Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Puotilan murhasta epäilty vangittiin – peitteli kasvojaan poliisi­asemalla

Helsingin Puotilan murhasta epäilty, vuonna 1968 syntynyt mies, on vangittu lauantaina Helsingissä teosta todennäköisin syin epäiltynä. Käräjäoikeus käsitteli vangitsemisasiaa Pasilan poliisitalolla.

Mies peitti kasvonsa istuntoon saapuessa. Istunnossa ei saanut kuvata. Keskusrikospoliisi oli vangitsemiskäsittelyssä mukana videoyhteydellä.

Miehen epäillään murhanneen 34-vuotiaan miehen keskellä päivää Helsingin Puotilassa keskiviikkona. Iltalehden tietojen mukaan kyse oli velanperinnästä.

Epäilty tekijä otettiin kiinni tapahtumapaikalta. Asiaa tutkittiin ensin tappona, mutta nimike koveni seuraavana päivänä murhaksi. Asiaa tutkii keskusrikospoliisi.

Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Jussi Luodon mukaan sekä epäilty että uhri tunsivat toisensa entuudestaan.

Heitä yhdistää ainakin kuntosaliharjoittelu, sillä molemmat ovat poikkeuksellisen kookkaita ja lihaksikkaita miehiä. Tässä vaiheessa tutkintaa hän ei kuitenkaan avaa sitä, mistä kahden miehen tapaamisessa oli alun perin kyse.

Asiaa tutkittiin ensin tappona, mutta nimike koveni seuraavana päivänä murhaksi. Jani Korpela