Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Riihimäki saa uuden Icehearts-joukkueen – Seemi Heikkinen, 19: ”Olin vähän semmoinen erityisapua tarvitseva kaveri”

Nuorisotyötä tekevä Icehearts-järjestö hakee työntekijää Riihimäelle. Lahdessa joukkueisiin tulijoita on paljon enemmän kuin voidaan ottaa.

Ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä tekevä Icehearts-yhdistys luottaa pitkäkestoiseen työhön nuorten syrjäytymisuhan torjunnassa. Järjestö hakee parhaillaan Riihimäellä aloitettavaan nuorisotoimintaan työntekijää.

Icehearts on julkisin ja lahjoitusvaroin toimiva järjestö, jonka toimintaan kuuluu esimerkiksi joukkueurheilu. Käytännössä järjestö siis toteuttaa nuorille ja lapsille urheilullista tekemistä iltapäivien ajaksi.

Samalla urheilujoukkuetta valmentava työntekijä pitää yhteyttä nuorten perheisiin ja tukee esimerkiksi koulunkäyntiä. Riihimäellä tarkoitus on perustaa pojille tarkoitettu joukkue. Lajia ei vielä ole päätetty. Iceheartsin mallin mukaisesti joukkueet ovat kasassa 12 vuoden ajan.

Lahdessa ensimmäinen joukkue perustettiin vuonna 2011. Yksi koko polun läpikäyneistä on 18-vuotias Miro Hietala.

– Kasvattajat katsoivat peräämme, ettemme tehneet mitään tyhmää. Olihan se mukavaa, että koulun jälkeen pystyi tekemään muutakin kuin vain läksyjä kotona.

Lahtelainen Miro Hietala tuli Iceheartsiin kaverinsa kautta jo päiväkoti-ikäisenä. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Lahtelainen 19-vuotias Seemi Heikkinen tuli Iceheartsiin kymmenisen vuotta sitten.

– Olin vähän semmoinen erityisapua tarvitseva kaveri. Joukkueen sen hetkinen vetäjä kysyi, että olisinko kiinnostunut tällaisesta, jossa oli vapaa-ajan toimintaa ja pääsi pelaamaan salibandyä.

Aluksi hän mietti, oliko touhusta mitään hyötyä.

– Huomasin kuitenkin, että sain yhteisöstä ja porukasta tukea koulunkäyntiinkin, joka alkoi kulkea paremmin, Heikkinen kertoo.

Seemi Heikkinen kertoo saaneensa tukea Icehearts-yhteisöstä monella tavalla. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Tukena koulussa ja perheissä

Iceheartsin joukkueissa kasvattajien toiminta ei rajoitu vain joukkueiden pelivuoroihin.

– Istumme esimerkiksi koulussa lasten kanssa alaluokilta, kun opetellaan lukemaan ja laskemaan. Jos nuorella on ongelmia pysyä paikallaan, niin yritetään rauhoittaa häntä ja koko luokkayhteisöä, jotta opettaja pystyisi tekemään työtään paremmin, sanoo kasvattaja Tero Kinnunen Icehearts Lahdesta.

Myös perheiden tukeminen on iso osa Kinnusen työstä. Hän luotsaa 2007–2008 syntyneiden jalkapallojoukkuetta Liipolassa.

– Juttelemme muun muassa kasvatuksellisista jutuista, rajoista tai nuorten kotiintulo- ja puhelinajoista.

Moni nuori tulee esimerkiksi yksinhuoltajaperheestä, joissa rahaa harrastuksiin ei ole tai sitä on niukasti. Joukkueessa oleminen on nuorille maksutonta.

Kasvattaja Tero Kinnunen on koulutukseltaan lähihoitaja ja liikunnanohjaaja. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Kuntien rahoitus tärkeää

Icehearts toimii liki 15 paikkakunnalla Suomessa muun muassa pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa. Paikallisyhdistykset saavat tukea kunnilta ja säätiöiltä.

Lahdessa on viisi joukkuetta, joista yksi on tyttöjen joukkue. Yhteensä mukana on noin 80 nuorta. Noin puolella nuorista on maahanmuuttajatausta tai -taustaiset vanhemmat.

– Yhdessä opettajien, rehtorin ja jossain tapauksissa lastensuojelun kanssa valitaan joukkueeseennuoria, joista on huoli huomattu mahdollisimman varhain. Tulijoita olisi todella paljon enemmän kuin pystymme ottamaan mukaan, kertoo kasvattaja Tero Kinnunen.

Kinnunen toivoo, että Lahteen voitaisiin perustaa lisää joukkueita. Kaupungin rahoituksella on merkittävä osuus, vaikka rahaa tulee lahjoituksista ja varainhankinnasta. Ainakaan tänä vuonna uusia ryhmiä ei ole tulossa.

Icehearts Lahden toimintaan kuuluvat jalkapallo ja futsal. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Icehearts-uran jälkeen unelmia ja tavoitteita

Seemi Heikkinen käy yhä Iceheatsin futsalvuorolla pelaamassa. Tulevaisuuden suunnitelmat eivät ole vielä tarkentuneet, mutta haaveita on.

– Haluaisin rauhanturvaajaksi ja päästä ulkomaille.

Miro Hietala on Icehearts-matkansa läpikäynyt. Hän opiskelee tällä hetkellä liiketalouden perustutkintoa ja haluaa valmistua merkonomiksi. Iceheartsin aikaiset ystävät ja oma kasvattaja Tero Kinnunen kuuluvat yhä hänen elämäänsä.

– Viime kesänä kun muutin uuteen asuntoon, niin Miro ja hänen ystävänsä halusivat tulla kylään. Juotiin kahvit ja pojat halusivat tehdä pihahommiakin. Ystävyys jatkuu, sanoo Kinnunen.