Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Rikokset | Huijareille satojen­tuhansien eurojen saaliit tammi­kuun aikana Itä-Suomessa

Itä-Suomen poliisi varoittaa erityisesti iäkkäämpää väestöä huijareista.

Itä-Suomen poliisi varoittaa erityisesti iäkkäämpiä ihmisiä muun muassa netin kautta tapahtuvista huijauksista. Kuva:  Emmi Korhonen / Lehtikuva

Itä-Suomen poliisilaitos kertoo, että tammikuun aikana sen tietoon on tullut huijauksia, joissa huijarit ovat saaneet haltuunsa rikoshyötyä yli 700 000 euron edestä. Poliisi varoittaakin ihmisiä nyt erilaisista huijausrikoksista.

”Huijauksen uhriksi voi joutua kuka tahansa, mutta varsinkin iäkkäämmillä ihmisillä siihen on erityinen riski”, sanoo rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisin tiedotteessa.

”Rikolliset pyrkivät käyttämään hyväkseen toimintakykyä alentavaa sairautta ja usein he etsivät haavoittuvassa asemassa olevia, usein iäkkäitä henkilöitä.”

Poliisin mukaan huijareiden on helppo käyttää hyväkseen vanhuksien puutteellista tietoteknistä osaamista. Esimerkiksi sähköpostitse on helppo houkutella uhri antamaan pankkitunnuksia, luottokorttinumeroita tai muita tietoja.

Itä-Suomen poliisi kertoo, että yleisimpiä petostyyppejä ovat erilaiset huijaus- ja rakkauskirjeet, tietojen kalastelu, identiteettivarkaudet ja valepoliisit.

Poliisille tulee myös jatkuvasti tutkintapyyntöjä erilaisista sijoituspetoksista.

Rikosylikomisario Pohjolaisen mukaan olisi ensiarvoisen tärkeää, että huijaustavoista puhutaan aktiivisesti iäkkäämmälle väestölle.