Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Poliisi nappasi Pohjanmaalla neljä murto­varasta – saaliina kahvia ja lonkeroa

Vorot iskivät kahteen ruokakauppaan sekä maakuntamuseoon.

Pohjanmaan poliisi nappasi yhteensä neljä murtovarasta kiinni viikonloppuna. Kuva:  Anni Savolainen / Lehtikuva

Pohjanmaan poliisilaitos tiedottaa ottaneensa viikonloppuna kiinni yhteensä neljä murtovarasta kolmesta eri kohteesta. Murtovarkaista kolme onnistui jäämään kiinni rikospaikalta.

Ensimmäiset varkaat iskivät Ylihärmän S-markettiin perjantain ja lauantain välisenä yönä Kauhavalla. Murtopaikalle saapunut vartija näki kaksi paikalta poistuvaa henkilöä. Toisen heistä vartija onnistui saamaan kiinni, mutta toinen pääsi pakoon.

Paikalle saapunut poliisipartio löysi varkaan hallusta kaupasta varastettua tavaraa, muun muassa kahvia, leipää ja lonkeroa. Henkilö otettiin kiinni varkaudesta epäiltynä. Toinen epäilty löydettiin lähistöltä poliisin toimesta myöhemmin.

Lauantaina kello 22 aikaan murtauduttiin Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseoon Seinäjoella. Ikkunan rikkonut epäilty murtovaras jäi rysän päältä kiinni poliisin saavuttua paikalle. Museon sisällä oltiin rikottu lasivitriinejä sekä sotkettu paikkoja. Henkilö otettiin kiinni varkauden yrityksestä epäiltynä.

Kolmas murtokohde oli K-supermarket Vaasan Huutoniemessä. Kaupan murtohälyttimet hälyttivät paikalle poliisit, jotka löysivät epäillyn murtovarkaan kaupan sisältä.

Epäilty oli murtautunut kauppaan sen lastauslaiturin kautta ja hän oli ehtinyt kantaa laiturille lonkerolaatikoita ennen poliisin saapumista. Tapausta tutkitaan varkautena.