru oli aiemmin asentanut kalojensa akvaarioihin kehittyneen liiketunnistuksen avulla toimivan seurantaohjelman, jonka avulla miehen lemmikkikalat pystyivät ohjaamaan Nintendo Switch -konsolia etänä.

Teknologia ja kalojen ilmeinen taito hallita konsolia johtivat kuitenkin odottamattomaan käänteeseen, kun Mutekimaru toisti kanavansa yleisölle suorana pelaamaansa Pokémon-peliä.

Kesken lähetyksen peli kuitenkin kaatui järjestelmävirheen vuoksi, minkä jälkeen Mutekimaru päätti pitää taukoa pelaamisesta.

Suora lähetys kuitenkin jatkui, ja lemmikkikalat jatkoivat tapansa mukaan uimista akvaariossaan. Samalla kalat jatkoivat myös Mutekimarun pelikonsolin etähallintaa.

Arvaamaton tapahtumaketju

Seuraavien seitsemän tunnin aikana kalat onnistuivat tiettävästi vaihtamaan omistajansa Nintendo Switch -tilin nimen sekä kirjautumaan kahdesti Nintendon verkkokauppaan, josta käyttäjät voivat ostaa pelejä ja muuta konsolille ladattavaa sisältöä.

Kalat onnistuivat myös muun muassa perustamaan PayPal-tilin, lisäämään 500 jeniä (noin 3,5 euroa) Mutekimarun Nintendo Switch -tilille sekä paljastamaan miehen luottokorttitiedot suoran videolähetyksen katsojille.

Kalojen tempausta seurasi tuhansia katsojia, ja pian kommellus alkoikin levitä sosiaalisessa mediassa saaden aikaan huvittuneita reaktioita.

Mutekimaru kertoi myöhemmin ottaneensa yhteyttä peliyhtiöön selittääkseen tapahtuneen sekä pyytääkseen kalojensa käyttämät rahat takaisin.

CNN pyysi Nintendolta kommenttia aiheeseen liittyen, mutta yhtiö kieltäytyi vedoten asiakassalaisuuteen.

Eläimet ovat aiemminkin pelanneet Pokémon-pelejä. Videolla kissa yrittää napata Pokémonia älypuhelimella. VIRALHOG