Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Rikosepäilyt | Esitutkinta S-pankin asiakkaisiin kohdistuneesta petos­sarjasta venyy, tutkinnassa tullut ilmi lisää epäiltyjä uhreja

Poliisin mukaan asianomistajien tileillä oli käyty, mutta niiltä ei ollut saatu rikoshyötyä.

S-pankin asiakkaisiin on kohdistunut epäiltyjä tietomurtoja ja törkeän petoksen yrityksiä. Kuva:  Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Esitutkinta S-pankin asiakkaisiin viime kesänä kohdistuneesta petossarjasta venyy aiemmin tiedotetusta, poliisi kertoo. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Klaus Geiger kertoi keskiviikkona STT:lle, että tutkinnassa on tullut ilmi uusia asianomistajia, joiden kuulemiseen menee vielä aikaa.

”He ovat altistuneita, eli heidän tileillään on käyty, mutta niiltä ei ole saatu rikoshyötyä. Epäilty rikosnimike on tietomurto tai törkeän petoksen yritys”, Geiger kertoo.

”Heitä on tullut nyt yli sata. Yhteensä asianomistajia on nyt 207.”

Poliisi arvioi viime vuoden puolella, että esitutkinta olisi siirtynyt syyteharkintaan tämän vuoden alussa. Nyt Geiger sanoo, että esitutkinta saadaan valmiiksi ja juttu syyttäjän arvioitavaksi todennäköisesti maalis-huhtikuun vaihteessa.

Poliisi on aiemmin kertonut, että epäillyt tekivät pankin asiakkaiden tileiltä noin 70 oikeudetonta tilisiirtoa, joilla saivat haltuunsa arviolta 1,2 miljoonaa euroa.

Poliisin mukaan rahoista on saatu takavarikoitua rikoshyötynä noin puoli miljoonaa euroa. Marraskuussa Uutissuomalainen kertoi, että S-pankki oli palauttanut kaikille oikeudettomien tilisiirtojen kohteeksi joutuneille asiakkaille heiltä viedyt rahat korkoineen.

Pääepäiltyinä on kaksi miestä, joista toinen on vähän päälle parikymppinen ja toinen 16-vuotias. Poliisin mukaan he tekivät oikeudettomat tilisiirrot käyttäen hyväkseen tietojärjestelmässä ollutta haavoittuvuutta.

Poliisi epäilee, että miehet olivat käyttäneet siirrettyjä rahoja matkusteluun, kalliisiin ostoksiin ja omien ja lähipiirin velkojen maksuun sekä yleiseen makeaan elämään.

Kaksikkoa epäillään muun muassa törkeästä maksuvälinepetoksesta. Heidän lisäkseen useita ihmisiä epäillään rahanpesusta.

Aiheeseen liittyvää

  • OMX Helsinki PI--,--
  • Fortum--,--
  • Kone--,--
  • Neste--,--
  • Nokia--,--
  • Nordea Bank--,--
  • Sampo--,--
  • Nasdaq Composite--,--
  • Alphabet--,--
  • Amazon--,--
  • Apple--,--
  • Facebook--,--
  • Microsoft--,--
  • Tesla--,--